Sade, hakemus ja vanhoja valokuvia

Ulkona sataa kaatamalla, mukavaa. Viime aikoina täällä on ollut aivan liian kuivaa ja ruoho on alkanut kellastumaan pahasti.
Sateesta on tietysti helppo nauttia kun ei ole pakko mennä ulos. Eilen pyöräilin kaupunkiin sateessa (kun eihän kesällä voi mennä bussilla) ja farkkuni kastuivat aivan litimäriksi, onneksi sadetakki suojasi muuten.

Sain viimeinkin lähetettyä sen avoimen hakemukseni tai markkinointikirjeen tai miksi sitä sanoisikaan. Otin yhteyttä yhdeksään firmaan, aion lähettää sen kyllä muuallekin. En ole kauhean optimistinen työnsaannin suhteen mutta olenpa tehnyt jotain. Yksi vastaus on jo tullut mutta en ole uskaltanut lukea sitä. Oletan että se on hylkäys, ei se voi muutakaan olla (olen tänään hyvin positiivisella tuulella, näköjään). Hakemuksen tekeminen ja lähettäminen ahdisti mutta olen sen verran hyvässä kunnossa ettei se hyydyttänyt minua täysin.







Kävin eilen kaupungilla tapaamassa ystävääni ja kotimatkalla poikkesin yhdessä osto- ja myyntiliikkeessä, ihan vain katsellakseni. Siellä oli aika paljon juuri minun tyylisiäni valokuvia ja ajattelin että voisin ehkä jollain viidellä eurolla ostaa niitä, en minä ihan niin köyhä ole ja minulla syntymäpäivätkin tulossa ja niin edelleen. Kuvissa ei ollut hintaa ja ajattelin etten ehkä saisi kaikkia valitsemiani kuvia mutta päätin kysyä niiden hintaa. Järkytyin vähän kun myyjä sanoi niiden maksavan yhteensä euron. Eikä siinä kaikki, kun kaivelin kolikoita eri taskuista niin myyjä sanoi että jo kädessäni olevat rahat riittävät. Tämä ei ole kauhean kallis keräilyharrastus (vaikka se voikin olla), sain nuo kuusi kuvaa kuudellakymmenellä viidellä sentillä.
Noita kuvia ei yhdistä oikeastaan mikään muu kuin se että ne miellyttävät minua jollain tavalla. Työmiesten kuvassa pidin sommittelusta ja siitä että siihen on vangittu tilanne eikä kyse ole poseerauksesta. Kuvan aihekin on mielenkiintoinen ja mietin mistä kaupungista on kyse, kuvan takana ei ole mitään vihjeitä enkä varmaan tunnistaisi kaupunkia tuollaisesta kuvakulmasta vaikka se olisikin tuttu. Makuultaan poseeraavan naisen kuva on hauska, tuo on aika klassinen asento. Kuva on vuodelta 1928, se lukee sen takana. Pikkutytön kuva on otettu vuotta aikaisemmin, hän on Eila Iitin Perheniemessä (jos saan käsialasta selvää). Tämä oli ensimmäinen kuva jonka valitsin, pidän tytön ilmeen eloisuudesta, hän ei poseeraa jäykästi. Talvimaisemassa seisovan tytön kuvassa pidän tietysti taustasta, ostan mieluiten kuvia joissa ollaan luonnossa ja erityisesti puiden joukossa (tuo tosin taitaa olla joku puisto). Pidän myös siitä miten kuvasta näkyy (ainakin minun mielestäni) kuvaajan ja kuvattavan suhde, kuva ei esitä satunnaista vastaantulijaa. Tähän ja toiseen takillista naista esittävään kuvaan päädyin osittain myös vaatteiden takia. Jälkimmäisessä kuvassa on mielenkiintoinen ristiriita vaatteiden ja vuodenajan välillä, ehkä sää oli poikkeuksellisen kylmä tai sitten hän käytti paksunnäköistä takkia kesälläkin, tuo voi tietysti olla vaikka syyskuutakin ja sää saattaa olla aivan normaali. Jotenkin hän ei vain näytä kuuluvan taustaansa. Tuolilla istuvan naisen kuva oli pakko ostaa, se on niin dramaattinen. Kuva on tasan viidenkymmenen vuoden takaa.