15.9.2008

Harmaata

Tänään on sellainen päivä että tekisi mieli mennä vain takaisin nukkumaan ja herätä jonain toisena ihmisenä.
(Sellaisena joka ei olisi niin surkea kuin minä).

Viikonloppuna sain kuitenkin tehtyäkin jotain.
Lauantaina oli neuletapaamisessa pitkästä aikaa, siellä oli hauskaa vaikka jutut välillä olivatkin vähän synkkiä. Siellä on mielenkiintoista se että ryhmässä on hyvin erilaisia ja eri-ikäisiä naisia, viime kerroilla olen ollut kaikista nuorin. Tuttavapiirini koostuu muuten lähinnä hyvin samantyyppisistä ihmisistä kuin itse olen.
Neulon aurinkoista huivia langasta jonka ostin pelastusarmeijan kirpputorilta viidelläkymmenellä sentillä. Ajattelin tehdä sen kaveriksi punaisen hatun. Ja violetit lapaset. Syksyllä tarvitsen värejä.
Sunnuntaina sain aikaiseksi pestyä pyykkiä ja siivottua vähän paremmin, kuurattua kylpyhuonettakin pitkästä aikaa (ja ratkaistua miksi lavuaari ei vetänyt kovin hyvin. Hajulukko oli täynnä mustaa mönjää).

Tänään en oikein tiedä mitä minun pitäisi tehdä. Pitäisi hakea tietysti töitä mutta kotisivujeni tilanne on vähän epämääräinen ja se pitäisi selvittää ensin. Mutta en jaksa / se riippuu muistakin. Pitäisi tehdä jotain muutakin. Mutta tekisi mieli vain nukkua.

En tiedä miksi minusta on jotenkin huvittavaa, sellaisella sympaattisella tavalla, että Iron Maidenin laulaja on liikennelentäjä. Vaikuttaa aika lahjakkaalta mieheltä muutenkin (täytyy kyllä tunnustaa etten osaisi nimetä yhtä ainutta hänen laulamaansa laulua, tai Iron Maideninkaan. Kävin katsomassa jotain laulua YouTubessa ja se ei vaikuttanut ihan huonolta. Joskus teini-iässä kaikki kaverini kuuntelivat punkkia tai heviä, minä taas brittipoppia, en muista ulottuiko heidän musiikkimakunsa tuohon. Voi olla että ei. En kyllä muista mitä he kuuntelivat. Sepulturaa ja Paradise Lostia ehkä).

Kun olen nyt joutunut rekisteröitymään YouTubeen (lisää videoita on tulossa joskus jos vähän piristyn) niin olen katsonut vähän enemmän siellä videoita. Lähinnä sketsejä suosikkikomedioistani. Smack the Pony, Goodness Gracious Me ja ehkä hauskin A Bit of Fry and Laurie (lapsena Kyllä Jeeves hoitaa oli yksi lempisarjoistani).
Olen myös etsinyt hauskoista alpakoista ja kileistä.

Ei kommentteja:

Blog Widget by LinkWithin