2.6.2009

Tiistai

Blogin kirjoittaminen on tuntunut viime päivinä vähän enemmän pakolta kuin huvilta ja se pelottaa. Taidan kokeilla taas sitä että annan itselleni luvan olla kirjoittamatta joka päivä, viime kerralla se innosti.

Sain eilen tietää Facebookin kautta että Turku laski bussiarvokorttien yksittäisten matkojen hintaa ja innosti minut lopulta menemään lataamaan korttiini lisää rahaa. Pelkkä lataaminen olisi onnistunut bussissakin mutta kortin tyyppikin piti muuttaa enkä tiedä olisiko se onnistunut.
Tänään olin aamulla niin väsynyt että ajattelin jo mennä bussilla mutta onneksi en mennyt, piristyin pyöräillessäni ja työmatkani oli taas upea, tuomet ovat lopettelemassa kukintaansa ja syreenit ovat ottaneet niiden paikan.

Olen tainnut kirjoittaa joskus (esim. eilen) siitä miten paljon inhoan hellettä. Tai oikeastaan inhoan sitä miltä minusta tuntuu helteellä, hengittäminen tuntuu vaikealta ja pää menee sekaisin.
Eilen kun pääsin kotiin kävin kylmässä suihkussa ja sitten suljin kaikki verhot ja istuin nojatuolissa tuulettimen vieressä, silloin tuntui siedettävältä. Tänään ilma on paljon mukavampi.


Huomasin eilen että äidiltä saamani kukan ruukkuun oli ilmestynyt kutsumaton vieras. Mainitsin siitä äidilleni kun hän soitti ja kävi ilmi että hänkin oli huomannut eilen että hänelle jääneen kasvin sisaruksen ruukussa oli samanlainen. Mielenkiintoista nähdä mitä siitä tulee, jos mitään.

4 kommenttia:

Hilja kirjoitti...

Aurinko on kiva, mutta helle ei. Eilen oli kyllä ihana vilponen tuuli, ei tuntunut ollenkaan niin kuumalta.

Kävin tänään sun työpaikan naapurissa, löysin kivan pöydän tietokoneelle, täytyy myöhemmin käydä se vielä hakemassa.

(Mä en tiiä pääsenkö kutsuille, kun en oo varmaankaan kaupungissa sillon.)

Rica kirjoitti...

Vinkkasit että Barkerin tehtaalla on ompelutarvikekauppa, kävin sitten tänään siellä ja ostin vetoketjun. Samalla tuli katsottu myös pelastusarmeijan myymälä ja tehty muutamia ostoksia. Sillä on aika jännä sijainti ja Barkerin tehdaskin on omalla tavalla aika viehättävä / koko Raunistulan seutu syreeneineen.

Tuazophia kirjoitti...

Olen varmaan sanonut ennenkin, mutta koska olen jankuttaja...: kannattaa kuumalla käydä nopeasti lämpimässä suihkussa. Viilentää paremmin kuin kylmä suihku.

Näkymätön tyttö kirjoitti...

Hilja, ilmeisesti illemmalla viileni, minä olin silloin linnoittautuneena verhojen taakse tuulettimen kanssa niin en tiedä :)
Ja harmi, oli ollut hauskaa jos olisit päässyt :)

Rica, se on kyllä mielenkiintoinen paikka ja Raunistulan syreenit ovat aika uskomattomia.

Tuazophia, jos olet sanonut niin olen unohtanut sen, täytyy muistaa jatkossa. Siinä on kyllä järkeä.

Blog Widget by LinkWithin