1.8.2009

Maanantai

Minulla oli jotain suunnitelmia viikonlopuksi, mutta kun en osannut päättää olenko flunssassa vai vain pahasti allergisoitunut niin pysyttelin kotona. Se ei tietenkään estänyt minua tekemästä vattujenmetsästysretkeä lähimetsään, olin nähnyt siellä muutaman varren. Ja niitä olikin enemmän kuin olin odottanut, niin että niitä riitti pakastimeenkin (mikä on mukavaa, ne ovat nimittäin lempimarjojani, metsävadelmat siis, eivät puutarha-).
Laskin että lähimetsästä löytyy kahdeksaa sorttia syötäviä marjoja, mustikoita, metsämansikoita, kolmea lajia viinimarjoja, vattuja, puolukoita ja juolukoita. Ihan hyvin. Lähimetsä onkin yksi tämän lähiön parhaista puolista.

Minun piti herätä tänään aikaisin ja tarvitsin siihen herätyskelloa, se tuntuu mukavalta, että pystyn nukkumaan niin hyvin (näin tosin outoja unia) etten automaattisesti herää ennen viittä.

En osaa tänäänkään päättää olenko terve, mutta sen verran kuitenkin että voin mennä kaupunkiin auttamaan isääni toimistonsa siivoamisessa, niin kuin olin luvannut. Taidan kyllä mennä bussilla, vaikka sää näyttääkin erittäin hyvältä. Minun pitää ostaa uusi pyöräilykypäräkin kun vanha kolhiintui niin pahasti ettei enää voi teeskennellä sen olevan kunnossa.

Innostuin lauantaina kirjoittamaan seuraavan, en tiedä onko siinä mitään järkeä:
Kuuntelin radiosta provosoivaa ohjelmaa yhteiskuntaluokista ja yritin määritellä itseäni. Taustani on aika selkeä, esivanhemmat käsityöläisiä, papistoa ja pienkauppiaita, mukana muutama maanviljelijä (isäni isän isän puolella viimeinen maanviljelijä oli ilmeisesti joskus 1500-luvulla). Vanhempani olivat taas lapsuudessani korkeakoulutettuja valtion virkamiehiä (isäni on nykyään yrittäjä), eivät erityisen hyvätuloisia mutta meillä ei ollut ikinä puutetta.
Meillä oli mökki, mutta se oli siirtolapuutarhassa (joka on minusta aivan loistava keksintö) ja kävimme joskus ulkomailla (kaksi kertaa etelässä lapsuuteni aikana ja joskus automatkoilla) ja siskollani ja minulla oli maksullinen harrastus, kuvataidekoulu ei ollut ihan ilmainen. Ja asuimme vuokralla (mutta sen verran väljästi että minulla ja siskollani oli omat huoneet). Ja meillä oli aika vanha auto, ensin muutama Lada, sitten joku muu. Eli ei erityisen rikasta mutta aika tavallisen keskiluokkaista. Henkistä pääomaa oli enemmän kuin rahaa, samoin oli kaveripiirissäni. Aika mukava lapsuus oikeastaan.
Kaverien vanhemmat, siis samassa pihassa asuvien, muita ei juuri ollutkaan, olivat aika lailla samanlaisia kuin omanikin, virkamiehiä, opettajia, tutkijoita, yksi lääkäri. Jotkut olivat vähän varakkaampia, jotkut vähän köyhempiä. Koulun arvoasteikossa me olimme liian outoja ja päädyimme muiden hylkiöiden seuraan, mutta lähinnä olimme keskenämme (mistä koitui vähän ongelmia myöhemmin).
Kun ajattelen luokkaeroja minulle tulee aina mieleen ala-asteen luokkani tytöt, ehkä sen takia että silloin törmäsin ihmisiin joilla oli erilainen tausta kuin minulla. Oli muutama tyttö jotka olivat vähän varakkaammista kodeista, tai ainakin sellaisista kodeissa joissa tunnuttiin elävän "niin kuin kuului". Oli isä ja äiti ja tytär ja poika ja omakotitalo ja laskettelumatkoja ja etelänmatkoja ja pianotunteja ja jääkiekkoa ja sellaista. Ja oli meitä joiden vanhemmat olivat korkeammin koulutettuja mutta joilla ei ollut rahaa muotivaatteisiin ja permanentteihin, tai joiden kotona sellaisia vähän paheksuttiin (koska meidän vanhempamme olivat edistyksellisiä). Ja oli muutama tyttö, joiden äidit olivat siivoojia tai työttömiä yksinhuoltajia. Ensimmäiset menivät lukioon ja ehkä yliopistoon tai sitten ammattikorkeaan opiskelemaan tradenomiksi tai vastaavaksi. Toiset päätyivät lähinnä kulttuurialalle ja huonosti työllistyviksi. Ja kolmannet vankilaan tai teiniäideiksi. Viimeisten kohdalla tajusin vähän järkyttyneenä sen että jonkinlaiset tilanteet tuntuvat periytyvän, että työttömän entisen teiniäitiyksinhuoltajan lapsista tuli myös sellaisia, ei sen takia että he välttämättä olisivat olleet tyhmempiä kuin muut mutta jostain syystä heillä ei tuntunut olevan vaihtoehtoja. Vaikka he kävivätkin samoja kouluja kuin me muutkin. (ei sillä että yksinhuoltajuus olisi automaattisesti kamala ja lannistava asia joka tuomitsisi jälkeläiset ja heidän jälkeläisensä kurjuuteen ja muuta sellaista, mutta näiden ihmisten kohdalla se tuntui pelottavan väistämättömältä)
Lukiossa sain kuulla tulevani porvarikodista, meillä oli nimittäin nahkasohva. Joka oli kyllä kangasselkäinen divaani, mutta nahkasohva mikä nahkasohva.

Nykyään olen köyhä, mutta en samaistu kaikenlaisiin köyhiin. Esimerkiksi en koe olevani samaa yhteiskuntaluokkaa matonpesupaikalla kohtaamani entisen tehdastyöläisen kanssa (joka stereotyypin mukaan olisi mennyt töihin suoraan kansakoulusta ja on saattanut oikeastikin mennä). Olen kai sitä kuuluisaa pätkätyöläisporukkaa, joka toisaalta ei edes erityisesti halua olla rikas, minulle riittäisi se että voisin olla aina varma siitä että pystyn maksamaan vuokrani ja että välillä voisi ostaa jotain pientä hauskaa. Ulkomaanlomat (muutamaa päivää Tallinnassa kalliimmat), autot, omistusasunnot ja sellaiset tuntuvat asioilta jotka olisivat täysin ulottumattomissani, jos olisin edes niistä kiinnostunut.

3 kommenttia:

N kirjoitti...

Tiesitkö muuten että olet trendien edelläkävijä? :D
Hesarin Nyt-liitteessä oli, että marjastaminen ja sienestäminen ja niiden säilöminen on nyt virallisesti trendi.

-TC- kirjoitti...

Se selittääkin sen, miksi tänä kesänä kaverini ovat olleet kiinnostuneita marjastuksesta.. Hmph.

Näkymätön tyttö kirjoitti...

N, se ei ole trendikästä jos sitä on tehnyt aina :) Niin kuin vanha mies Reino-tossuilla ei ole trendikäs mutta helsinkiläinen AD on.

TC, en tiedä marjastavatko Facebook-ystäväni aina mutta ainakin tänä vuonna he tuntuvat innostuneen.

Blog Widget by LinkWithin