6.1.2009

Kenguruhylly ja muuta

Kirjahyllyni saapui eilen. Tai ehkä pitäisi sanoa saapuivat, sillä hyllyjä on oikeastaan kaksi. Molempiin kuuluu kaappiosa (toisessa laatikoita ja pieni kaappi ja toisessa iso kaappi), joka on kengurumaisten jalkojen varassa (se on aika hassun näköistä) ja neljä hyllyä, joita en saanut kiinnitettyä yksin. Olisi melkein tarvinnut kolmannen käden jolla olisi voinut pitää levyä paikallaan samalla kun kaksi muuta kättä ruuvaisivat sitä kiinni. Onneksi isäni ja äitipuoleni tulevat tänään syömään ja ovat luvanneet auttaa.
Edellinen omistaja ei ollut tyhjentänyt kaappeja kauhean hyvin. Sieltä löytyi koristekärpässieni, vanha Tallinna-pinssi, viljantähkä, oranssi kivi jostain korusta ja todistus kauppakamarin myöntämästä arvomerkistä.

Vasen polveni vihoittelee, se on yksi syy lisää päästä kiinni terveempään elämään (huomisesta alkaen). Siinä on joku valmistusvika ja jo pieni ylipaino on sille pahaksi, se kipeytyi Hollannissa ollessani ja kipu loppui kun pääsin eroon ylipainosta. Ennen Hollantia painoni pysyi vuosikaudet aika samanlaisena, en laihtunut mutta en lihonutkaan mutta Hollanti sekoitti syömätapani ja sen jälkeen olen lihonut ja onnistunut laihtumaan ja lihonut taas. Viime kesänä olin laihimmillani kun en jaksanut oikein syödä, sitten kilot alkoivat taas kertyä. Ja nyt niistä pitäisi päästä eroon, toivottavasti lopullisesti. Ongelmani on makea, annoskokoni ovat pieniä ja perusruokani aika terveellistä, joten tavallaan ratkaisu on helppo. Pitää vain vähentää karkin syöntiä, pyrin siihen etten viikolla ostaisi mitään epäterveellistä. Laihdutuskuureihin en usko, tarkoitus olisi elää terveellisesti. Saa nähdä onnistunko.

Suunnittelin täksi päiväksi kohtuullisen terveellisen aterian, vähän itäisen ja eteläisen välimerellisen. Tutkittuani netistä reseptejä päädyin kuskusiin, jossa on kaikenlaista kuten herneitä, vihreitä papuja, fetaa (ateria on sekoitus Kreikkaa, Turkkia ja Pohjois-Afrikkaa), manteleita, rusinoita ja ehkä soijarouhetta. Sen lisänä on viininlehtikääryleitä (kiitos Rica niistä), marokkolaista porkkanasalaattia (löysin siitä useampia versioita mutta tuo näytti helpoimmalta) ja turkkilaistyyppistä leipää. Jälkiruuaksi on marokkolaista sitrussalaattia. Terveellisempää kuin yleensä tarjoamani leivonnaiset ja kasvispitoista. Ja toivottavasti hyvää. Ostin eilen hunajaakin, ehkä ensimmäisen kerran yksin asuessani (en ole raaskinut) ja käytin sitä illalliseeni, jossa oli banaani, jogurttia, omenasosetta, manteleita, pellavansiemeniä ja päällä vähän hunajaa. Aika hyvää.

2 kommenttia:

Veloena kirjoitti...

Mmm, hyvältä kuulostaa!

Näkymätön tyttö kirjoitti...

Ainakin niiden aineet ovat hyviä, toivottavasti maistuvatkin :)

Blog Widget by LinkWithin