22.9.2009

Tiistai: väsymystä ja kuvia ikkunoista

Suuri kirjamessukilpailu päättyi, kiitos kaikille osallistujille (joita oli niin vähän että he kaikki ovat myös voittajia).

Minulla oli eilen viikonlopun valvomisen ja kaupungilla juoksemisen jäljiltä niin vetämätön olo että en olisi saanut varmaan tehtyä yhtään mitään järkevää ellei ystävä olisi kutsunut retkelle läheiseen kauppakeskukseen, jossa metsästimme muun muassa pieniä hillopurkkeja ja hauskaa kangasta. Kumpaakaan ei oikein löytynyt mutta kävimme sentään kahvilla Citymarketin kahviossa pappojen seassa. Ja tuli liikuttuakin, se on aina hyvä. Ja nähtyä ystävää ja hänen suloisia kissojaan.

Painonhallintani on vähän taas lipsunut viime aikoina ja hämmästyin suuresti kun kävin vaa'alla tänään ja olin päässyt 78 kilon puolelle. Ehkä vielä pääsen normaalipainoiseksikin joskus.

Heräsin tänään aika iloisena. Ehkä siitä että pääsin eroon kamalista unista.

Loppuun vielä kuvia käsityöläismuseosta. Minusta on hauskaa ottaa kuvia ikkunoista tuollaisissa paikoissa, valo on niin kaunis.








Suosikkipaikkani siellä on kirjapaino, joka toimii edelleen. Vanhoissa kirjapainoissa on jotakin kauhean kiehtovaa (yksi hienoimmista museoista joissa olen käynyt on Plantin-Moretus Antwerpenissa, se on 1500-luvulla perustettu kirjapaino, nykyään museo, aika upea) ja himoitsen tuollaisia kirjasinlaatikoita. Ja haluaisin kerätä enemmän irtokirjasimia, ostin niitä muutaman Brysselistä. Huvitan itseäni ajattelemalla että leimasinkirjainpuuhani ovat alkeellista kirjanpainamista, tosin latominen on helpompaa metallisilla kirjasimilla kuin kumisilla.
Rakastan myös painomusteen tuoksua.

1 kommentti:

Unknown kirjoitti...

Onpa tosiaan ihania kuvia. Harmittaa kun en ole itse käynyt käsityöläismuseossa herranaikoihin.

Olis se vaan mahtavaa päästä joskus kokeilemaan tuommomisen oikean vanhan kirjapainokoneen käyttöä. Katsoin joskus dokumenttia, jossa painettiin yksi ainokainen sivu (taisi olla ensimmäinen sivu Raamatusta) vanhalla kirjapainokoneella ja kyllähän siinä melkoinen homma oli. Aika kauan ja tarkasti saisi tehdä töitä, että saisi yhdenkin kokonaisen kirjan (vaikka jonkun Raamattua ohuemman) sillä metodilla painettua. Ja silti Gutenberg mullisti tiedonvälityksen vähintään yhtä vahvasti kuin Internet omana aikanamme!

Blog Widget by LinkWithin