Taikuri ja yöajatuksia

Olen taas kuunnellut podcasteja ja neulonut, kesällä se väheni. Uusimman The Skeptics' Guiden kautta törmäsin Captain Disillusioniin, joka on aika hauska.
Aiemmassa jaksossa oli haastateltu Banachekia, josta olen kirjoittanut joskus aiemmin ja jota kohtaan voisin helposti tuntea fanityttömäistä ihailua. Nyt haastattelun pidempi versio on saatavana podcastin verkkosivuilta, maksullisena tosin mutta kyllä minullakin on varaa parin dollarin hintaan. Haastattelu kestää noin tunnin ja on hyvin mielenkiintoinen, minusta on kiehtovaa miten tuollainen mentalismitaikuus toimii ja miten ihmisten havaintokykyä voi huijata.
En tiedä onko tämä vähän noloa mutta lukisin mielelläni romanttista viihdettä jossa olisi Banachekin tyyppinen sankari (minulla ei kyllä ole mitään fantasioita itse rakastua sen tyyppiseen mieheen, mutta minulla ei ole erityisesti romanttisia tai muunlaisia fantasioita jotka koskisivat minua itseäni, luen mieluummin rakkaudesta kuin koen sitä itse. Viime aikoina tosin ajatus seurustelusta ei ole tuntunut niin vieraalta kuin välillä), hänellä on sopivan traaginen perhetaustakin, joka on sankarille hyödyllinen mutta oikeassa elämässä tietysti surullinen. Viikonlopun aikana lukemissani kirjoissa (sain lähetyksen kirjavaihtoystävältäni ja yhden kyllä ostin itsekin) oli sankarina eräänlaisen yliluonnollisen henkivartijakillan johtaja, ammattimainen amerikkalaisen jalkapallon pelaaja ja melkein tunteeton palkkamurhaaja. Jos nuo toimivat (palkkamurhaaja ei kyllä minusta toiminut aivan kauhean hyvin) niin miksi ei ateistinen ja skeptinen mentalistikin.
Tai mentalisti, jolla on skeptinen asenne mutta joka pysyy hiljaa uskonnosta. Romanttinen viihde tehdään aika pitkälti Amerikan markkinoille ja vakaumuksellinen ateismi ei ole ehkä kovin myyvää.

Olen ollut kaksi viikkoa ilman karkkia. Se on ollut yllättävän helppoa, tosin vaatinut kyllä vähän ponnisteluja ja jostain syystä suklaa on alkanut tuntua houkuttelevammalta kuin ennen. Olen rajannut sen vähän kokeiluni ulkopuolelle koska se ei ole ollut ikinä se suurin ongelmani, karkkihyllyn suklaata en saa syödä nyt mutta voin syödä suklaakakkua, jos tekee mieli ja on erikoistilanne tai viikonloppu. Suurin ongelmani on kyllä irtokarkki, sen suhteen minun on vaikeaa pysyä kohtuudessa joten se on se tärkein kohteeni.

Minulla on ollut viime aikoina taas vaikeuksia nukkua, illalla siis, päiväunet sujuvat. En usko että päivällä nukkuminen on vaikeuttanut yöllä nukahtamistani, olen kauhean väsynyt mutta kun suljen silmäni minun pitäisi nukahtaa heti (aika usein niin käykin) tai muuten alan ajattelemaan asioita, esim. kokeilemaan aiheuttaako ajatus kuolemasta vielä paniikkia (aiheuttaa, ilta toisensa jälkeen) ja miettimään miten omituista nukahtaminen oikeastaan onkaan, miltä se tuntuu ja niin edelleen kunnes olen taas pirteä.
Sunnuntain vastaisena yönä heräsin neljältä huutoon, minun piti nousta ylös katsomaan ettei kenelläkään ollut hätää (ja uteliaisuuttani, täytyy myöntää) ja yllätyin kun näin pariskunnan tappelemassa bussipysäkillä jonkun matkan päässä, olin kuvitellut että he olivat ikkunani alla. Nainen itki ja huusi miehelle että tämän pitäisi lähteä ja lopulta tämä lähti. Nainen jäi itkemään, kovaäänisesti, hän ei varmaan siinä ajatellut miten kauas ääni kantaa hiljaisessa yössä (ehkä hänellä oli parempaakaan ajateltavaa...). Hän oli humalassa ja horjui jalkakäytävän reunalla vähän vaarallisen oloisesti ja ajattelin että ehkä häntä pitää pitää silmällä, jos hän vaikka sammuu keskelle katua tai jotain mutta hän soitti ystävälleen joka tuli pian paikalle, onneksi.
Olin juuri ajatellut että voisi olla hyvä jos olisi voimakkaampia tunteita, ehkä eläisi jotenkin täydemmin, rakastaisi ja vihaisi kunnolla mutta en minä kyllä tuollaistakaan elämää haluaisi. Haluaisin uskoa että jos joku soittaisi minulle aamuyöstä ja pyytäisi apuani niin hän myös saisi sitä mutta ystävilläni ei ole ollut tapana joutua sellaisiin tilanteisiin, niin en ole joutunut koetukselle. Tai ehkä he ovat joutuneet ja soittaneet jollekin muulle.