Kotiinpaluu ja kamala yö

Kaikki on sujunut oikein perinteisesti. En tehnyt äidin luona juuri mitään, paitsi luin ja nukuin pitkään ja ulkoilin ja vähän kirjoin kukkasia ja olin miettimättä ankeita asioita. Ja hiukseni on nyt värjätty pitkästä aikaa, mutta niin ruskeiksi ettei eroa oikein huomaa. Tarjolla olisi ollut sellaista tosipunaistakin josta pidin teininä mutta se ei enää viehätä. Eikä oikein vaalea tai oikein tummakaan joten valitsin ruskean. En kyllä tiedä mitä hyötyä tuosta oli, ainakaan se ei erityisesti piristänyt minua mutta onpa nyt ruskeammat hiukset kuin ennen.
Bussimatka kotiin sujui hyvin mutta oli kamalan pitkä ja melkein unohdin takkini bussiin. Muut tavarat pysyivät onneksi mukana, niitä oli aika paljon. En osaa matkustaa kevyesti ja tavaraa oli vähän kertynytkin lisää. Nanson trikoota Eurokankaan tarjouksesta kolmeen tunikatyyppiseen yläosaan (tarkoitus on tutustua uudestaan saumureihin kunhan ompelukurssi alkaa), turkoosia ja oranssinpunaista. Yhdessä aika kamala yhdistelmä mutta yksittäin ihan hyviä. Ja perunoita ja palsternakkoja ja sieviä porkkanoita ja kesäkurpitsoita äidin palstalta. Ja vanhoja valokuvia eräältä äidin työkaverilta joka tiesi että kerään niitä, opiskelijoita Sortavalan seminaarista niiltä ajoilta kun siellä sellainen oli. Kabinettikuvia tosin, joita en varsinaisesti kerää (koska minua kiinnostaa arki, ei juhlava poseeraus) mutta en kieltäydykään sellaisista ja luulen että niille löytyy kyllä käyttöä. Ja eivät ne vie paljon tilaakaan, toisin kuin kassillinen 70-lukulaisen neulekoneen osia, peräisin enon vaimolta, jolta sain vuodenvaihteessa neulekoneen, joka oli ikävä kyllä käyttökelvoton noiden puuttuessa. Pitää tutustua siihenkin tarkemmin. Aika kätevää kun lähipiiri tietää kummallisista harrastuksista niin voi saada kaikenlaista hauskaa.
Jaksoin käydä illalla vähän metsässäkin samalla kun kaupassa ja kaikki oli ihan hyvin.
Ja sitten nukahdin ja heräsin ja nukahdin ja näin painajaisia ja nousin välillä ylös ja pelkäsin ettei yö ikinä lopu. Onneksi loppui sentään mutta tänään en ole ihan parhaimmillani (milloin olisin). Syynä taisi olla stressi siitä että nyt pitäisi oikeasti alkaa elämään tulevaisuuttani ja huono syöminen ja kuukautiskivut. Toivottavasti ensi yö on mukavampi.
Tulevaisuus voi odottaa yhden päivän, tänään ei ole pakko muuta kuin käydä kaupassa ja postissa ja tehdä ruokaa ja purkaa matkalaukut ja sitten voi levätä ja lukea, postissa tuli kaksi hauskan oloista kirjaa (olin kylvyssä kun ovikello soi mutta ajattelin että pitää mennä kuitenkin avaamaan, kun jos se onkin vaikka huoltomies, enkä ollut ehkä edustavammillani. Mutta eipä sillä kai väliä).

Loppuun jotain iloisempaa. Ensin kuvia äidin palstalta. Olen jotenkin kauhean ihastunut nyt noihin unikoihin, erityisesti niiden siemenkotiin ja tuohon ristikuvioon (löysin kamerastani jonkun supermakroasetuksen). Lisää kukkia palstalta löytyy täältä.






Lähimetsässä kasvaa kiven päällä pihlaja, joka on minulle erityinen puu, "uhraan" sille aina jonkun maasta löytyneen jutun siellä ollessani, vähän niin kuin kiittääkseni metsää kaikesta siitä ilosta ja hyödystä jonka olen siellä saanut. Ilman erityistä uskoa kyllä. Joku muukin harrastaa samaa, tai sitten pihlajan juuret ovat vain tuntuneet kätevältä paikalta varastoida omenia.



Tämä ei ole hauskuutta, tai ehkä onkin. Sillä tavalla kuin pelkojen voittaminen on. Se on osa oikopolkua pellolta äitini kotiin ja molemmilla puolilla on sen verran pudotusta ettei olisi hauska horjahtaa. Selvisin kuitenkin yli kaksi kertaa ihan hyvin.