13.5.2009

Keskiviikko

Näyttää pahasti siltä että sopimukseni ei jatku kesäkuun puolen välin jälkeen. Ymmärrän kyllä miksi, he haluavat siirtää kaikki toimintonsa Helsinkiin, mutta on se vähän tylsää. Muutkin työt loppuvat todennäköisesti silloin, mutta ehkä voin ajatella että ainakin minulla on kesällä aikaa retkeilylle ja kaikkien niiden haalimieni askartelutarvikkeiden käyttämiselle.
Tai voi tietysti olla että tapahtuu joku ihme ja he eivät löydäkään Helsingistä sopivaa työntekijää, mutta se tuntuu vähän epätodennäköiseltä.

Onko teillä suunnitelmaa sen varalle että kuolisitte yllättäen, siis nettielämän kannalta? Minulla on useampi sivusto, jotka ovat osa sosiaalista elämääni ja jos minulle tapahtuisi jotain niin haluaisin että heille kerrottaisiin siitä niin etten vain katoaisi jäljettömiin. Olen pitempään ajatellut että minun pitäisi tehdä lista niistä niin että se ihminen joka joutuu selvittämään asiani voi ilmoittaa myös heille. Pitäisi vain saada aikaiseksi. (en ole suunnitellut kuolevani lähiaikoina mutta koskaan ei tiedä mitä tulevaisuudessa tapahtuu)
Tuo tuli mieleen kun eräällä sivustolla erään käyttäjän ystävä tuli kertomaan että tämä oli murhattu. Se että tuossa tapauksessa oli todennäköisesti huijaus (!) ei muuta sitä että olisi kätevää että joku voisi ilmoittaa kuolemasta sellaisille ihmisille jotka eivät välttämättä edes tiedä oikeaa nimeäni.

Tuo sivusto on Swap-bot ja kun olen kirjoittanut sen hyvistä puolista niin ehkä minun pitää kirjoittaa huonoistakin. Minulla ei tosin ole ollut erityisen huonoja kokemuksia, yksi paketti ei tullut koskaan perille ja toinen tuli toisen lähettämänä (sitä sanotaan "enkelöimiseksi", angeling, joku tarjoutuu hoitamaan vaihdon toisen puolesta) kuin olisi alunperin pitänyt. Se oli aika huvittavaa, kyseessä oli suklaavaihto ja niissä on yleensä tapana lähettää sellaista suklaata jota ei saa muualta (koska muuten voisi mennä vain lähikauppaan) mutta tuo ihminen ei tainnut olla perillä sellaisista vaihdoista ja lähetti varmaan ainoita suklaapatukoita joita myydään joka puolella maapalloa. Sitten tietysti saatu paketti ei välttämättä vastaa odotuksia, mutta on parempi suhtautua vaihtamiseen lähettämisen ilon kautta, itselle saatu on bonusta. Silloin ei ainakaan pety niin pahasti.
Minulla oli jotakin muita vaihtojutuissa oppimiani juttuja, joista piti kirjoittaa mutta en nyt muista muuta kuin sen että jos haluaa säästää postikuluissa niin kannattaa lähettää alle kolmisenttisiä paketteja, ne menevät kirjeenä ja tulevat halvemmiksi kuin maksikirjeet. Ja kannattaa välttää vaihtoja, joihin joutuu käyttämään paljon rahaa, ne ovat yleensä niitä joissa joutuu pettymään pahiten.

Aloitin eilen uudelleen neuletakin, joka minulla olisi pitänyt olla valmiina viime viikonloppuna ja pääsin pitemmälle kuin ensimmäisen version kanssa. Toivottavasti siitä tulee käyttökelpoinen.

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Minä sain kerran Flickerin kautta tiedon siitä, että eräs kontaktini oli kuollut syöpään. Hänen veljensä oli käyttänyt hänen Flickr-tiliään ja lähettänyt jokaiselle hänen kontakteistaan viestin veljen kuolemasta. Arvostin kovasti, koska muutama nettituttu on joskus kadonnut jälkeäkään jättämättä ja jälkeen jää vain arvailua siitä miten oikeasti on käynyt.

Fanta

anne-mari kirjoitti...

Hmm... siis eraanlainen nettitestamentti. Ihan hyva idea.

Harmillista tuon tyopaikan kanssa. Toivottavasti jotain uutta ilmaantuu kohtuullisessa ajassa.

-TC- kirjoitti...

Minulla on paperipäiväkirjani kannessa salasanat blogiini jne. Kumppanini / asioideni selvittelijä jälkeenpäin voi lukea kannesta mitä haluan ilmoitettavan minnekin jos jotain käy.

Anonyymi kirjoitti...

http://www.intokustannus.fi/paskaduuneista.html

Blog Widget by LinkWithin