Umpikuja ja hameita

Elämäni ei tunnu olevan enää niin kauheassa umpisolmussa tai -kujassa. Ei sillä että se olisi oikeasti ollut, olen kuitenkin nuori ja terve ja minulla on hyvä tukiverkosto ja mukava elämä eikä päihdeongelmia tai sellaisia (sokeriakin olen syönyt viime aikoina vähemmän kun olen saanut pysyttyä päätöksessäni olla ostamatta ruokaa ennen lauantaina, kun ei käy kaupassa ei kohtaa houkutuksia eikä minulla ole kotona ikinä mitään hyvää), se vain tuntui siltä. Olen hoitanut pari kesken ollutta asiaa sellaiseen vaiheeseen että en voi tehdä niille mitään ja toisesta tulee vähän rahaakin. Ensi kuussa saatan saada yhden taittotyönkin ja sitten on kirjamessut, odotan niitä niin että pelkään että estyn jollain tavalla. Saan siellä palkkaa mutta tärkeintä on se että siellä on ollut kauhean hauskaa. Tosin saatan olla hyvin paljon yksin (samalla osastolla saattaa olla kyllä pelottavia eteviä petroskoilaisia nuoria kulttuuri-ihmisiä), se voi vähän vähentää hauskuutta. Mutta siskoni saattaa tulla jos pääsee opiskelultaan.
Joka tapauksessa, tulevaisuuteni ei ole oikeasti niin synkkä kuin miltä se minusta tuntuu.

Tekisi kyllä vähän mieli asettua talviunille. Tänään nukuin puoli seitsemään, ensimmäisen kerran pitkästä aikaa enkä edes muista heräsinkö yöllä. Yritän välttää tänään päiväunia (nukun niitä nykyään melkein joka päivä, aika suuri ero entiseen kun pystyin nukkumaan päivällä vain jos olin oikeasti kipeä), jos saisin mentyä aikaisemmin nukkumaan.

Tänään pitäisi vielä postittaa yksi kirje (onneksi löysin laatikostani postimerkin niin säästän sen 70 senttiä, vai mikä se nykyään onkaan, säästö se on pienikin säästö. Niin kuin sekin että edellinen pyykinpesijä oli käyttänyt niin runsaasti pesujauhetta ettei minun tarvinnut käyttää lainkaan...) ja käydä apteekissa (ilman lääkkeitä en voi olla) ja palauttaa kirjoja ja leipoa sämpylöitä.

Tunnen vähän syyllisyyttä siitä että aion mennä sinne ompelukurssille, vaikka niilläkin rahoilla voisi ostaa vaikka ruokaa. Mutta sain ne äidiltäni joululahjaksi, en halua käyttää niitä elämiseen. Yritän perustella tuhlausta itselleni sillä että säästän kuitenkin rahaa ja saan vaatteita, joilla on toivottavasti käyttöä ja että tekee hyvää kun on säännöllinen harrastus. Kurssilla oli nimittäin eilen todella mukavaa. Opettaja vaikuttaa ystävälliseltä ja juuri sopivalta minulle, saamme tehdä millaisia vaatteita vain haluamme ja opettaja neuvoo ja siellä oli muitakin aika aloittelijoita. Löysin kaksi hametta jotka haluaisin tehdä, ensin yhden vanhoista verhoistani (ne sopivat edellisen asuntoni ikkunoihin mutta eivät tänne ja eivät toimineet kovin hyvin verhoina mutta ovat kaunista kangasta, sinivihreäkuvioista Marimekkoa. Ostin ne ompelijaisotätini perintörahoilla, sopivaa käyttää ne hameen tekemiseen), se on aika yksinkertainen a-linjainen ja siinä on edessä vähän niin kuin vekkihalkiojuttu. Toinen on vähän samantyyppinen, a-linjainen ja siinä on edessä aika monta leveää vekkiä, hassua kyllä se on Paola Suhosen suunnittelema (vuoden 2003 Suuresta Käsityölehdestä), se voisi olla jostain villakankaasta, musta tiestysti, sellainen jota voisi käyttää vaikka työhaastattelussa. Sen tekisin sitten kun minulla on enemmän rahaa (mutta se ei tule kamalan kalliiksi, olen nähnyt villakankaita alle kympillä metri ja siihen tarvitsee puolitoista) ja ehkä taitoakin.

Pääsin eilen testaamaan syntymäpäivälahjarahoillani ostamaani pyöräilysadeviittaa. Minun piti kävellä kurssipaikalle, se on hyvin lähellä, yhdellä yläasteella täällä lähiössä mutta tajusin että sateenvarjonikin oli siinä kadonneessa kassissa (se oli onneksi hyvin rikkinäinen mutta piti sentään sadetta) ja sadetakki ei suojaa laukkua ja siellä satoi niin kovasti että se olisi kastunut läpimäräksi. Joten sitten pyöräilin telttamaisen viittani kanssa. Se toimi ihan hyvin, pysyin kuivana ja viitta pysyi hyvin paikoillaan mutta opin sen että huppu pitää kiristää aika tiukalle ennen kuin lähtee liikkeelle, on aika hankalaa yrittää laittaa sitä takaisin päähän kun kädet ovat vankina kaavun alla. Mutta muuten varmaan ihan hyvää ostos.