Siivousta ja angstia

Viime aikojen kummallinen ahdistukseni on tainnut johtua ainakin osittain Suuresta Kesäsiivouksesta jonka olen asettanut itselleni heinäkuun tavoitteeksi (koska eihän voi olla aivan hyödyttömänä tietenkään, vaikka töiden etsiminen ei olekaan kauhean järkevää tähän aikaan, tai niin minulle on väitetty). Tänään sain järjestettyä pitkäaikaisen murheenkryynin, siivouskomeroni (aika hauskaa kun voi ottaa imurin esiin ilman että ensin tarvitsee siirtää ties mitä tavaroita tieltä eikä tarvitse pelätä että samat tavarat tippuvat sieltä ulos kun oven avaa) ja altaanaluskaapin ja eilen pyöräilin ostamaan toivottavasti viimeisen muovilaatikon jonne sijoitin askartelu- ja taidepaperini (nyt mietin että ehkä langat sopisivat sinne sittenkin paremmin ja paperit lipastoon mutta olen kuullut että muovilaatikot eivät välttämättä ole lankaystävällisiä) ja järjestelin vielä taiteilijatarvikkeeni, tai osan niistä, laatikkoonsa (keskimmäisessä muovikorissa on vain tussipulloja, niitä on vähän kertynyt etsiessäni täydellistä tussia, hiuslakka on taas fiksatiivin korvike, paperilautaset akryyliväripaleteiksi). Ja siivosin asunnon muutenkin. Nyt oloni on aika paljon parempi.
Aika noloa ahdistua jostain noin hölmöstä syystä.

Vielä pitäisi pestä matot (ehkä viikonloppuna, silloin pitäisi olla aurinkoista) ja sulattaa jääkaappi ja pakastin sitten kun se tyhjenee (vielä yksi rasia mansikkaa ja yksi mustikkaa, siitä voisi leipoa jotain, ja yksi rasia kamalaa halpaa kasviskeittoani, jonka kuvittelin syöneeni loppuun jo ties kuinka monta kertaa mutta aina sitä oli yksi rasia väijymässä), ne ehkä hermostuttavat eniten, jostain syystä.
Pakastin oli todella hyvä ostos, tänne muuttaessani ajattelin että selviän ilmankin mutta aika ankeaa se olisi ollut (törmäsin joskus johonkin blogiin jonka kirjoittaja oli sitä mieltä ettei kaupunkilainen tarvitse jääkaappia tai varsinkaan pakastinta kun hän ei tarvitse, sähkönkulutuksen kannalta tietysti ihailtavaa mutta minun olisi kyllä aika hankalaa toteuttaa sellaista elämää).

Olen ehkä aavistuksen verran hermostunut huomisesta Paraisten retkestäni. Osittain sen takia että minulla ei ole ollut aikaa tai energiaa suunnitella sitä (tuntuu siltä etten ole tehnyt viime päivinä muuta kuin siivonnut) ja se on hermostuttavaa, että lähtee vain jonnekin eikä edes tiedä mitä aikoo tehdä muuta kuin yrittää nähdä alpakoita ja osittain koska minulla on matkaseurana eräs ihminen johon olen tutustunut neuletapaamisissa. Hän on kyllä hyvin mukava mutta taidan kuitenkin vähän jännittää sitä miten selviän päivän retkestä melkein vieraan ihmisen kanssa. Luultavasti hyvin. Sään pitäisi olla ainakin kaunis ja toivottavasti ei-helteinen. Lähdemme kymmenen bussilla joten ehdin hyvin tehdä suunnitelmani aamulla, herään kuitenkin taas viideltä.