23.5.2008


Onneksi ostoshulluudessani (en minä nyt tuhlannut kauheasti rahaa mutta ihanne olisi tietysti olla ostamatta muuta kuin sellaista mitä välttämättä tarvitsee) olen sentään ostanut hauskoja juttuja. Ostamani vaatteetkin ovat olleet hauskoja (toivottavasti kesällä on välillä lämmintä, minulla on nyt kolme mekkoa). Ja tuo lintu on suloinen. Minulla on nyt myös 60 eriväristä huopatilkkua joista voin itsekin yrittää askarrella jotain tuon tyyppistä (ei tietenkäänkään samanlaista, ehkä jotain perustuen piirtelemiini outoihin otuksiin) ja nyt ei tule ainakaan sellaista kriisiä kuin ennen pääsiäistä kun virkkasin pienen tipun joka olisi tarvinnut oranssi nokan mutta minulla oli vain kirkkaanpunaista huopaa. Nyt on oranssia kolmea sävyä.Ja vaaleanpunertavaa kahdeksan, muun muassa.
Luulen että kesästäni saattaa tulla aika työtön (jos en satu saamaan sitä työtä, silloin kesästäni tulee hyvin työllinen) ja voin harrastaa askarteluakin pitkästä aikaa, tehdä albumin Hollannin kuvistani ja tehdä isälleni syntymäpäivälahjan (johon liittyy joku hänen vanha perhevalokuvansa), päällystää yksi tarjotin 50-lukulaisella ihanneperheellä (mummolan perintökirja). Kaikkiin noihin löytyy minulta materiaaleja, energiaa ei ole vain ollut.

Projektini on sellaisessa vaiheessa ettei minun tarvitse mennä töihin, tuntuu vähän oudolta pitkästä aikaa. Olen ainakin saanut todistettua että pysty käymään töissä ihan hyvin ja jaksan tehdä pitkääkin päivää (jos pääsisin sinne työpaikkaan päivistä tulisi aika pitkiä, sinne pitäisi mennä kahdella bussilla, tai ensin pyöräillä kaupunkiin ja sitten bussilla sinne) ja että masennukseni tai mikä se onkaan ei näytä vaikuttavan kauheasti työkykyyni. Se on ihan hyvä juttu. Kunhan pääsisin eroon tästä väsymyksestä (olen kyllä nukkunutkin taas huonosti).

Minulle tulee joskus jonkinlainen haava suupieleen, varmaan jostain vitamiininpuutoksesta mutta en ole saanut selvitettyä mistä se johtuu, tänä keväänäkin se on ollut varmaan pari kuukautta mutta minulla ei ole ollut energiaa miettiä sitä sen tarkemmin. Nyt tajusin ettei ole kiva mennä hammaslääkäriin jos suun avaaminen sattuu ja kävin eilen töiden jälkeen apteekissa kysymässä neuvoa. Minulle suositeltiin b-vitamiinikuuria (ja runsasta Bepanthenin käyttöä, sitä olen harrastanutkin, äitini suosittelee sitä suunnilleen joka vaivaan), toivottavasti se ehtii tehota sen verran ettei hammaslääkärissä ole kauheaa (tai kauheampaa, pelkään että hampaissani on jotain vialla ja siihen menee kauheasti rahaa ja se sattuu ja sitten en voi enää ylpeillä sillä ettei hampaitani ole koskaan porattu, ihan kuin se olisi minun ansiotani).

Kirosin joskus sitä ettei puhelimeni ymmärtänyt aikaisemmin ostamiani sähköisiä kirjoja vaan minun piti hankkia toinen lukuohjelma ja siihen kirjoja, ja aikaisempia kirjoja pystyi lukemaan vain tietokoneella. Eilen huomasin että he olivat tehneet uuden version lukuohjelmastaan, sellaisen joka sopii puhelimelleni. Sen asentaminen oli helppoa mutta kirjojen lukeminen ei, ohjelma ei löytänyt niitä puhelimesta vaikka olin asentanut ne sinne. Lopulta päädyin asentamaan kirjat ties kuinka moneen kansioon ja mikään ei tuntunut toimivan, kunnes yhtäkkiä ne toimivatkin (ilman että olin tehnyt mitään muuta välissä) ja nyt en tiedä mistä kansiosta ohjelma löytää kirjat joten minun täytyy asentaa uudet kirjat kaikkiin niihin (tai selvittää asia muuten). Ohjelma ei myöskään toimi ihan täydellisesti, välillä teksti muuttuukin pieniksi neliöiksi mutta sen yleensä jotenkin korjattua (vähän vaihtelevasti, joskus auttaa puhelimen sulkeminen, joskus riittää ohjelman ja joskus riittää kun käy muuttamassa kirjan asetuksia). Ohjelma on beta-versio, joten ehkä nuo viat korjaantuvat joskus. Nyt minulle riittää että minulla on 16 kirjaa (vuosien varrella ostettuja, en ollut tajunnut että niitä oli kertynyt noin monta), joita en ole lukenut pitkään aikaan koska niiden lukeminen tietokoneelta oli liian vaivalloista. Perinteisen kirjan lukeminen on tietysti mukavinta mutta puhelin voittaa esim. tietokoneen lukumukavuudessa (voi lukea vaikka sängyssä tai nojatuolissa eikä ole sidottu työtuoliin).

6 kommenttia:

kaisa kirjoitti...

B-vitamiini se on, jonka puutos saa suupielet auki. Mulla on auttanut parhaiten Befoli.

Anonyymi kirjoitti...

Moi!
MIstä noita sähköisiä kirjoja saa?
Miten päällysettään tarjotin jollain kuvalla?
T. Maria

Näkymätön tyttö kirjoitti...

Kaisa, otin jotain halvinta mitä apteekista löytyi ja kuvittelen että ehkä jotain parantumista olisi tapahtunutkin. Se saattaa kyllä olla vain toiveajattelua.

Maria, sähköisiä kirjoja saa useammastakin paikasta, minä olen käyttänyt eReaderia ja Mobipocketia, ne ovat molemmat minusta ihan hyviä. Mobipocket on ehkä vähän paremmin toimiva kännykässäni mutta eReaderista saa alennusta kirjoista jos liittyy heidän postituslistalleen, halpa dollari tekee kirjoista muutenkin aika edullisia (kun niihin ei tule postikulujakaan).
Olen käyttänyt kuvien kiinnittämiseen decoupage-tekniikkaa, kuvat tavallaan lakataan kiinni haluttuun pintaan.

Tuazophia kirjoitti...

Heh, ehkä voit ladata uuden kirjan yhteen kansioon ja kokeilla sitten, toimiiko. Jos ei, voinet poistaa sen kansion. Ja sitten seuraavan kanssa sama. Tietysti se vaatii vähän vaivaa, mutta... ;)

Anonyymi kirjoitti...

Lukeekohan ihmiset yleisesti kirjoja kännykästä (tai jostain muusta gadgetistä)?

Ebook-softat meinaan tuntuvat olevan niitä ekoja softia, jotka koodataan/portataan uusille laitteille (joten kaipa niitä käytetään.), mutta olet ensimmäinen, jonka näen spontaanisti maininneen lukevansa kirjoja kännykällä.

Nimerkillä, "aina yhtä ihmeissään kun jotain teknisesti mahdollista käytetään oikeasti" :)

Näkymätön tyttö kirjoitti...

Tuazophia, muuta vaihtoehtoa ei taida olla, täytyy kokeilla joskus jos jaksaa.

Zache, en ole törmännyt keneenkään muuhun joka lukisi kännykällä kirjolla (tiedän kyllä muutaman ihmisen jotka lukevat ekirjoja). Minä päädyin lukemaan niitä vähän vahingossa, muutama haluamani kirja olisi tullut aika kalliiksi ostaa perinteisinä kirjoina tai en jaksanut odottaa postitusta Amerikasta, jotain sellaista ja päädyin ostamaan muutaman sähköisen kirjan. Niiden lukeminen tietokoneelta on kyllä aika tylsää joten kun sain uuden kännykän muistin että lukuohjelma oli saatavissa Symbianillekin (tosin kävi ilmi että käyttämäni lukuohjelma toimi vain pc:n kautta ja se versio ei olisi edes käynyt puhelimeeni). Minun teknologian käyttöni lähtee aika pitkälti jonkinlaisesta tarpeesta, en varmaan kuuntelisi podcasteja jos en neuloisi enkä lukisi sähköisiä kirjoja jos haluamani kirjoja löytyisi vaikka kirjastosta. En ole niinkään kiinnostunut uusien teknologioiden mahdollisuuksista.
Bloginkin aloitin kun oli kauhea tarve avautua mutta ei ketään jolle olisin voinut puhua.

Blog Widget by LinkWithin