21.11.2008

Talitiainen ja huopaa

Kuvittelin että olin jo aika terve, mutta taisin olla väärässä. Ei olisi ehkä pitänyt käydä eilen (rauhallisella) metsäkävelyllä, siellä oli vain niin ihana ilma.

Ikkunalaudalta kuului rapinaa. Talitiainen kurkisti sisään.
Näin toissapäivänä ensimmäistä kertaa pikkutikan, se oli aika hienoa.


Olen innostunut peittokirjonnasta, tai siinä käytetyistä kuvioista, ne sopivat mielestäni hyvin esim. siihen pellavahameeni uudistussuunnitelmaan (siskollani on kuulemma isotädeiltä peritty kirjontakehys ja voin saada sen lainaan jos se löytyy, jouluna voisi olla hyvää aikaa kirjoa). Löysin kirjastosta kirjan siitä ja testasin eilen kuvioita tai omia mukaelmiani niistä pesukoneessa huovuttamaani möykkyyn (siitä piti tulla pallo mutta ei tullut). En ole ihan varma pidänkö siitä, se on liian sekava ja kirjonnat eivät erotu kirjavasta tausta tarpeeksi hyvin ja tuo ketjupisto tai mikä se onkaan on suhteessa liian iso mutta se on jotenkin hellyttävä ja kirjominen oli todella hauskaa. Hameessa kuviot toimisivat varmasti paremmin.
Ja ainakin se toimii hyvin neulatyynynä.


Tänään kokeilin huovuttamista veden kanssa, sain aikaan epämääräisiä palloja, pötköjä ja pienen huopalevyn. Minulla on niille jatkosuunnitelmia, saa nähdä miten ne onnistuvat.

Viime aikaisiin innostuksiini on aina liittynyt se että ole etsinyt niihin liittyviä podcasteja. Uusin löytöni on yleisesti käsitöistä kertova ja aika hauska Craftypod. Sen musiikkikin sopii hyvin joihinkin viime aikaisiin musiikkilöytöihini.

1 kommentti:

anu kirjoitti...

Minäkin voina lainata kirjontakehystä

Blog Widget by LinkWithin