11.8.2009

Neliapiloita, Amadeo Modigliani ja salapoliisitarinoita


Löysin eilen Suomen kirkkohistorian (yksi niistä isältäni saamistani koulukirjoista) välistä neljä nelilehtistä apilaa. 1930-luvulta, jos kirjan ensimmäinen omistaja on tallettanut ne (ja on hyvinkin saattanut, kirja ei näytä siltä että se olisi ollut kovassa käytössä).


Osallistun vaihtosarjaan (en ole tehnyt niitä kauheasti viime aikoina, olen keskittynyt enemmän marjastamiseen kuin askarteluun), jossa on tarkoitus tutustua maalaustaiteen klassikoihin ja tehdä heidän töidensä perusteella ATC (=pieni taiteellinen kortti). Ensimmäisenä oli vuorossa Picasso ja nyt Modigliani, jonka nimi on hämärästi tuttu minulle mutta jonka tyylistä minulla ei ollut juuri käsitystä. Sen verran sentään että kirjastossa osasin mennä suoraan Italian maalaustaide -hyllylle (tai ehkä vain päättelin nimestä). Selvisi että hänellä oli mielenkiintoinen piirustustapa, sellainen jonka luulisi olevan helppo jäljitellä mutta omaan työhöni ei tullut kuitenkaan samaa henkeä (kuten näkyy kuvasta jota käytin eniten inspiraationani). Ehkä sen takia että minä käytin puuvärejä enkä öljyvärejä. Pidän kuitenkin työstäni ja tarkoituksena ei ollut kopioida vaan tehdä oma tulkinta.
Minun tekisi mieli ehdottaa vaihtojen järjestäjälle Gauguinia yhdeksi taiteilijoista, hän oli pitkään suosikkini. En kyllä varmaan saa aikaiseksi. Tuo on joka tapauksessa kauhean hauska vaihtojen aihe, tulee tutustuttua taas vähän enemmän kuvataiteeseen.

Olen ollut netissä vain yhteisöissä jotka ovat aika kilttejä ja joissa ei juurikaan harrasteta riitoja ja kriisejä ja muita sellaisia. Swap-bot on valitettavasti vähän erilainen paikka. Jos ei käy siellä foorumeilla niin sekin on aika kiltti, jos varautuu huijareiden varalta (valitettavasti aina kun tavaraa liikkuu on mukana myös epärehellisiä ihmisiä, mutta riskin pystyy minimoimaan), mutta foorumit kertovat vähän erilaista tarinaa. Kevään aikana on ollut esimerkiksi kaksi ihmistä jotka väittivät kuolleensa ja nyt eräs 10-vuotias väitti olevansa 34-vuotias taideopettaja (ihmettelin kyllä sitä vähän kun näin hänen työnsä) ja suuttui kun ihmiset alkoivat epäilemään sitä. Kauhea vaiva että voi vaihtaa noita ATC-kortteja. Tuolla on onneksi ihmisiä jotka ovat erittäin taitavia paljastamaan huijareita ja valehtelijoita (tosin ainakin tuo tyttö teki sen erittäin helpoksi, tosin jos hän olisi pysynyt poissa foorumeilta niin hän olisi saattanut pystyä jatkamaan pitkään, hänen ainoa rikoksensa oli alaikäisyys, joka ei ole siellä sallittua).

Olin eilen aika tyypillinen, ensin tein töitä ja sitten kävin metsässä. En enää edes huomaa nokkosia tai ötököitä.
Olen kuunnellut suosikkipodcastieni uusimmat jaksot ja olen turvautunut Librivoxin ilmaisiin äänikirjoihin. Olen kuunnellut esimerkiksi vanhoja salapoliisitarinoita, suosikkini on skeptikkosalapoliisi, joka ratkoo yliluonnollisiksi väitettyjä tapauksia. Tällä hetkellä kuuntelen A. A. Milnen ainoaa salapoliisiromaania, joka saa minut toivomaan että hän olisi kirjoittanut niitä enemmänkin, teksti on sen verran sujuvaa ja salapoliisi hauska (kohtuullisen varakas mies, joka haluaa nähdä maailmaa ja tekee sen kokeilemalla kaikenlaisia ammatteja tarjoilijasta reportteriin, nyt hän on päättänyt kokeilla Sherlock Holmesina oloa ja on löytänyt sopivan Watsoninkin).

Aloin lukemaan dekkareita lapsena (ensimmäinen oli Maria Langin Pimeä elokuun yö) ja aivan erityisesti pidän brittiläisistä "kultakauden" tarinoista. Agatha Christie ei tosin ole suosikkejani, lempikirjani häneltä on Ruskeapukuinen mies, suurelta osin sen takia ettei siinä ole Poirot'a tai neiti Marplea, jostain syystä en ole erityisen innostunut kummastakaan. Sen sijaan suuri suosikkini on Dorothy L. Sayers, hän on yksi ehdottomista suosikkikirjailijoistani. Yksi syy on ehkä se että hänen salapoliisinsa kehittyy kirjojen aikana, toisin kuin vaikka Poirot, joka pysyy samana kymmenien seikkailujen aikana. Ja täytyy sanoa että suuri syy on se että Sayersin sankari on (seksuaalisesti) viehättävä (omalla tavallaan, hän ei ole mikään perinteinen romanttinen sankari, päinvastoin, hänen julkinen minänsä on aika naurettava), niin viehättävä että kirjailijakin rakastui häneen ja kirjoitti sarjaan mukaan naisen, salapoliisikirjailijan, johon sankari rakastuu. Ja Gaudy Night, johon rakkaustarina huipentuu on yksi suosikkirakkauskirjoistani.
Toinen hyvä on Josephine Tey, johon törmäsin yhtenä kesänä kirjastossa kun etsin 30-lukulaisia dekkareita. Hän on jäänyt vähemmälle huomiolle kuin Sayers, Christiestä puhumattakaan, mutta on aika hyvä, minusta kirjailijana parempi kuin Sayerskin, joka on minusta paljon parempi kuin Christie. Hänen kirjansa ovat vähän synkempiä, sen takia pidän Sayersista enemmän, mutta viihdyttäviä. Esimerkiksi The Daughter of Time on aika tehokas, siitä huolimatta että sankari on sairaalassa koko kirjan ajan ja murhakin tapahtunut 1400-luvulla.

6 kommenttia:

N kirjoitti...

Modigliani ei itselleni muuten sanoisi yhtään mitään, mutta olen nähnyt leffan kyseisestä taiteilijasta. Leffan nimi on taitelijan nimen mukaisesti Modigliani, ja hassuinta tässä on vielä se, että silloin kun katsoin sen, niin lainasin sen juuri lähikirjastostasi. ( Siellä on pääkirjaston jälkeen paras leffavalikoima) Ihan mielenkiintoinen leffa, kannattaa katsoa.

seeds kirjoitti...

Olen lukenut Christieitä, mutten minäkään niin kovin pidä Poirotista tai Marplesta (tai Marple vielä menettelee) vaan suosikkejani ovat Tommy&Tuppense -kirjat, joissa parsikunta ratkoo rikoksia. Kokeilepa joskus, jos vaikka sattuisit tykkäämään.

Näkymätön tyttö kirjoitti...

N, tuon vaihdon yhteydessä joku mainitsikin elokuvan, täytyy varmaan yrittää katsoa se joskus (ja lähikirjastossa on kyllä hyvä elokuvavalikoima).

Seeds, olen tainnut jonkun Tommy&Tuppense-kirjan lukea, tai ainakin aikonut, niihin voisi tutustua enemmänkin. Pidän myös Secret of Chimneys -kirjasta (en millään muista mikä se on suomeksi), joka on suorastaan graustarkilainen. Opin tuon termin yhden äänikirjan kautta, George Barr McCutcheonin Graustark ilmeisesti aloitti muodin kirjoille, jotka kertovat fiktiivisistä eurooppalaisia ruhtinaskunnista (tuo trendi jatkuu nykyään lähinnä tietyissä Harlekiini-kirjoissa) ja niiden kuohuvasta poliittisesta elämästä ja sellaisia seikkailukirjoja sanotaan graustarkilaisiksi, tai niin väitti Wikipedia.

Tuazophia kirjoitti...

Minä olen viime päivät lukenut Alexander McCall Smithin Mma Ramotswe-kirjoja. Luin niitä joskus aiemmin ensimmäisen, enkä oikein tykännyt, mutta nyt, kun törmäsin kirjoihin uudelleen, pidin niistä kovasti. Eikä lukukertojen välillä sentään ollut kuin joku pari vuotta... Erikoista.

Näkymätön tyttö kirjoitti...

Minä olen lukenut jonkun niistä, varmaan ensimmäisen ja taisin pitää siitä, mutta sitten luin yhden kirjailijan Skotlantiin sijoittuvista kirjoista ja inhosin sitä niin paljon että koko kirjailija oli pilalla :)

Anonyymi kirjoitti...

Josephine Teyn kirjan nimi on suomeksi Ajan tytär.

Blog Widget by LinkWithin