Tiistaiangsti

Mustikkaretki isän ja äitipuolen kanssa oli suureksi osaksi ajelua ympäri lähitienoita etsien metsää joka ei olisi aivan ympäröity taloilla ja jonne saisi auton pysäköityä kätevästi. Lopulta sellainen löytyi mutta saalis jäi aika pieneksi, retkenä se oli kyllä hauska. Lähimetsäni on kyllä melkein parempi mustikoiden kannalta.

Menin aikaisin nukkumaan mutta näin koko yön levottomia unia niin etten ole erityisen pirteä (enkä osaa päättää olenko sairastumassa ja jos olen niin pitäisikö minun tehdä jotain). Yhdessä unessa minun piti taluttaa norsu takaisin sen asuinpaikkaan toimistotalon kolmannessa kerroksessa. Muuten se sujui hyvin, mutta lopussa se riehaantui ja juoksi ulos hissistä. Ja ihmiset kirkuivat.


Sanoin aamupäivällä parille kivalle asialle kyllä ja ilmeisesti en osaa enää kieltäytyä sen jälkeen (toivottavasti tänään ei soita kukaan puhelinmyyjä). Päädyin ostamaan torilta viisi vanhaa lautasta ja lupaamaan että voin tehdä yhdelle kirpputorinpitäjälle käyntikortin (älkää kysykö miten niin kävi, minä menin sinne vain ostoksille) ja antamaan rahaa kerjäläiselle vaikka yleensä yritä noudattaa poliisin ohjetta. Ja sitten ahdistuin.
Toisaalta, lautaset maksoivat 20 senttiä kappale ja sopivat entisiin lautasiini hyvin ja olen tarvinnut vähän pienempiä lautasia (vaikka olenkin aina pitänyt periaatteenani ostaa vain vanhaa Arabiaa ja nuo on joku Eva valmistanut Portugalissa Ikealle, tosin ei ehkä ihan viime vuosina. Mutta käyvät hyvin vaikka juhliin kun tarvitsee paljon lautasia). Ja käyntikorttiasiassa ei varmaan voi käydä kauhean huonosti, kyse on kuitenkin vain työkeikasta. Ja kerjäläinen oli ihan pieni lapsi, säälittävää. Taisin ahdistua siitä että ulkomaailma tunkeutui kuplani sisään, että on jotain jota en voi hallita tai suunnitella. Tai siis yllätykset hermostuttavat minua.

Taidan levätä vähän ja käydä metsässä vilkuilemassa mustikoita, se rauhoittaa aina.



Ostin myös vanhan ompelurasian. Se on aika hieno (vaikkakin vähän huonokuntoinen).