23.7.2009

Laivoja











Olin eilen katsomassa isoja laivoja Aurajoella, erittäin mukavassa seurassa. Ja laivat olivat hienoja. En ollut tosin jostain syystä tajunnut ottaa hattua mukaan ja pääni ei ollut illalla mukavan tuntuinen.

Eiliseen kirjoitukseen liittyen, ajelehtimisessakin on puolensa. Olin esimerkiksi eilen urheilupuistossa pienellä picnicillä ja tajusin etten istuisi siinä ja siinä seurassa jos en olisi vuonna 2000 liittynyt yhdelle foorumille ja tutustunut siellä ihmisiin joiden ansiosta päädyin toiselle jossa tutustuin ihmiseen jonka ansiosta löysin kolmannen foorumin. Jossa tapasin ihmisen joka tutustutti minut blogeihin ja jonka takia aloin itse kirjoittaa blogia jonka kautta tutustuin ihmiseen jonka kanssa vietin hauskan kesäpäivän. Ei olisi onnistunut suunnittelemalla. Ajelehtimallakin saadut työt ovat sellaisia joita en olisi ikinä tajunnut edes etsiä, kuten pienen sukulaiskielen lukukirja tai kalenteri metsästyskoirista.

Kuuntelen radiosta mielelläni Viikon taiteilija -ohjelmaa. Siinäkin ihmiset tuntuvat usein ajelehtivan tilanteesta toiseen, vaikka ovatkin taitavia ja taiteellisia. Ehkä se ei ole niin suuri synti. Ja ainakin on varmaan hyvä tajuta ettei koko elämäänsä voi hallita.

Kävin tänäänkin mustikassa mutta minusta tuntuu siltä että pahin hulluus on haihtumassa. En esimerkiksi hermostunut yhtään siitä että metsässä oli kolme muutakin marjastajaa tyhjentämässä sitä. Pakastimenikin alkaa olla sen verran täynnä että puolukoille ja omenoille pitäisi jättää tilaa. Voisin kyllä poimia vielä vähän hilloa varten. Ja kerätä vain syömistä, ei säilömistä varten. Mansikkahilloakin tarvitsisi vielä.
Selkäni saattaisi pitää siitä etten viettäisi tuntikausia mustikoiden kanssa.

2 kommenttia:

suklaahirviö kirjoitti...

Itse olen saanut paikat kanssa aika jumiin marjastaessa! :) Oikein tuossa lapaluun tuntumassa tuntuu, että olisiko jopa vähän revähtänyt. Marjat on vaan niin hyviä!

Kiva, kun saat marjaa ja hedelmää pakastimeenkin asti. Meillä on kirotun pieni pakastin, kun ostimme sitä niin se oli mun mielestä olevinaan NIIIIN hieno idea, mutta nyt mun mielestä se oli ajattelematon ostos! Ei sinne mun jätskien seuraksi oikein muuta mahdu, kun siellä on ranskiksia ja semmoista kaikkea miestäkin varten vielä.

Hienoja laivakuvia sulla! Purjelaivoissa on jotain hienoa, sellaista vapauden tunnelmaa jotenkin! Ihan toista kuin vaikka jossain ruotsin lautoissa, uhhuh.

Kalle kirjoitti...

Hienoja laivakuvia. Olin itse myös katsomassa laivoja, mutta kamerakännykällä ei noin hyviä saanut.

Blog Widget by LinkWithin