17.2.2009

Ensimmäinen työpäivä ja vähän toista


Lisää eBay-nappeja. On mahdollista että innostuin vähän liikaa. Mutta ne eivät olleet kalliita (ja nuo vaaleanpunaiset kauriit ovat aika söpöjä).

Ensimmäinen työpäivä oli vähän hämmentävä. Olin toimistolla pari tuntia ja suurin työtehtäväni oli selvittää miten Excelissä pystyy lajittelemaan tietoja, helpottaa asiakasrekisterin ylläpitoa. Ja tutustuin rakennukseen ja muihin siellä majaileviin kansalaisjärjestöihin, jotka eivät ole minun työkavereitani mutta samaa yhteisöä kuitenkin, sosiaalitilat ovat yhteiset. Minua ei jännittänyt siellä lainkaan mutta jälkeenpäin on tuntunut vähän oudolta ja ehkä aavistuksen verran ahdistavalta. Tiedän kyllä että selviän työstä, siinä ei sinällään ole mitään vaikeaa mutta ehkä se sosiaalisuus jännittää vähän. Muut olivat siellä kyllä ystävällisiä ja luulen että he ovat tottuneet vaikka minkälaisiin tyyppeihin niin ettei haittaa vaikka antaisinkin vähän oudon kuvan itsestäni. Suurin ongelma on ehkä se että kaipaisin tarkempaa aikataulutusta ja tehtävänjakoa mutta se on minun ongelmani, ei heidän. Ja luulen että minulle tekee hyvää oppia hyväksymään tiettyä epämääräisyyttä, ei siis töiden teossa tai laadussa vaan siinä ettei kaiken tarvitse olla niin tarkasti sovittua ja määrättyä. Siis jonkinlaista rennompaa asennetta pitäisi opetella.

Tämä viikko on minulla kuitenkin lehden taittamista, teen sen kotona (heidän tietokoneensa olivat melkein antiikkisia) ja helpottaa sopeutumista, se on niin tuttua puuhaa.
Ja verrattuna siihen että edellisessä paikassa jossa olin kokopäivätöissä (työharjoittelussa opiskellessa) olin ensimmäisen viikon niin ahdistunut että itkin niin pieni jännitys ei ole mitään ja on ehkä liikaa vaadittu että tuollainen muutos kävisi minulta aivan ilman stressiä.

Illalla täällä kävi onneksi mukava vieras niin oli muutakin ajattelemista.

Tänään olen tehnyt pari tuntia töitä ja käynyt ulkona nauttimassa auringonpaisteesta, päätin että se tekee tässä vaiheessa niin hyvää että voin pitää vähän taukoa. Ja jatkaa töitä lounaan jälkeen, tuon lehden lisäksi pitäisi saattaa yksi toinen työ painokuntoon. Sitten pitäisi vähän helpottaa sivutöiden kanssa. Tänään ei ole ompelukurssiakaan niin voin tehdä iltaan asti töitä.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Hei, mahtavaa! Mä en ole seurannut blogiasi kovin tarkasti viime aikoina, mutta olet siis saanut kivan kuuloisia töitä. Onnittelut!

Näkymätön tyttö kirjoitti...

Ankeampiakin töitä on :)

Blog Widget by LinkWithin