5.1.2009

Uusi elämä

Uuden vuoden lupaukseni on rakastaa itseäni, se kuulostaa hauskemmalta kuin perinteinen laihduttaminen ja ryhdistäytyminen, vaikka niistäkin lupauksessani on kyse.

Olen lihonut uuden lääkkeen aloittamisen jälkeen viitisen kiloa, tai ehkä kolme, en aivan muista kuinka paljon painoin sitä ennen enkä ole kauheasti uskaltanut käydä vaa'alla viime aikoina. Painoni alkaa kuitenkin lähennellä 80 kiloa kun sen pitäisi olla alle 70. Painavampiakin ihmisiä tietysti löytyy mutta haluaisin päästä ylipainostani eroon kun vielä riittäisi kymmenen kilon tiputtaminen, se on kuitenkin helpompaa kuin vaikka kolmenkymmenen. Minulla ei ole mitään erityistä halua olla laiha mutta haluaisin olla hoikempi, 68 kiloa on sellainen paino jossa olen ollut tyytyväinen, se on minulle normaalipainon ylärajoilla. Mutta jos pääsisin ensin vaikka lähemmäksi seitsemääkymmentä kiloa kuin kahdeksaa-. Ja mahtuisin taas farkkuihini, uusia isompia en ala ostamaan.
Auttaisikohan julkinen painonseuraaminen, sellaisella laskurijutulla. Julkinen epäonnistuminen ei kyllä pelota minua kauheasti.
Vaikka olenkin lihonut lääkkeen aloittamisen jälkeen en voi syyttää sitä. Olen ollut niin väsynyt etten ole jaksanut seurata syömisiäni Kiloklubissa, se taas on johtanut siihen että ruokavalioni on liukunut taas liikaan karkkiin ja liian vähään oikeaan ruokaan. Irtokarkkeja en ole ostanut edelleenkään mutta olen ikävä kyllä korvannut ne suklaalla, ennen en syönyt sitä juurikaan. Sen sijaan syön kunnollista ja terveellistä ruokaa ja illallakin kunnolla enkä vain vaikka yhtä hedelmää. Lämmintä ruokaa en kyllä jaksa silloin laittaa, se on liikaa.

Haluaisin myös päästä parempaan kuntoon. Hengästyn portaissa vaikka kuljen niitä joka päivä kolmanteen kerrokseen ainakin kerran ylös ja alas. Ja isäni ja äitipuoleni kanssa kävelylenkeillä jään helposti jälkeen. Jos olisin rikas hankkisin henkilökohtaisen valmentajan, luulen että ohjaus ja tuki tekisi minulle hyvää mutta tässä tilanteessa täytyy tyytyä Tuuli Matinsalon kotikuntoilukirjaan ja niihin jumppavälineisiin, joita minulle on kertynyt nurkkiin. Ja käyttää uusia kävelylenkkareita.
Paremmassa kunnossa en ehkä olisi jatkuvasti pienessä flunssassa (mutta toisaalta en uskalla kauheasti jumpata sairaahkona, ehkä nyt tyydyn kävelylenkkeihin).

Muutenkin tavoitteenani on huolehtia itsestäni, ruumistani ja mielestäni. Psyykkistä puolta en ole niin miettinyt mutta siihen kuuluu olla lempeämpi itselleni ja nauttia elämästä. Toivon että saisin ratkaistua uniongelmani, en ole varma olenko nukkunut yhtään yötä hyvin sen jälkeen kun aloitin masennuslääkkeet. Se on vähän masentavaa. Haluaisin myös ihoni parempaan kuntoon, e-pillerien ainoa hyvä puoli taisi olla se että ne auttoivat ihoani. Nyt kun niiden vaikutus on loppunut niin minun pitää pitää huoli siitä itse.

Uusi elämäni alkaa keskiviikosta, tänään minulla on niin paljon järjestelypuuhaa ja huomenna tulee vieraita etten jaksa. Mutta keskiviikkona aivan varmasti.

Tavoitteeni ovat siis:
1. Jatkaa kiloklubeilua, se on toiminut minulla hyvin
2. Olla ostamatta suklaata tammikuussa
3. Syödä kunnolla
4. Jumpata ja kävellä, niin että hengästyn ja suunnitelmallisesti
5. Toimin niin että ruumiini ja mieleni voi hyvin, mitä se sitten tarkoittaakaan

Loppuun vielä yksi kuva äitini luona jäädyttämästäni koristeesta. Muottina toimi vanha leivosvuoka, kiinnikkeenä metallilankaa ja lenkille kierretty naula (käytin erilaisia pieniä metallijuttuja painona, muun muassa hevosenkengännaulan ja verhonipsun).

12 kommenttia:

Mari kirjoitti...

Heippa! Vesijuoksu kiinteyttää tehokkaasti ja on helppo oppia, suosittelen! Uimahallilämpöisessä vedessä ihminen kuluttaa 90 prosenttia enemmän pelkästään lepoenergiakulutuksena, ja vesijuoksussa kulutus voi tavallisella kuntoilijallakin nousta 800-1000 kaloriin tunnissa.

Lähin uimahallisi taitaa olla Impivaara (hih), käy kokeilemassa! Hallissa järjestetään myös opastustunteja aloittelijoille. :)

Mari kirjoitti...

Lisäisin vielä, että liikunta tutkitusti tukee myös psyykkistä hyvinvointia vähentämällä masennusoireita ja parantamalla unen laatua.

Minäkin yritän parhaillaan ponnistella kauemmas konvehtirasian ääreltä...

Näkymätön tyttö kirjoitti...

Vesijuoksu on listalla, harrastin sitä jonkun verran Oulussa mutta uimahalliin meneminen on minulle hankalaa. Pitäisi saada joku kaveri mukaan, mielellään parempinäköisempi :)
Mutta harkinnassa se on kyllä on.
Ja noita liikunnan muitakin hyviä puolia tavoittelen, oikeastaan laihtumista/kiinteytymistä tärkeämpää on nyt se että olisi pirteämpi ja nukkuisi paremmin ja olisi ylipäätään paremmassa kunnossa.

Laiza kirjoitti...

Sykemittari on myös kiva kaveri kunnonkohotuksessa. Siitä on kiva seurata miten paljon kuluttaa ja huomaa helposti miten kunto kasvaa. Itsekin pitäisi taas saada liikuntamotivaatiota. Äidin kanssa tein sopimuksen, että hän punnitsee minut joka viikko ja aletaan vähän seurata taas painoa. Minulla tuota pudotettavaa on ainakin se 30 kiloa, mutta kannattaa ehdottomasti tehdä asialle jotain vielä kun sitä pudotettavaa ei niin paljon ole.

Oikein "itserakasta" uutta vuotta!

Näkymätön tyttö kirjoitti...

Sykemittarista olen vähän haaveillut mutta ne näyttävät olevan aika kalliita ja minun pitää ryhtyä vähän säästökuurille. Luulen että minua auttaisi jos näkisin että kuntoni paranee, jos paranee.

Nna kirjoitti...

:) Tsemppiä uuden elämän aloitukseen.

seeds kirjoitti...

Hyvän kuuloisia tavoitteita! tsemppiä! Toivotavasti nyt ainakin tuo uniasia tulisi pian kuntoon. Itselläni on ainakin aina kamala olo jos on takana yhtä useampi huonosti/ei juuri ollenkaan nukuttu yö... Yh. Luulen, että pelkästään paremmat yöunetkin parantaisivat oloa kokonaisuudessaan, mutta niitäpä ei voikaan välttämättä korjata millään kovin yksinkertaisella reseptillä. Ellei siten juuri tuolla liikunnalla...

suklaahirviö kirjoitti...

Mun mielestä paras kuntoilumuoto on oikeastaan ihan tavallinen kävely! :=) Ei varmaan vaan kuulosta kauhean hauskalta.. mutta voi se sitä olla. Ja helppo + maksuton tapa liikkua!

Hih, hurja lupaus tuo olla ostamatta suklaatia tammikuussa. Itse olen jo ainakin OSTANUT.. porsas kun olen.. kun nyt on kaikki joulusukulaatit sopivasti alemyynneissä ja kalliita rasioitakin saa pikkurahalla. :(

Näkymätön tyttö kirjoitti...

Nna, kiitos, sitä tarvitsen :)

Seeds, unijuttu on kyllä tärkein korjattava, luulen että sen myötä korjaantuisi moni asia. Olen kyllä nykyään niin tottunut heräilyyn että voisi olla outoa nukkua koko yö kunnolla.

Suklaahirviö, minäkin olen kyllä ostanut, uusi elämäni alkaa vasta huomenna :) Vähän kyllä hirvittää onnistunko tavoitteissani.

Anonyymi kirjoitti...

Minusta nykyinenkin lääkityksesi näyttää aiheuttavan sinulle niin paljon ikäviä sivuvaikutuksia, että sinuna pohtisin vakavasti, ovatko sen edut todella kaikkea tätä haittaa suuremmat.

Paroksetiini lihottaa monia lääkkeen käyttäjiä jopa useita kymmeniä kiloja (siis tämä lääkeaine jo sinänsä eikä pelkästään se, ettei jaksa harrastaa liikuntaa). Lihottavuus on siis paroksetiinin ihan tunnistettu ja tunnustettu ja yleinen sivuvaikutus.

Vaikuttaisi siltä, että elämänlaatusi voisi olla sittenkin parempi ilman lääkitystä: tekisi jo paljon, jos et olisi jatkuvasti niin väsynyt ja nukkuisi öitäsi huonosti. Olisit ilman lääkettä ehkä vähän arempi ja huolestuvampi, mutta jännittäviä tilanteitahan voi ennakoida ja rohkeuttaan lisätä niin monilla muillakin tavoin (esim. juuri liikunnan avulla).

Tuo lihominenkin alentaa itsetuntoa entisestään, ja noidankehä on valmis.

Mielestäni sinun kannattaisi vakavissasi harkita muita vaihtoehtoja tuolle lääkkeelle (myös terapiaa); nuo haitat tuntuvat niin suurilta ja moninaisilta, että olosi ja jaksamisesi voisi sittenkin olla parempi ilman sitä. Kun ongelmasi eivät kuitenkaan ole kauhean vakavia (esim. sellaisia, ettet uskaltaisi ollenkaan lähteä kotoasi ilman lääkitystä tms.).

terv. Maria

Näkymätön tyttö kirjoitti...

Minulla on puhelinaika lääkärille maanantaina, täytyy ottaa lihominen puheeksi. Se on minulle huonoa muutenkin kuin ulkonäöllisesti, vasen polveni ei ole oikein pitänyt lisääntyneestä kuormituksesta. Toisaalta en tiedä haluaisinko olla ilman lääkitystä, pidän siitä miten järjettömät pelkoni tuntuvat hävinneen.

Anonyymi kirjoitti...

Terapiassa voi ratkaista ongelmia oikeasti, siis käsitellä niiden syitä ja tällä tavalla vapautua oireista kokonaan. Lääke pitää parhaimmillaan oireet poissa, muttei sinänsä paranna ketään.

terv. Maria

Blog Widget by LinkWithin