17.9.2009

Kuvia + muuta

Puuhasin eilen kaikenlaista, en ole ihan varma mitä mutta ainakin siihen meni koko päivä. Esimerkiksi virkkasin lisää ruutuja kukkahuiviin, nyt niitä on 12 kahdestakymmenestäkahdeksasta.


Ensin tein loppuun vaihdon, jonka kanssa oli aika paljon vaikeuksia. Piti kirjoittaa kirje vanhan valokuvan inspiroimana, minä käytin myös torilta ostamaani (siltä samalta myyjältä jolta olen viime aikoina ostanut varmaan kaikki vanhat kirjani) kirjekuorta ja sen sisältä löytynyttä seuranhakuilmoitusta noin vuodelta 1905. Valokuva on Sortavalasta ja peräisin äitini ystävältä, se oli suunnilleen sopivaa aikaa ja sopi kuvittelemalleni kirjeen kirjoittajalle. Kirjoitin kirjeen tussiterällä (ja harjaantumattomuuteni siihen näkyy hyvin, jos sitä vertaa vaikka kirjekuoren upeaan käsialaan) vanhasta kirjasta leikatulle sivulle.


Viimeistelin myös toisen vaihtojutun, joka on ehkä epäluovin pitkään aikaan tekemäni käsityö, se näyttää nimittäin aika lailla samalta kuin esikuvansa, väriä myöten. Ohjeena käytettiin hauskaa nappisydänrintaneulaa, josta piti tehdä sen värinen mistä kuvitteli vastaanottajan pitävän. Minun parini sattui pitämään punaisesta ja punaisten nappieni valikoima oli paras joten siitä tuli sitten sellainen.


Lähdin sitten käymään kirjastossa (olin laittanut banaanin samaan kassiin kuin kirjaston kirjan ja sille kävi huonosti, onneksi kyseessä oli niin uusi ja halpa kirja että selvisin maksamalla kympin) ja postissa ja metsässä. Olen tutkinut nyt metsän sellaista puolta jossa en ole juuri kulkenut ja huomasin taas ettei suuntavaistoni ole ehkä maailman paras. Onnistuin nimittäin kulkemaan kaksi kertaa tuon oravarukan hännän ohi, ilman että tajusin vaihtaneeni suuntaa jossain.
(Toisessa laukussa minulla olisi ollut kompassi, jonka sain viikonloppuna isältä ja äitipuolelta, siitä olisi ollut enemmän hyötyä vanhassa laukussa jota käytän nyt metsälaukkuna).




Järjestelin leimasinkirjasimeni niin että niiden latominen olisi nopeampaa, mitä se ei kyllä oikein vieläkään ole. Enkä tiedä missä aion säilyttää noita rasioita, ne eivät mahdu entiseen laatikkoonsa. Ne pääsivät käyttöönkin, pariin projektiin joita olen suunnitellut (vaaleanpunainen kauteni on vaihtunut vaaleanpunaoranssiksi kuten on voinut ehkä huomata).

5 kommenttia:

kati kirjoitti...

Hei, jos noissa Sortavalan seminaarin kuvissa törmäät Parppei-nimeen (siis jos niihin on merkitty nimet), niin hihkaisepa! Kiitti :).

Näkymätön tyttö kirjoitti...

Muutamaan oli merkitty, mutta oli vain Minkkinen, Arpiainen ja Huttunen.

Väiski kirjoitti...

Onko sun poikaystävä Näkymätön poika? :)

Näkymätön tyttö kirjoitti...

Ei taida olla kauhean :)

Anitta kirjoitti...

Ihana nappirintaneula.
Ja noi vaihtojutut on tosi kivoja. Tekisi mieli rueta harrastamaan tuota itsekin, mutta pelkään, ettei aika ja energia riittäisi. Mulla kun jäi se post crossingkin.

Blog Widget by LinkWithin