Eskapismia

Eilinen meni minulta kokonaan ohi mutta ainakin uusi elämäni on alkanut tavallaan hyvin, en jaksanut raahautua ulos kahteen päivään niinpä en ostanut suklaatakaan. Kiloklubia en ole jaksanut käyttää, aloitan sen toivon mukaan ensi viikolla. Ja liikuntaa en ole edes harkinnut. Tänään olen vähän pirteämpi ja sain jopa käytyä kaupassa ja postissa, piti ostaa jotain ruokaa joka ei vaatisi tiskaamista, siihen en tunne kykeneväni vielä (yritän välttää keittiössä käyntiä, se on niin masentavan näköinen sotkuisena, varsinkin kun aurinko paistaa).
Postista hain kirjapaketin, jonka pelkäsin tulevan joululomani aikana kun se oli lähetetty joskus kuun puolivälissä. Se oli turha pelko, siinäkin mielessä että kirjekuori oli leimattu 29.12. En kuitenkaan valita, paketissa oli yksi ylimääräinen kirja ja jo alun perin hänen piti lähettää minulle kaksi kirjaa ylimääräisenä (koska hän ei löytänyt yhtä pyytämääni kirjaa), joten sain neljä kirjaa yhden hinnalla, ihan hyvin. Postituspäivämäärästä valehteleminen lieventää vähän syyllisyyttäni siitä että hän käytti melkein 20 dollaria kirjojen lähettämiseen. Vaikkei minulla ole mitään oikeaa syytä siihen tietenkään, hän itse päätti lähettää minulle ne ylimääräiset kirjat (sanoin että minulle riittää hyvin yksi kirja sen kadonneen tilalle). Sopivan kevyt lukeminen olikin minulta lopussa, nyt minulla on kaksi Jayne Ann Krentzia (kokoelmani alkaa olla jo aika laaja, olen lukenut ehkä puolet hänen suhteellisen laajasta tuotannostaan, suuri osa niistä on kyllä 80-luvun Harlekiini-tyyppisiä juttuja joista osa on kammottavia, osa ihan viihdyttäviä) ja kaksi kokoelmaa joissa on muun muassa Linda Howardia (toinen tuottoisa ex-harlekinisti). Olen viime aikoina lukenut mielelläni ohuempia kirjoja, jostain syystä. Ne ovat (puhun nyt siis romanttisesta viihteestä, juuri muuta en ole lukenutkaan paitsi äidin luona Kathy Reichsin dekkareita) harmittoman lukemisen ääripäätä, onnellinen loppu ja niin vähän sivuja ettei niiden aikana ehdi kehittämään kauheasti melodraamaa. Tai ehtii mutta ei Krentzin kirjoissa. Niissä on huumoria ja vähän jännitystä, joka ei ole kovin jännittävää ja pääpari joka on aika tuttu hänen aikaisemmista kirjoistaan. Täydellistä pakoa todellisuudesta.
Käytän Krentzin uusinta kirjaa uuden elämäni lahjuksena. Jos selviän tavoitteistani kunnialla niin voin ostaa kirjan ensi kuussa kovakantisena, jos minulla sattuu olemaan rahaa, muuten joudun odottamaan. Krentz (kolmella eri nimellä) julkaisee yleensä kolme kirjaa vuodessa (kyse ei todellakaan ole mistään kuolemattomasta taiteesta mutta minulla on jonkinlainen tarve viihteeseen), yhden nykyaikaan sijoittuvan, yhden historiallisen ja yhden futuristisen (hän aloitti romanttisen "sci-fin" kirjoittamisen jo 80-luvulla jolloin se ei ollut kauhean suosittua, toisin kuin nyt, tai en tiedä onko se nytkään, ehkä enemmän käytetään kauhuaineksia, vampyyrejä ja ihmissusia ja demoneita ja sellaisia. Minä pidän enemmän avaruusaluksista). Viimeksi mainittu ei ole ilmeisesti niin suosittu kuin edelliset joten se julkaistaan suoraan pokkarina, edelliset taas käyvät läpi kovakantinen-trade paperback-pokkari-prosessin enkä välttämättä raaski ostaa niitä kovakantisina. Minulta on vielä lukematta toukokuussa julkaistu historiallinen kirja kun se ei vaikuttanut tarpeeksi kiinnostavalta kovakantisena ostettavaksi.