9.2.2009

Väsymys ja neilikoita

Tietokoneeni päätti ettei kaksoisklikkaaminen ole kivaa. Ensin ajattelin että hiireni ei vain toimi mutta se ei toiminut toisellakaan. Aika ärsyttävää. Ja pelottavaa. En tiedä onko kone sekoamassa lopullisesti.
Ehkä tuokin ongelma häviää itsestään, niin kuin monet muut, jos vain odottaa tarpeeksi kauan.

Perjantai oli mielenkiintoinen päivä.

Lauantaina olin kauhean väsynyt ja flunssaisen oloinen enkä tehnyt mitään.

Sunnuntaina olin edelleen väsynyt mutta askartelin ja tein töitä.

Tänään olen vielä väsyneempi mutta töitä pitäisi vain tehdä, tietokoneen temppuilusta huolimatta. Kannattaa varmaan ottaa töistä varmuuskopio.

Ensimmäinen atc-korttini, Swap-bot-vaihtoon jonka teemana on elämänpuu. Erilaisten ideoiden kautta päädyin tuohon, en tiedä onko se kovinkaan hieno mutta ainakin näin vaivaa. Kirjontakuvion pohjana on lyydiläisten (ja ilmeisesti muidenkin suomensukuisten, myös suomalaisten) käyttämä elämänpuuaihe.

Täällä oli eilen kauhean harmaata ja ankeaa, ostin muutaman neilikan piristykseksi samalla kun kävin kaupassa.

1 kommentti:

Odelma kirjoitti...

Hyvä! Kannatan kukkien ostamista itse itselle iloksi. Leikkokukat - pienikin kimppu - on sopivasti luksusta!

Blog Widget by LinkWithin