11.9.2008

Kaupunkiretki

Tänään minulla menee kaikin puolin paremmin.

Kävin hakemassa toimeentulotukihakemuksen, rahattomuuteni alkoi ahdistamaan sen verran. Luulen kuitenkin etten hae sitä nyt, se vaikuttaa kamalan vaivalloiselta (liitteissä pitäisi olla muun muassa virkatodistus ja talonkirja, en tiedä ovatko ne kaikki aivan tarpeellisia) ja minulla on vähän enemmän rahaa kuin kuvittelen ja pystyn sinnittelemään niillä jonkun aikaa. Minulla on kaksi viikkoa ennen seuraavaa työmarkkinatukea ja molemmiksi viikoiksi 20 käytettäväksi, laskujen jälkeen.
Sosiaalikeskus oli ankean maineensa veroinen paikka, paljon ankeampi kuin vaikka Kela (jossa otetaan jopa kopioita toisin kuin sossussa jonne pitää itse hoitaa kopiot), kaipa se on tarkoituksellista ja tarpeellistakin. Sinne ei päässyt eteistä pidemmälle, siellä istui paksun lasin takana virkailija, kolme vahtimasteria tai vastaavaa esti pääsyn sisemmälle. Ei sillä että olisin sinne halunnutkaan. En tiedä miksi lomaketta ei voinut saada netistä vaan piti mennä kaupunkiin sitä hakemaan (tai sitten pariin muuhun palvelupisteeseen jotka ovat vielä kauempana).
Tietysti on ymmärrettävää etteivät he halua tehdä sitä liian helpoksi.

Minulla oli kaupungilla paljon miellyttävämpikin kokemus. Kävin eilen läpi kirjahyllyäni ja löysin viitisen kirjaa joista pystyin luopumaan, sellaisia joita en ole lukenut vuosiin tai ikinä, jotka ovat vain seisoneet hyllyssä ja aiheuttaneet syyllisyyttä kun en saanut niitä luettua, vaikka ne olivatkin varmasti hyviä kirjoja. Siinä oli ainoa lukemani pääsykoekirja, jota ei saanut kirjastosta ja joka oli kamalan kallis mutta isäni tunsi sen kustantajan ja sai sen ilmaiseksi. Muutkin kirjat olivat sellaisia joita en ole ostanut vaan saanut, kulttuuriin liittyvää tietokirjallisuutta. Sellaisia jotka minun olisi pitänyt lukea ja jotka olisivat olleet hyödyllisiä mutta jotka ehkä siitä syystä jäivät lukematta. Parempi niiden kai on päästä sellaisille ihmisille jotka osaavat arvostaa niitä enemmän.
Joka tapauksessa, otin kirjat mukaani ja menin yhteen antikvariaattiin. Olin kyllä ajatellut ettei se ollut ehkä niille paras paikka ja myyjä sanoi ettei niillä ollut menekkiä. Melkein jätin sen siihen mutta ajattelin kuitenkin uskaltautua vielä yhteen paikkaan kun kerran olin raahannut kirjat sinne asti. Ja se oli oikea paikka niille kirjoille (oikeastaan tiesin sen jo etukäteen, en oikein muista miksi päätin mennä siihen toiseen ensin, ehkä siksi että sinne oli lyhyempi matka), sain niistä 20 euroa. olin aika yllättänyt, olin ajatellut että voisin saada hyvällä tuurilla vitosen. Hauskaa että välillä on tuollaisiakin yllätyksiä eikä vain kassin katoamisia ja portailta tippumisia.

Ryntäsin heti tuhlaamaan rahojani, mutta hyödyllisesti. Käytin tosin kaksi euroa vanhoihin pokkareihin (ehkä se sallitaan kun en ole harrastanut oikein mitään paheita viime aikoina) ja annoin puolitoista hyvin kohteliaalle pikkupojalle joka keräsi rahaa invalideille. Mutta kuutisen euroa käytin torilla ruokaan. Melkein kilo banaaneja, aika monta tomaattia, unkarilaisia ja kotimaisia luumuja, punakaneliomenoita, kilo porkkanoita, aivan valtava jääsalaatti ja sievä kesäkurpitsa. Kävin myös hauskassa tupatentäydessä kangaskaupassa ostamassa tukikangasta hameeseeni ja sinistä ompelulankaa, minulla on ennestään vain mustaa ja valkoista jotka eivät aivan sovi. Sain niistä vähän alennusta työväenopiston opiskelijana.
Minun ei tarvitse ehkä ostaa ollenkaan hedelmiä tai vihanneksia ensi viikolla, voin käyttää viikkobudjettiani loppumassa oleviin juttuihin kuten hammastahnaan ja sellaiseen. Ja ehkä minulla olisi varaa käydä neuletapaamisessa, jos ostaisin siellä vain teekupillisen tai jotain muuta pientä. Ellen ole sairastumassa, tänään on kauhean nuhainen olo.

3 kommenttia:

TR kirjoitti...

Kylläpä sinä aiot pärjätä vähällä rahalla! Ei minulta vaan onnistu viikkoa kituutella 20:llä.

Oletko käynyt hakemassa eu:n ruoka-avustuksia? Työttömien yhdistykset ja pelastusarmeija kuulemma jakaa niitä.

Anonyymi kirjoitti...

Itse en kehtaa enää ostaa torilta porkkanoita, ei ainakaan hedelmämyyjien tiskilta. Olen saanut joka kerta kitkeria porkkanoita. Viimeksi viikko sitten kuvittelin että heillä ehkä on jo mehukkaita syysporkkanoita myynnissä, mutta turhaan, osoittautuivat jälleen kitkeriksi. Myös paikallisen Siwan porkkanat ovat jostain syystä poikkeuksetta kitkeriä.

Anonyymi kirjoitti...

Oletko ajatellut hakea mitään tilapäistyötä vaikkapa vuokrafirmojen kautta rahatilannettasi helpottamaan, esim. siivousta tai sanomalehtien jakelua? Turussa postikeskuskin tarvinnee jouluapulaisia.

Olen suorittanut saman tutkinnon kuin sinä, ja valmistumisen jälkeen tein suunnilleen vuoden ajan oman alan free-keikkoja ja sekalaisia toimistotöitä vuokratyöläisenä. Graafisen alan työtilanne ei ole mikään hirmuisen ruusuinen, mutta sinulla kun on tuota taittokokemusta, niin oletko kysellyt isojen kustantamojen oppikirjaosastoilta taittotöitä? Laita ihmeessä toimituksiin s-postia jollet ole vielä laittanut, ja kotisivulinkki mukaan jos on!

Ja ethän pelästy, tarkoitukseni ei ole suinkaan ahdistella vaan tsempata. Samassa liemessä nimittäin ollaan... :)

Blog Widget by LinkWithin