25.7.2009

Maanantai

Perjantaina, kauhean kaatosateen aikana, postiluukusta kolahti eteiseen puolimärkä mainos. Sen välissä oli lappu joka mainosti sitä miten hauskaa ja tuottoisaa puuhaa mainosten jakaminen on.

Perjantaisesta mustikkasaaliista tuli hilloa. Sen keittäminen on minusta aina vähän hermostuttavaa, siinä on kuitenkin enemmän mahdollisesti pieleen meneviä vaiheita kuin vaikka kokonaisten marjojen laittamisessa pakasterasiaan. Siksi oli niin mukavaa kun keittiöstä kuului kolme kertaa vaimea plup kun hillopurkkien kannet tekivät sen mitä niiden pitää tehdä.
Ja tuli aika hyvää hilloa.

Törmäsin blogiin jossa esitellään kirjallisia tatuointeja. En ole koskaan erityisesti halunnut tatuointia mutta nyt minusta alkoi tuntumaan että jos ottaisin sellaisen niin se olisi tekstiä. Koska en voisi ottaa toisen piirtämää kuvaa iholleni (ellei se olisi pieni Totoro tai susuwatari tai molemmat, koska ei ole mitään ihanampaa tai turvallisempaa kuin Totoro) enkä usko että olisin ikinä niin tyytyväinen itsepiirtämääni että haluaisin sen pysyvästi iholleni. Mutta tekstiä osaan asetella niin että olisin siihen tyytyväinen. Jos minulla olisi joku erittäin tärkeältä tuntuva lainaus ja rahaa niin ajatus ei tunnu mitenkään kummalliselta. Varsinkin jos voisi ottaa sellaisen tatuoinnin, joka häviää ajan myötä, kuulin joskus sellaisista (mutta en muista oliko se joku mahdollisen tulevaisuuden juttu).

En ole erityisen kiinnostunut saippuaoopperoista ja pitkistä sarjoista jotka eivät välttämättä ikinä lopu, tai jos loppuvatkin niin varsinainen päätös, tai mikä "closure" olisikaan suomeksi, jää puuttumaan. Eikä kansainvälinen terrorismi oli lempiaiheitteni listalla. Silti olen jäänyt täysin koukkuun Suzanne Brockmannin (jonka kotisivu on mukavan karu verrattuna genren normiin joka vaatii hyvin runsasta Flashin käyttöä) tähän mennessä 14-osaiseen (ja kohta 15-) Troubleshooters-sarjaan. Ehkä siksi että kyseessä on puhdasverinen romanttinen viihde (vaikka niiden genreksi onkin mainittu "fiction/thriller"), jokaisessa kirjassa joku saa aina onnellisen lopun (suhteen kehittymistä on tosin saatettu seurata useamman kirjan ajan). Ja suhteille annetaan huomiota yhtä paljon kuin terrorismin vastaiselle taistelulle. Yksi syy on myös se että aiheesta huolimatta Brockmann tuntuu olevan hyvin liberaali ja kirjat eivät ole yltiömilitaristisia tai -isänmaallisia, jotain kertoo ehkä sekin että eräs keskeisistä henkilöistä on homo ja hänen rakkaustarinaansa seurattiin useamman kirjan ajan, päättyen hänen häihinsä (kirjan tuottokin menee avioliittotasa-arvoa ajavalle järjestölle). Jatkuvuudessa on myös tietty viehätyksensä, henkilöistä tietää jotain etukäteen ja mielenkiintoista seurata miten he käyttäytyvät ja reagoivat erilaisissa tilanteissa (tarkoittaa kun rakastuvat).
En ollut kauhean kiinnostunut alkuvuodesta ilmestyneestä uusimmasta kirjasta, siinä ei ollut suosikkihahmoani (jolle kävi vähän tylsästi edellisessä kirjassa) ja siinä piti olla pari jolta oli minusta aina puuttunut kemiaa. Mutta kirjailija olikin ovela ja parittikin heitä vähän yllättävästi. Ostin kirjan tänään palkkioksi parin viikon karkinostamattomuudesta (mutta ei -syömättömyydestä) ja juutuin lukemaan sitä yli tunniksi kylpyyn. Ei ehkä voita suosikkejani (Hot Target ja Over the Edge) mutta ehkä karkinostouhrauksen arvoinen. Tilasin jo seuraavan kirjan ja sitä odotan suuremmalla innolla, siinä on nimittäin huhujen mukaan suosikkihenkilöni (joka ei vieläkään päädy onnelliseen loppuun, mutta hänen olosuhteensa ovat sellaiset ettei se vielä oikein onnistuisikaan) mukana. Ja yhdessä pääosassa on kuulemma henkilö, josta en ole tähän mennessä pitänyt, on mielenkiintoista nähdä muuttuuko mieleni.


Olimme sunnuntaina katsomassa meren rannalla suurten laivojen lähtöä Turusta. Oli kivaa. (Kuvassa venäläinen Sedov katoamassa näkyvistä)

Palvelu, jonka olemassaoloa en osannut arvata enkä kiinnostavuutta kuvitella: laivojen liikkeitä maailman merillä. (mukana muun muassa komea Sedov)

Heräsin tänään kurkkukipuun. Oletan ettei se ole mitään vakavaa, ainakaan niin vakavaa että se estäisi mustikkaretken isän ja äitipuolen kanssa.

1 kommentti:

Qtea kirjoitti...

Hii, luin kaikki kirjalliset tatuoinnit. Ihan mahtavia. Jumituin niin pitkäksi aikaa miettimään, että millä kriteereillä tekstin voisi valita. Olisi paljon lainauksia, mitä haluaisin, mutta toisaalta ihoon tatuoidun asian pitäisi olla kannustava, se ei voisi olla mikään eksistentiaaliahdistuksen purkaus.

Olisi hauskaa tatuoida vaikka käteen "käsi", tai "todellisuus" tai "ruumiillisuus" tai "halu" tai "minä" tai "itse", ihan vaan muistutukseksi itseydestä, erillisyydestä ja minuudesta.

Blog Widget by LinkWithin