15.6.2009

Laatikkofetissi

Minulle ei ole selvinnyt vieläkään miten ja milloin ja mistä saan todistukseni. Yritän luottaa siihen että saan sen ajoissa niin kuin minulle on luvattu mutta pidän siitä että tärkeät asiat ovat järjestyksessä ja selviä ja hermostun jos ne eivät ole.


Hankin perjantaina kaikenlaisia kansioita papereiden järjestämiseen ja ne mahtuivat juuri ja juuri kaappiin. Voi olla että jotkut täytyy tehdä niin sieviksi että ne voi laittaa esille julkisille paikoille. (kuvan nurkassa näkyy vähän art journalia)


Ostin myös lokerollisen laatikon (samaa sarjaa kuin aikaisemmin esittelemäni) kirjontalangoille (jotka pitäisi vielä järjestellä sinne siististi). Kokeilin sen kanteen vähän erilaista tyyliä, satuin löytämään Tiimarista (!) hauskoja kuvioituja papereita). Maalattu tausta on kyllä hauskempi, en vain jaksanut millään kaivaa maalejani esille.

Minun piti mennä lauantaina julkineulomaan (tai oikeastaan virkkaamaan) mutta kävin aamupäivällä kolme kertaa katsomassa paikkaa jossa sen piti tapahtua joten ehkä he aloittivat myöhemmin tai olivat muualla tai säikähtivät säätä. Menin sen sijaan sitten Puutorin kirpputorille (jossa oli muutama myyjä) ja tein yhden parhaista kirpputorilöydöistäni ikinä, sellaisen jota olen etsinyt mutta en olisi uskonut löytäväni.
Myyjällä oli useampia laatikoita, aika hauskojakin (kuten vanha lyijykynä-) ja katsoin niihin kaikkiin sisälle, koska ikinä ei tiedä mitä aarteita niistä löytyy. Kuten vaikka tästä viattoman näköisestä peltilaatikosta.


Leimasinkirjaimia! Aivan ihania! Ne kyllä tarvitsisivat paremman järjestyksen, niin että kirjaimet löytäisi helposti, nyt järjestin ne tyylikkäisiin askartelemiini rasioihin, mutta niissä on jokaisessa useampi kirjain. Tulitikkurasiat voisivat olla hyviä kirjainten säilytykseen ja ehkä isompi rasia kaikille, vaikka tuo onkin niin hieno (mutta siihen voi laittaa sitten jotain muuta, kuten vaikka lehdistä leikattuja kirjaimia, jos sellaista harrastaisi).



Olin eilisen isäni luona. Hänellä on huomenna syntymäpäivä ja minulla tasan viikon päästä (ja siskollani siitä parin viikon päästä) ja juhlimme eilen vähän. Annoin hänelle kortin, jolla on Aaro Hellaakosken pää, Tarmo Mannin suu, turkulaisen vanutehtailijattaren ehkä sukulaisen paita ja Oskari Tokoin housut. Kortin takapuolella on Hellaakosken runo, hilpein jonka netistä löysin (siihen saattaa liittyä se miksi kollaasiin piti laittaa uusi suu, olen harvoin nähnyt niin happaman näköistä ihmistä kuin Hellaakoski siinä kuvassa). Leimattuna uusilla hienoilla kirjasimillani (minulla on vielä vaikeuksia erottaa pieni i ja ! toisistaan kuten näkyy). Käytin pohjana vanhan kirjan kantta.
Minäkin sain lahjan, sellaisen salaattilingon jota olin ihaillut heillä ja silikonisen (tai ehkä ei) leivinpaperin. Kaikki me taisimme olla aika tyytyväisiä.
Kävimme myös vahingossa katsomassa neuvostoliittolaista avantgardea museossa.


Näin tällaisen kukan ohjeen joku aika sitten ja ihastuin siihen. En vain tiedä mitä oikein aion tehdä omalla kukallani, se on aika valtava. Mutta todella hauska tehdä, ehkä minun pitää hankkia lisää rautalangallista nauhaa ja tehdä vähän pienempi vaikka hiuksissa pidettäväksi.


Tein eilen tällaisenkin kortintapaisen. Tuo tekniikka on aika hauska.

Art journalini on päässyt melkein vahaliituvaiheen loppuun, siitä kuvia varmaan huomenna (olen joka päivä värittänyt vähän ja ollut välittämättä siitä meneekö kuva "pilalle").

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Hauska tyyli :)


Fanta

Odelma kirjoitti...

Tosi, tosi, tosi kivoja tuotoksia!

Blog Widget by LinkWithin