Olen tänäänkin vähän epämääräisen ahdistunut (mieleni on tainnut päättää huolestua sikaflunssasta) ja lisäksi ärsyyntynyt, joistain aivan typeristä asioista tai ihmisistä. Yritän ottaa tämänkin hyvänä merkkinä, kaikki tunteet ovat terveellisiä. Typerät ärsyyntymisetkin kai. Ehkä pitäisi miettiä mikä saa ärsyyntymään, tässä tapauksessa eräs kirjoitus netissä. Asiassa ei sinällään ollut mitään vikaa mutta ärsyynnyin "minä tiedän paremmin, muut ihmiset eivät osaa reagoida oikein, silloinkaan kun reagoivat kuin minä" -asenteesta. Ehkä sen takia että se on minulle hyvin tuttu. (Ei kun taidan nyt tietää mistä ärsyynnyin, kyse oli flunssasta ja kirjoittaja oli siitä suorastaan iloinen ja käytti kaikki mahdolliset tavat siitä nauttimiseen, toisten paniikille naureskelun ja sitten niiden paheksunnan jotka ovat sitä mieltä ettei paniikista ainakaan seuraa mitään hyvää. Ehkä se onkin korppikotka-asenne)
Lukiossa ryhmässäni oli eräs poika joka oli todella ärsyttävä, hänen ärsyttävimmät piirteensä taisivat olla juuri sellaisia joita minullakin on.
Mieluummin kyllä olisin iloisessa tasapainossa mutta olen edelleen sitä mieltä että oli hyvä päätös lopettaa lääkitys. Ainakin olen päässyt eroon tylsimmistä sivuvaikutuksista ja vieroitusoireetkin ovat jo melkein laantuneet.
Tekisi oikeastaan mieli jäädä kotiin nukkumaan mutta ei auta, pitää mennä töihin ja sitä ennen pyykätä ja töiden jälkeen vähän siivota. Se on siivoamisen huono puoli, vaikka pesisi ja järjestelisi ja kuuraisi miten perusteellisesti tahansa, pitää se kohta tehdä taas uudestaan.
Sekin taitaa ahdistaa että minun pitäisi kysyä tänään pomoltani siitä voinko jatkaa töissä kesäkuun jälkeenkin. Aika kuluu niin nopeasti.
Ulkona on sentään mukavan näköinen päivä ja linnut laulavat ja voin viedä tänään kasan paketteja postiin (eilen minua oli odottamassa viisi pientä pakettia kun tulin töistä, se oli mukavaa) ja ehkä kaikki ei ole niin kamalaa ja välillä saa olla ahdistunut ja huolestunut ja peloissaan ja ärtynyt eikä se tarkoita sitä että pitäisi aloittaa lääkitys uudelleen (en itse asiassa tiedä mikä osuus lääkityksen lopettamisella on ollut tunteisiin, lääkäri varoitti raivostumisesta).
Tekstit
3 kommenttia:
Varmasti tunteet tuntuvat nyt voimakkaammin kun lääkitys ei enää vaimenna ja himmennä niitä. Mutta se nyt vaan on ihmisen osa, että kaikkien tunteittensa kanssa pitää oppia elämään - ja jos ei siihen pysty yksin, niin apua on saatavilla (sellaista, joka ei löydy lääkepurkista).
Oireesi, taipumuksesi huolestumiseen jne. ovat mielestäni joka tap. kuitenkin niin lieviä (eivät esim. eristä sinua kotiisi niin ettet ollenkaan uskaltaisi lähetä ulos), ettei niiden takia tosiaan kannata kuormittaa itseeän kaikilla noilla sivuvaikutuksilla, joista tulee vaan lisää ongelmia. Onnittelut lopettamispäätöksestä!
Paroksetiinilla on muuten pahimmat vieroitusoireet kaikista masennuslääkkeistä (ne sähköiskumaiset tuntemukset päässä ovat tavallisia), mutta menevät kyllä muutamassa viikossa ohi.
t. Maria
Tunteiden kanssa on kyllä parempi kuin ilman niitä :) Ongelmani saattaa olla se että pidän negatiivisia tunteita ongelmina joista pitää päästä eroon, ehkä niitä voisikin vain tuntea välillä. Eikä vastoinkäymisten jälkeen tarvitsisi välttämättä nauraa ja vitsailla ja yrittää uskotella itselleen että kaikki on hyvin, se saattaa olla jonkinlainen suojakeino minulla. Ajattelen että on parempi nauraa kuin itkeä mutta en tiedä onko se aina niinkään (tuli mieleen paha tippumiseni viime syksyunä kun melkein taitoin niskani, olen puhunut siitä kuin se olisi suurikin vitsi. Huvittavat puolet voi nähdä mutta ehkä muitakin). Ainakaan aina ei tarvitse olla iloinen. Aika usein kyllä olen mutta jos en ole ei sekään ole niin paha juttu.
Kyllä vaan: on annettava itselle lupa niihin tunteisiin, joita erilaiset tapahtumat ja ihmiset herättävät. Sillä tavalla näkymättömästä tytöstä tulee näkyvä, aikuinen nainen.
terv. Maria
Lähetä kommentti