20.9.2009

Kaapissa ja turistina

Törmäsin viime viikolla Veloenan kautta kirjoitukseen kaapissa olosta ja sen sosiaalisista puolista ja lainattiin kirjoitusta (olipa tämä monimutkainen lainaus) jossa esitettiin heteroille tehtäväksi olla viikon verran kaapissa, salaten kaikki parisuhteeseen liittyvät seikat. Viime viikolla isän luona tajusin että olen mukavan ihmisen kanssa heidän suhteensa kaapissa. Tai minä olen kaapissa mukavaan ihmiseen liittyen tai jotain. Äitini tietää hänestä mutta jostain syystä ei ole tuntunut luontevalta puhua hänestä isäni ja äitipuoleni kanssa. Tai ylipäätään puhua sellaisista asioista heidän kanssaan, luulen että heidän olisi mahdotonta päätellä seksuaalista suuntautumistani käytökseni ja puheideni perusteella. Ylipäätään minun on vaikeaa puhua aiheesta vanhempieni kanssa, äitinikään ei tiedä siitä että olen joskus aikaisemminkin käynyt vähän niin kuin treffeillä. Siitä on hyötyä että on tapana tavata kaikenlaisia nettituttujaan, se ei enää herätä mitään kummastusta. Niin taisin kuvailla mukavan ihmisenkin silloin kun tapasin hänet ensimmäisen kerran, joskus muutama vuosi sitten (kävin katsomassa mitä olin kirjoittanut tapaamisesta ja näköjään hän oli ollut silloinkin mukava).
Joka tapauksessa olen kaapissa (mutta vain isälleni ja äitipuolelleni ja oikeastaan siskollenikin mutta puhun hänen kanssaan niin vähän että se johtuu vain tilaisuuden puutteesta, en kyllä tiedä sanonko jotain kun näemme kirjamessuilla) enkä ole ihan varma miten pääsen sieltä ulos enkä tiedä pitäisikö minun. Olen kertonut retkistä, joilla olemme käyneet, mutta olen ollut niillä "yhden kaverin" kanssa. Ehkä tulen kaapista ulos vähitellen ja sanon olleeni "yhden mukavan ihmisen etunimen kanssa".
En tiedä miksi tuollaisista asioista puhuminen on minulle vaikeaa, sen ymmärrän että seksistä puhuminen on minulle noloa mutta että sekin että olen retkeillyt ympäri Turkua jonkun miehen kanssa. Voi olla että sain lapsuuden kodissa jonkinlaisen puhumattomuuden mallin, vanhempieni avioliiton pystyi päättelemään lähinnä siitä että he nukkuivat samassa huoneessa. Ja voi olla että pelkään että jos puhun jotain niin jokin menee pieleen, vähän taikauskoisesti, siksi en täälläkään ole kirjoittanut juuri muuta kuin retkistä.

***

Lauantaina olin aika väsynyt mutta jaksoin kuitenkin lähteä metsään kävelylle. Minun oli tarkoitus kävellä vähän reippaammin mutta siellä oli niin paljon ja valtavia puolukoita etten voinut vastustaa niitä ja jäin poimimaan. Törmäsin karpalopaikkaankin, pitää muistaa se pakkasten jälkeen (poimin niitäkin muutaman kun en osannut vastustaa, ehkä ensimmäiset ikinä keräämäni, en osaa oikein käyttää niitä). Illalla keitin omenasosetta, mukana oli kesäkurpitsaakin antamassa massaa. Olisi saattanut onnistua paremmin jos olisin heti aluksi muistanut kuoria kurpitsan. Soseesta tuli vähän vihreäpilkullista.

***

Sunnuntaina leikin turistia Turun päivänä.


Ensin Luostarinmäen käsityöläismuseossa, jonne pääsi puoleen hintaan (niin kuin muihinkin kaupungin museoihin mutta en jaksanut käydä muualla) ja jossa olin ollut viimeksi ehkä vuonna 2000, kun olin kauhean ahdistunut ja tein keväällä matkan isäni luo piristyäkseni. Aika kiinnostava paikka. Olin sen verran rohkeakin nyt että juttelin paikalla olleiden käsityöläisten kanssa, haarukkapitsistä ja merimiehistä ja sellaisesta. Siitä lisää kuvia huomenna ehkä koska tästä kirjoituksesta näyttää tulevan kauhean pitkä.



Sitten ensimmäisillä päivän neljistä markkinoista, sadonkorjuusellaisilla Vanhalla Suurtorilla. Samalla kävin Kirjakahvilassa virkistäytymässä (oli aika hyvää porkkanakakkua). En ostanut markkinoilta mitään, saalina oli vain käsityökeskuksen esite.



Sitten Aura Street Market, kiinnostavia käsitöitä vähän liian pienissä teltoissa. Ostin postikortteja, muun muassa täydensin Joutomaa-kokoelmaani (ja juuri kun mietin pitäisikö minun sanoa tekijälle että olemme olleet tekemisissä niin minut tunnistettiin ja harmittaa etten osannut sanoa mitään järkevää). Ne ovat ihania, samoin kuin Sykon (punaiset lintukortit), jolla oli myös söpöjä tilkkutöitä, sellaisia joita haluaisin osata tehdä (siellä oli aika paljon sellaisia käsitöitä ja sellaisiakin joiden omistaminen riittäisi, jos olisi rahaa). Kangaspostikortti (käsinpainettu vanhalle lakanalle, teksti vanhasta postikortista, oikein minun tyylistäni) on Saanan ja Ollin. Kirjanmerkki käsityöläismuseon kirjapainon (rakastan kaikkea vanhoihin kirjapainoihin liittyvää. Tai en varmaan ihan kaikkea mutta kuitenkin).


Sitten kävin katsomassa kaupungintaloa kun sinne pääsi. Oli minusta vähän ruma sisältä, tai mahtaileva. Sisällä esittäytyivät vaikka minkälaiset hankkeet ja yhdellä pöydällä oli tuttu juliste, tuo vaaleanpunainen. Se on ehkä eniten näkyvillä ollut työni, yleensä ne kun ne eivät ole välttämättä edes kirjakaupoissa.


Sitten Heikinmarkkinat kauppatorilla. Saaliina yksi arpa joka ei voittanut, reilu kiloa suunnattoman kauniita hillo-omenoita, kaksi lakua ja litran verran luumuja. Ja Yotsuba&!-pokkari, joka minulta puuttui. Se on ehkä suosikkimangani, vaikka en kyllä ole paljon muuta lukenutkaan.


Sitten Vapaatori Puutorilla. Myyjiä oli ollut ehkä enemmän. En ostanut mitään, poikkeuksellista.

5 kommenttia:

jeeba kirjoitti...

Hehe.. hauska juttu tuo juliste.. katsoin, että kappas siinä on minun juliste.. sinun julisteesi vieressä siis. Olen lukenut blogiasi useamman vuoden ja on älytöntä, että maailma on niin pieni ja että olen itsekin päätynyt turkuun :)

Näkymätön tyttö kirjoitti...

Julistemiitti :)

Anonyymi kirjoitti...

Joo, ja eihän uudenuutukaista suhdetta välttämättä halua muutenkaan kauheasti mainostaa jos ei ole itse vielä varma, että kyseessä on pysyvämpi suhde eikä vasta alustavaa tapailua, joka voi johtaa johonkin tai sitten ei..

Hauska kuitenkin kuulla, että elämässäsi tapahtuu nyt tällaista!

t. Maria

Näkymätön tyttö kirjoitti...

Siitä on varmaan aika lailla kyse. Ja se on ollut minustakin aika hauskaa :)

Anitta kirjoitti...

Mäkin kävin Aura Street Marketissa (vai mikäs sen nimi nyt oli), mutta en kylläkään ostanut mitään, kun ei ollut käteistä ja olin liian myöhään liikkeillä lähteäkseni sitä nostamaan. Tyypillistä. Kaikkee kivaa olis ollut. Hassua, että oltaisiin voitu olla siellä periaatteessa vaikka yhtä aikaa! Enkä olisi yhtään tiennyt.

Ymmärrän ton kaappifiiliksen ihan hyvin. Jos ei oo kauheesti ollut tapana puhua suhteiluista niin voi olla semmoinen olo, että jos tiedottaa jostain mukavasta ihmisestä niin sen pitäisi sitten olla jotain SUURTA ja KESTÄVÄÄ. Ei oo ihmekään jos tulee vähän taikauskoinen olo.

Oon huomannu, että mulla on vähän vastaava ongelma omien vanhempieni suhteen, kun pitäisi kertoa potentiaalisista mukavista asioista - niin kuin uusista opiskelu- ja työjutuista esimerkiksi. Se on varmaan aika epäoikeudenmukaista vanhempiani kohtaan, mutta jotenkin musta tuntuu, että jos vaikka sanon heille, että "hei mä pääsin työharjoitteluun paikkaan x - se tuntuu tosi kivalta" tai että "hei mä aloitin tämmöiset opinnot avoimella" niin sen pitäisi sitten jotenkin toimia tosi hyvin ts. en halua kertoa heille että joku juttu on jotenkin epäonnistunut, jäänyt kesken tms. Kai mulla on joku tarve esittää vanhemmilleni jotain menestyjää. Pöljää. Oikeesti ne on kyllä aina tosi reiluja, jos joudun kertomaan niille, että joku juttu on mennyt penkin alle.

Kaipa aikuinen ihminen saa omista asioistaan kaappeillakin niin kauan kuin haluaa. Toisaalta kun kertoo asioistaan ja huomaa, että niihin suhtaudutaan kivasti ja kaikki meneekin hyvin, niin tuleehan siitä tosi makee olo. Siksihän kaikki haluu kaapista ulos.

Mukavaa kun on mukava ihminen.
Mukavat ihmiset on parhautta.

Blog Widget by LinkWithin