11.12.2008

Yllättävä käänne ja epäonnistuminen

Työvoimatoimisto lähestyi minua sijoitusosoituksella työhön johon minulla ei ole mitään pätevyyttä ja joka on sellainen ettei sitä voi oikein tehdä ilman. Siitä seurasi kuitenkin pieni mahdollisuus työhön, johon minulla ei myöskään ole pätevyyttä mutta johon sitä ei tarvita niin paljon. Ja johon saattaa kuulua sellaista mihin minulla on pätevyyttä. Työllistämistyötä mutta työtä kuitenkin. Vähän pelottavaa enkä tiedä mitä haluan käyvän, että saisin työn vai en saisi, vuoden alusta minulla saattaisi olla enemmän freelance-keikkojakin. Mutta ehkä niitä voi tehdä yhtä aikaa.
Tuo osoitus on aika pelottava, siihen pitää reagoida välittömästi ja sitten kertoa välittömästi työvoimatoimistolle mitä työnantaja sanoo ja hankkia työnantajan allekirjoitus osoitukseen osoittamaan että työnhakija on täyttänyt velvollisuutensa. Mutta enköhän selviä tästä(kin).

Vaivalla tekemästäni olkalaukusta ei tullut kovin käyttökelpoinen. Opin kuitenkin monta asiaa, kuten sen millaista kangasta ei kannata käyttää ja että isot laukut eivät sovi tyyliini. Minulla on kuitenkin jo idea seuraavaan (mutta toteutan sen vasta ehkä ensi viikolla, vanha laukkuni kestää kyllä siihen asti) ja tuotakin kassia voi käyttää esimerkiksi neuleprojektien kuljetukseen tai jos joskus pitää kantaa isoa kansiota mukana, laukku on nimittäin sen verran pehmeä että se ei pysy muodossaan jos siellä on normaalit tavarani (se voisi olla hyvä ompelukurssilaukku, siinä on paljon taskujakin kaikenlaisille välttämättömille jutuille). Mutta epäonnistumisetkin ovat hyödyllisiä ja nyt osaan ommella kassin.

Postitin eilen joulukorttini, tänään pitää tehdä vielä muutama joululahjajuttu, sitten olen jo aika pitkällä jouluvalmisteluissani. Sietää tietysti ollakin, ylihuomenna meillä on pikkujoulut isäni luona.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Millaista työ on? Aika usein työ täytyy opetella käytännön kautta. Tuskin se paljoa haittaa jos asia ei osaakaan (vielä!) jos haluaa opetella sen. Kannattaisi varmaan myös kokeilla jotain harjoittelua Kelan tuella.

Fanta

Näkymätön tyttö kirjoitti...

Se olisi yleistä yksinkertaista toimistotyötä ja osittain taittamista, eli sellaista johon ei varsinaisesti tarvitse lisäkoulutusta, siitä en ole huolissani.

Blog Widget by LinkWithin