10.6.2009

Keskiviikko ja angsti

Selkäni vihastui iltakävelyllä niin ettei kotiinpaluu ollut kiva. Pelkäsin etten pääsisi tänään ylös sängystä mutta onneksi se oli paljon parempi.
Pitää varmaan oikeasti alkaa jumppaamaan eikä vain suunnitella sitä.

Minulla on lievästi epämääräisen ahdistunut olo, tuntuu siltä että aika kuluu kauhean nopeasti enkä ehdi tehdä kaikkea mitä pitäisi tai haluaisin tai tiedä mitä minun pitäisi tehdä. Luulen että suurin stressin aihe on se etten ole vielä saanut työtodistusta ja tarvitsen sen kun ryhdyn taas työttömäksi ja pelkään että sen saannissa on ongelmia. Minun pitäisi kai mennä tänään käymään toimistolla, Helsingin tyypit ovat kuulemma tutustumassa siellä tänään mutta minulle ei ole sanottu siitä oikein mitään enkä tiedä mitä hyötyä siitä on jos menen. Mutta olen muutenkin menossa kaupungille ja taidan mennä bussilla selän ja sään takia niin sama on käydä sielläkin. Voin palauttaa vaikka avaimeni.
Sekin ehkä stressaa vähän etten tiedä milloin ehdin mennä sinne kauppaan hakemaan avainpanttirahaani, kun vartija sanoi että rahan voi hakea eilen niin aivoni ovat sitä mieltä että sitä ei voi sen jälkeen hakea.
Ja onnistuin eilen hukkaamaan vitosen (ja tulostamani kartan), ei kannattaisi varmaan pitää rahaa taskussa.

Mutta on minulla ollut hauskojakin juttuja eilen.

Yllätyin kovasti kun ovikello soi puoliltapäivin ja oven takana oli postinkantaja, normaali posti oli jo tullut ja yleensä tuollaiset paketit pitää hakea itse. Ja järkytyin kun huomasin että paketin postittaminen oli maksanut 33 dollaria. Itse lähetin pakettini jo huhtikuussa ja se oli vaatimattomampi, toisaalta minun parini lähetti yli viikon myöhässä ja hänen ei ollut mikään pakko lähettää noin paljon tavaraa joten yritän olla tuntematta syyllisyyttä siitä että hän käytti niin paljon rahaa. Vaihto oli koristellulle tulitikkurasialle, atc-kortille (tuo jossa on kuva intialaisesta tytöstä) ja "profiiliyllätykselle", mikä tarkoittaa jotakin mistä vastaanottajan luulisi pitävän hänen profiilinsa perusteella. Minun tapauksessani se tarkoitti sitä että paketissa oli vanhoja lankarullia (joita keräilen, vaikka se ei käykään ilmi profiilistani, käytän lankaa projekteihini ja rakastan puisia rullia), meksikolaista karkkia (paketti tuli Meksikon rajalta Teksasista), bingo-kortteja (joita voi käyttää askarteluihin), musta K-kirjain (itse asiassa keräilen vähän niitäkin, K-kirjaimia ja kaikkia irtonaisia kirjaimia ja kirjasimia), pullonkorkkimagneetti, jossa on nimeni ja 20-luvun tyttö (pidän kaikesta vanhasta) ja punainen lasiriipus. Oikeastaan hän oli onnistunut lähettämään sellaisiakin juttuja joita ei mainita profiilissani mutta joista pidän, ajatusten lukua melkein.
Ajattelen Swap-botia arpajaisina, jos ei voita mitään, joskus lohdutuspalkinnon ja joskus päävoiton. Niin kuin nyt. Lähettäminen ja tekeminen ovat hauskoja mutta välillä on kyllä hauskaa saadakin jotain todella hienoa. Ja tulee mukava olo kun joku on ajatellut minua ja sitä mistä pidän.


Maalasin eilen lisää pohjia (aikatauluni art journalin suhteen ei ihan pidä, minun olisi pitänyt alkaa tänään jo liimaamaan kuvia mutta vasta leikkaan niitä. En tajunnut miten paljon minulla on vanhoja lehtiä ja kirjoja) ja maanantaina esittelemäni kehykset. Nyt ne istuvat ehkä paremmin seinään ja kuvaan.
Pidän tuollaisesta epätasaisesta tyylistä ja sitä on hauska tehdäkin. Innostuin eilen maalaamaan hyvin ronskisti (mutta vaaleanpunaista!), otin avuksi palettiveitsenkin. Mikään kynä ei varmaan tartu siihen maalipintaan joten teen tekstini erillisille papereille.




Sain äsken valmiiksi ehkä pitkäaikaisimmin askarteluprojektini, tulitikkurasia-"alttarin", jolla on jalat ja katolla jotain. Olen aika tyytyväinen siihen vaikka se ei olekaan ihan täydellinen. Laatikon sisällä on kaverin kissa ja jostain löytämäni anonyymin lausahdus "Cats are intended to teach us that not everything in nature has a function". En tiedä olenko samaa mieltä mutta se sopi tunnelmaan. Vastaanottaja pitää kissoista ja hänen lempivärinsä on valkoinen ja lempityylinsä "shabby chic", yritin yhdistää ne jollain tavalla. Teen seuraavaksi pienempiä vaihtoja, tuo oli hauskaa mutta ehkä vähän liian aikaa vievää.

4 kommenttia:

Jazmanaut kirjoitti...

On muuten hieno toi kissa-alttari-ropotti!

Näkymätön tyttö kirjoitti...

Kiitos :) Toivottavasti vastaanottajakin pitää siitä ja toivottavasti saan pakattua sen tarpeeksi hyvin niin että se selviää perille Nevadaan.

annakaisu kirjoitti...

Miten meni toimistoreissu? Oliko puhetta työtodistuksesta? Toivottavasti saat sen ongelmitta!

"Alttari" on hieno - jotenkin luulin sen olevan paljon suurempi kuin tulitikkurasia...

Kerro ihmeessä artjournalingin kuulumisia kuvienkin kera! Aiotko sitoa sivut etukäteen (siis ennen kuvittamista)? Kiinnititkö ne johonkin alustaan maalaamisen (ja kuivumisen) ajaksi?

Näkymätön tyttö kirjoitti...

Ei tullut toimistoreissua, helsinkiläiset eivät tulekaan tänään, mikä helpottaa kyllä minun aikatauluani. Todistukset saan kuulemma 15. päivän jälkeen. Toivottavasti pian sen jälkeen kun lähden juhannukseksi muualle. Mutta yritän olla stressaamatta.

Laitan kuvia kunhan tapahtuu jotain muutakin kuin kuvien leikkaamista :) Päätin että tästä ensimmäisestä kokeilusta tulee irtolehtikappale, niin että se pysyy mahdollisimman yksinkertaisena, luulen että vain rei'itän paperit ja kiinnitän renkailla jotka löysin askarteluliikkeestä, tai laitan laatikkoon. Paperini olivat sen verran erikokoisiakin että sitominen olisi hankalaa.

Blog Widget by LinkWithin