Tampereella ja ahdistuksessa

Tampereella oli kuitenkin todella mukavaa, kaikesta huolimatta. Minusta se on mukavan oloinen kaupunki, voisin hyvin kuvitella asuvani siellä, vuosi sitten se oli toinen vaihtoehdoistani mutta päädyin Turkuun kun minulla ei ole tuttuja/perhettä Tampereella. En tosin tiedä millaista siellä on oikeasti asua, mutta pidän siitä miltä se näyttää.

Tein kesällä taiton yhteen romaaniin ja nyt kuvauskeikan tarkoituksena oli ottaa kuvia kirjan tapahtumista oikeilla tapahtumapaikoilla, malleina kirjailija itse ja muutama vapaaehtoinen. Kuvistani ei tullut ehkä aivan ammattimaisia mutta olen niihin tyytyväinen ja minulla oli todella hauskaa (niin kuin jo sanoin), porukka oli mukavaa enkä ujostellut alun jälkeen ja osasin komentaa malleja parempiin asentoihin. Ja näin mielenkiintoisia paikkoja. 

Sitten kun kuvat päätyvät nettiin laitan niihin linkin mutta tässä muutama ei-ihmiskuva ja muutama myöhemmin ottamani.  

Kuvasimme ensin aika rappioromanttisilla makasiineilla, siellä oli kuulemma teloitettu ihmisiä vuonna -18 (kirjassa on kaksi tarinaa, toinen sijoittuu siihen, toinen nykypäivään).  
Ja tässä ovat kirkon portaat jotka olivat koitua kohtalokseni. Tai se niin dramaattista ollut, en tippunutkaan kuin parin portaan matkan (ruumiini on osunut portaaseen neljässä paikassa mustelmista päätellen), tuolta melkein huipulta. 
Ja toinen kirkko, se minne en päässyt häiden takia. Jos minulla on ensi keväänä rahaa (tällä hetkellä tuntuu kyllä aika epätodennäköiseltä) niin luulen että perinteinen kevätretkeni suuntautuukin Tampereelle Helsingin sijaan, siellä tuntuu olevan paljon kaikenlaista kiinnostavaa nähtävää.

Mutta oli se ulkoakin hieno. 

Kun en päässyt kirkkoon niin kävelin lähitienoilla ja törmäsin Vohvelikahvilaan ja ajattelin että olen ansainnut jotain hyvää onnettomuuksien jälkeen, jäätelövohveli oli kyllä aika hyvä. 
Minulla oli tapaaminen eräiden Tolkien-ihmisten kanssa elokuvateatteri Plevnan edessä, olin ottanut suunnilleen selvää siitä missä se sijaitsee mutta en tajunnut miten paljon vanhoja tehdaskiinteistöjä Tampereella on ja vähän eksyin. Onneksi minulla oli aika paljon aikaa.


Ja ne vanhat tehtaat ovat kyllä aika hienoja.

Miittikin sujui hyvin, kävimme katsomassa Tiibet-näyttelyä Vapriikissa ja sitten istuimme yhdessä  kahvilassa (minä olin hyvin säästeliäs) ja juttelimme ja oli hauskaa, meitä oli juuri sopivan pieni ryhmä ja vaikka muut olivatkin arkielämän tuttuja keskenään (olin kyllä tavannut heidät kaikki jotenkin aikaisemmin) niin he ottivat minut vastaan hyvin. Ja sain selville mikä ehkä vaivaa ompelukonettani (väärin laitettu alalanka).

Tänään minulla ei ollut niin kauhean kivaa. Nukuin huonosti ja minulla kesti ennen kuin pääsin jonkinlaiseen toimintakuntoon ja keksin tekosyitä miksi minun ei tarvitse soittaa kahta vähän pelottavaa puhelua ja ahdistuin taloudellisesta tilanteestani joka on aika masentava taas (osittain omaa syytäni, ei olisi pitänyt ostaa eilen lukemista varastetun tilalle ja karkkia) ja on varmaan masentava ensi kuussakin. Mutta tietysti voisi olla vielä masentavampaa, jos olisin vaikka katkaissut käteni lauantaina. Ei sillä että kauheasti ajattelisin sitä miten olisi voinut käydä. Mutta olisi voinut. Minulla ei ole ollut tuollaisia läheltäpiti-tilanteita koskaan (paitsi kerran lapsena kun tipuin hevosen selästä päälleni ja menetin tajuntani mutta muuten minulle ei kai tapahtunut mitään, vaikka se voi tietysti selittää jotain) ja tuo tuntuu suuremmalta kuin se onkaan.