30.6.2008

Viikonlopun kuvia

Viikonloppuni oli keskiaikaa ja käsitöitä ja pyöräilyä ympäri Turkua ja Raisiota muovilaatikoiden perässä (ja vielä tarvitsisin muutaman). Ja tavaroiden järjestelemistä niihin. Ja huonoa unta. Ja lisääntynyttä ahdistusta jostain syystä. En tiedä onko syypää listani siitä mitä minun tehdä, olen tainnut taas joutua suoritusmielentilaan ja kuvittelen että minun pitäisi puuhata koko ajan jotain ja tuntuu siltä ettei aika riitä millään. Vaikka oikeasti minulla on aika vähän juttuja joita minun on aivan pakko tehdä ja ei minun tarvitse olla koko ajan tehokas. Ärsyttää.


Keskiaikamarkkinoilla oli kuitenkin mukavaa, mukavampaa kuin olin oikeastaan odottanut (jos ei oteta lukuun sitä että uudet sandaalini aiheuttivat kaksi pientä hiertymää ja yhden isomman ja ikävännäköisen). Sää oli hyvä ja tunnelma mukava ja onnistuin törmäämään yhteen tuttuuni ja hänen ystäväänsä ja kävimme kahvilla ja minulla oli mukavan sosiaalista. Voi olla että sitä oli vähän liikaakin, minusta tuntui kuin olisin käynyt ylikierroksilla ja nukahtaminen ja unessa pysyminen oli hankalaa ja lauantaina minulla oli kamala olo.
Kuvassa on muuten yksi Pyhistä Katariinoista, tai niin ymmärsin.


Rahatilanteeni oli parempi kuin olin kuvitellut ja tein vähän ostoksiakin. Langat ostin Juulilta, ohuimmasta pitäisi tulla pitsihuivi, kahdesta muusta laukkuuni sopivat sormikkaat tai sormettomat, yhteensointuvuus on tietysti tärkeää.

Keramiikkamuna löytyi erään käsityöläisen poistokorista, pidän tuollaisesta vähän sattumanvaraisen näköisestä. Se sopii hyvin käsityömessuilta ostamani mukin kanssa.

Olen jostain syystä innostunut viime aikoina helmistä ja ollut vähän huolestunut siitä mitä niillä voisin tehdä. En käytä koruja enkä ole kiinnostunut niiden tekemisestä, oikeastaan olen kiinnostunut eniten siitä värit hohtavat lasissa (keräsin joskus värikkäitä lasikuulia). Onneksi kodistani löytyy eräs sirokaulainen joka voi käyttää helmiä. Ne sopivan hyvin käsityötuolini viereen, istun siinä välillä vain ihastelemassa värien kauneutta.
Kaksi helmistä on kojusta, jossa myytiin aika halvalla helmiä ja koruja ja sellaista, oletettavasti itsetehtyä ja vähän rihkamaista, tai siltä minusta näytti. Jotenkin niiden ostamisesta ei tullut niin hyvä mieli kuin toisten helmien, jotka ostin eräältä käsityöläiseltä. Olisin ostanut niitä lisääkin mutta kun kävin eilen markkinoilla oli hänen kojunsa poissa.





Ostin perjantaina toisen sängynaluslaatikon kirjoille ja kuljetin sen hankalasti kotiin. Nyt suunnilleen kaikki hömppäkirjani (toisessa laatikossa on vain yhden kirjailijan kirjoja, aika hurjaa miten paljon olen niitä hankkinut kolmessa vuodessa) ovat kätevästi säilytyksessä.

Osa kirjoista oli ennen hankalasti lipaston laatikossa, nyt siellä on osa langoistani (osa on korissa käsityötuolin vieressä). Minulla on ehkä viehtymystä tiettyihin väreihin ja joitain näköjään kartan, ruskeaa ei löydy joukosta.

Sama värijako on pienissä jämälankakerissäkin (tietysti ne pitää kaikki säästää, minulla on muutama purkki langanpätkillekin joita voi käyttää vaikka virkattujen otusten täytteenä).

Minulla oli kuva muutamasta muustakin järjestelyintoni tuloksesta mutta Blogger ei halua näköjään ottaa niitä vastaan. Ehkä tässäkin on tarpeeksi.

2 kommenttia:

Tuazophia kirjoitti...

Minä voisin nykyään luopuakin kaikenlaisesta ylimääräisestä käsityö- tai askartelutavarasta. Ennen kaikki oli pakko säästää. Ongelmana on vain loppusijoituspaikka. Päiväkodit ottavat jonkin verran tavaroita, mutta ei sinnekään kehtaa tunkea vaikka juuri langanpätkiä tai kangaspaloja (kokoa 1 x 2 cm tms). Joten ne on pakko säilöä itse, kunnes löydän täältä jonkun toimivan vaihtosysteemin. ;)

Näkymätön tyttö kirjoitti...

Voi olla että minäkin luovun jossain vaiheessa pikkiriikkisten huovanpalojen säilyttämisestä mutta ei sitä koskaan tiedä mitä käyttöä niillekin voisi olla :)

Blog Widget by LinkWithin