13.3.2009

Nirsoilua ja origamia

Ilta-Sanomissa oli juttu tutkimuksesta jonka mukaan lapsia ei kannata pakottaa syömään, se ei aiheuta kuin kammoa. Siihen liittyvä keskustelu on yllättävän asiallista mutta aika paljon on niitäkin jotka ovat sitä mieltä että nirsoilu johtuu vain siitä että lapsi saa päättää kaikesta itse (se ei tietenkään ole mikään hyvä juttu) tai siitä että vanhempien asenteet tarttuvat ja että sen voisi ehkäistä tekemällä kotiruokaa, jättämällä roskaruuan ja välipalat väliin ja pitämällä lasta nälässä niin kauan että ruoka kelpaa, että pahaa ruokaa ei olekaan ja nirsous on heikkoutta. En tiedä ovatko he myös niitä ihmisiä joiden mielestä laihduttaminen on yksinkertaista ja lihavat ovat tyhmiä ja laiskoja ja masennuksesta pääsee eroon ryhdistäytymällä, sellaisia jotka ajattelevat että jos jokin asia ei ole heille vaikea tai ongelmallinen niin ei se voi olla muillekaan.
Olen aikaisemminkin tainnut kirjoittaa siitä että olen nirso ruuan suhteen, nykyään vähemmän nirso kuin lapsena mutta on vieläkin joitakin ruokia joita en vapaaehtoisesti syö (kypsennetty kaali, sienet, kaikki äyriäiset ja etanat ja sellaiset, sipuli). Ruokavalioni on kuitenkin aivan tarpeeksi terveellinen ilman niitäkin, en pidä ongelmana sitäkään etten pidä kahvista tai oluesta. Kyse ei välttämättä ole siitä että jokin ruoka on pahan makuinen, inhotus voi kohdistua mihin ruokaan tahansa. Eikä kyse ole siitä etteikö haluaisi syödä vaan siitä ettei pysty, että pahimmillaan oksentaa ruuan pois (minulle ei ole onneksi tainnut käydä niin), reaktio on psykologinen eikä sitä taatusti auta se että ruokaa pakotetaan syömään.
Meillä kotona tehtiin ihan tavallista kotiruokaa (tosin meille lapsille sipulittomia versioita mutta sipuli ei ole mikään erityisen tarpeellinen ruoka-aine minusta muun kuin maun kannalta, jos siitä pitää), ei ylimääräisiä välipaloja, karkkia vain karkkipäivinä, roskaruokaa ehkä muutaman kerran lapsuudessani eivätkä vanhempani ole mitenkään erityisen nirsoja ruuan suhteen. Silti minusta tuli tällainen eikä päiväkodissa ja ala-asteella tapahtunut pakkosyöttäminen auttanut yhtään. Minua ei sentään sidottu kiinni tuoliin ja kirjaimellisesti pakkosyötetty (niin kuin erästä Ilta-Sanomien keskustelijaa) mutta päiväkodissa pöydästä ei saanut lähteä ennen kuin ruoka oli syöty. En tiedä mitä he kuvittelivat saavuttavansa sillä, minulle oli aivan helppoa istua pöydässä ties miten kauan (opin viihdyttämään itseäni edellisessä päiväkodissa jossa oltiin sitä mieltä että kaikkien pitää nukkua päiväunet ja minutkin suljettiin pimeään huoneeseen muiden kanssa vaikka en ollut ollut pystynyt nukkumaan päivällä sen jälkeen kun olin joku parivuotias, olen vasta viimeisen vuoden aikana oppinut nukkumaan päiväunia kiitos lääkitykseni) ja kylmän ruuan syöminen ei varmasti opeta lasta pitämään siitä ruuasta (mutta siitä ei ollutkaan kyse vaan siitä että lapsen pitäisi aina noudattaa aikuisten käskyjä). Koulussa ei ollut pakko syödä kaikkea mutta lautanen piti tyhjentää keittiössä, jossa lupaa piti anella keittäjiltä ja nöyryyttää itseään. Pahinta oli ettei ruokaa saanut ottaa itse. Kammosin mustaa makkaraa yli kaiken (sitä en voisi kuvitella syöväni vieläkään) ja toivoin aina että niinä päivinä olisi ystävällinen keittiön täti joka antaisi vain vähän makkaraa niin että sen voisi nielaista pieninä paloina perunamuussin kanssa. Onneksi en ollut oululainen, en tiedä miten olisin selvinnyt rössypotusta.
Lapsen nirsouteen suhtautuminen kyllä varmasti aika vaikeaa, lapsi ei saisi itse päättää mitä syö (jos se johtaa vain karkkiin ja hampurilaisiin) mutta ehkä hänellä voisi olla valtaa sen suhteen mitä ei syö. Ja pakottamalla ei varmasti saa mitään hyvää aikaan.
Oikeastaan minä en ollut edes mitenkään hirvittävän nirso lapsi. Söin kasviksia ja hedelmiä ja lihaa ja kalaa, pidin jopa sillistä, maksalaatikosta ja veriletuista (mitään noista en kyllä syö nykyään mielelläni), siihen nähden minulle olisi mielestäni voinut ihan hyvin sallia pari nirsoilun kohdetta.

Aikuisena ja yksineläjänä on kivaa kun saa syödä sellaista ruokaa kuin haluaa. Enkä taatusti ole saanut mitään puutostiloja sen takia etten kauheasti välitä keitetyistä perunoista ja ruskeasta kastikkeesta. Varmaan päinvastoin.

Eilen kokeilin uutta ruoka-ainetta, nimittäin hampun siemeniä, joita ostin kun olin "kuvauskeikalla" Ruohonjuuressa (lehteen tulee juttu hampun ruoka- ja muusta hyötykäytöstä). Niistä voisi kai tehdä "hampputofua" mutta minä lisäsin niitä vain iltatuorepuuroni joukkoon pellavansiementen kanssa.


Sain eilen paketin siskoltani, hän oli käymässä Japanissa ja annoin hänelle vähän rahaa mukaan. Nyt sain paperia ja kangasta ja maailman suloisimman avaimenperän. Testasin papereita eilen netistä löytämieni origami-ohjeiden kanssa, sain aikaan pupun (se ei ole ihan oikeaa origamia kun paperia leikattiinkin), siivekkään sydämen (siitä tuli aika hieno) ja jutun jonka piti olla ensin kettu (aivan liian monimutkainen) ja sitten kurki (en ymmärtänyt ohjeita). Lopulta siitä tuli tuollainen, ehkä se on härän pää ja viikinkipiispan kypärä?

En taida olla tänään sen flunssaisempi kuin yleensäkään joten pääsen konserttiin (jos saamme liput, jos emme niin sekään ei ole katastrofi). Ja ensi viikon perjantaina pitäisi mennä toiseen, aika kultturellia.

7 kommenttia:

zache_ kirjoitti...

Heh, meitsi on sillä linjalla et kaikesta voi tehdä ruokaa ja jos sen on tehnyt niin sen voi myös syödä. :)

Toistaiseksi vasta purjo (ja mustikkaolut) on ollut sellainen jota ei tarvitse ruuanlaittoa varten hankkia uudestaan.

Näkymätön tyttö kirjoitti...

Se on hyvä asenne :) Purjokin kuuluu kyllä inhokkeihini mutta en vihaa sitä niin paljon kuin sipulia.
Töissä olen kyllä oppinut ehkä syömään vähän paremmin, siellä ei kehtaa jättää ruokaa syömättä ja täytyy syödä kun se on ilmaista.

Tuazophia kirjoitti...

Meillä ei lasten tarvitse syödä ruokaa, mutta maistaa pitää. Ja se siis tarkoittaa tosiaan maistamista eli yksi haarukallinen. Ja sitten voi sanoa kiitos. En tee tahallani sellaisia ruokia, mistä lapset eivät pidä, mutta toisaalta en myöskään erikseen jätä jotain ruokia tekemättä vain epäillessäni, että lapsille ei ehkä maistu. Eikä vähemmän maistuvan ruoan kohdalla tarjoilla sitten toista lajia. Esimerkiksi äitini valittaa tästä, koska lapset kuulemma nälkiintyvät, mutta itse en ole huomannut noiden olevan mitenkään erityisen nälkää näkeviä... Ja jos ovat syöneet yhdellä aterialla huonosti, viimeistään illalla tarjottava puuro auttaa - meidän lapset ovat ihan hulluina suolattomaan kaurapuuroon!

Itsekään en pidä kaikesta syötävästä ja kasvisyöjänä minua pidetään varmasti aika nirsona ("etteikö hyvä lammaspata kelpaa?"). Minut on päiväkodissa ja koulussa pakotettu syömään lautanen tyhjäksi ja vaikka siitä ei mitään traumoja sinänsä jäänyt, niin ei se kivaakaan ollut. Opin tosin mestarilliseksi ruoan piilottajaksi - kaiken kiinteän voi tunkea taskuihin, voinappien sisään sai jonkin verran ruokaa ja käsipaperiin samoin. Jäätelö- ja suklaavanukaspäivät olivat loistavia ruoan piilottamiseen...

_t_ kirjoitti...

Sipulissa (tavallisessa keltasipulissa ja muissakin lajikkeissa) on kylläkin erittäin paljon antioksidantteja ja jopa syöpää ehkäiseviä ainesosia. Sikäli sipuli kyllä on verraten varteenotettava ruoka-aine. Siis sen lisäksi että se on tavattoman hyvää :)

Näkymätön tyttö kirjoitti...

Tuazophia, tuo on hyvä periaate. Ja minäkin opin aika hyväksi ruuan piilottajaksi.

_t_, joo vähän oioin mutkia mutta sipuli ei kuitenkaan ole mikään ehdottoman välttämätön ruoka-aine :)

seeds kirjoitti...

Minulla oli pienenä kaksi aivan erityistä inhokkiruokaa (ja muita väähn vähemmän inhokkeja): munakas ja omenapuuro (omenamehuun tehty kaurapuuro kylmänä "jälkiruokana".

Tuota omepuuroa oli aika usien tarhassa ja minusta se oli oksettavaa (nirsouteni kohdistuvat lähinnä inhottavilta tuntuviin ruokiin, ruuan rakenteesta kiinni siis. En esimerkiksi kertakaikkiaan kykene syömään läskiä, hyytelöä tai klömppistä kiisseliä, ihan sama miltä ne maistuvat...) ja tietenkin sitä oli pakko syödä. Maussa ei sinänsä ollut vikaa, se vaan oli inhottavaa jämähtäneenä. Munakkaan kanssa oli hieman sama juttu, tosin inhosin myös kananmunan keltuaisen makua.

Nuokaan nirsoiudet eivät todellakaan pakkosyötällä parantuneet, päin vastoin. Jouduin kerran syömään kokonaisen munakkaan sillä uhalla, että samalle päivälle suunniteltu huvipuistoretki peruttaisiin muuten. Minä tietty itkin ja söin ja yökkäilin. Aikamoinen munakastrauma jäi vuosikausiksi.

anne-mari kirjoitti...

Mielenkiintoista miten lapset koulu iassa alkavat nirsoilemaan. Meillakin, vaikka taalla ei kouluissa samanlaista ruokailua olekkaan kuin suomessa.

Olen aina tehnyt ihan tavallista kotiruokaa ja maistaa on pakko vaikka ei soisikaan. Siis silloin kun tiedan etta se ruoka on varmasti lapsellekin sopivaa. En toki esim tulista thai ruokaa hanelle edes tarjoa vaikka mieheni kanssa siita kauheasti tykkaammekin.

Olen huomannut myos sen, etta kun lapsi saa auttaa ruoan valmistuksessa han myos haluaa sita maistaa vaikka se olisikin aivan uusi ruoka ja tykastyy helpommin kun tietaa mita siina on.

Ei kai kenenkaan ole pakko kaikkea maailman ruokaa maistaa ja viela tykatakkin. Aika monipuolisesti sina syot mielestani nirsoudestasi huolimatta.

Blog Widget by LinkWithin