Metsä, saksia ja Eino Leino

Olin taas eilen metsässä. Olen aika iloinen siitä että olen saanut ulkoiltua aika paljon viime aikoina, vaikka minusta tuntuukin vähän huijaukselta se että minulla on seurana podcast tai äänikirja enkä kiinnitä kaikkea huomiotani ympäristööni. Huomaan kuitenkin metsän kauneuden. Lapsuuden kotini lähellä oli metsä, joka oli leikkipaikkamme (sieltä oli louhittu aikoinaan hautakiviä joten siellä oli mielenkiintoisia kalliomuodostelmia ja myös kivikasoja, joita välttelimme kun joku oli väittänyt meille että niissä asui pahoja ja pelottavia supikoiria. Eräs lukioaikainen ystävä piti meitä sen takia kauheita nynnyinä). Lempipaikkani siellä oli ehkä pieni haavikko. En tiedä olinko käynyt siellä ennen kuin luin Tarun sormusten herrasta, olin varmaan kun muutimme sinne kun olin 5 ja luin kirjan 10-vuotiaana mutta muistan kuitenkin miten se haavikko muuttui mielessäni palaksi Lothlorienia ja haavat mallorneiksi. Ehkä sen takia niistä tuli lempipuitani myöhemmin (lapsena lempipuuni oli mänty). Hopeinen runko ja kultaiset lehdet.


Löysin metsästä yllättävän paljon puolukoita mutta myös hyvin ruosteiset sakset (ja roskaa ja rikkinäisen paistinpannun mutta ne eivät olleet niin kiinnostavia). Otin sakset tietysti mukaan, sellaisille on vaikka mitä käyttötarkoituksia (en kyllä keksi muuta kuin jonkun installaation osana). En tiedä miten sakset olivat joutuneet sinne, aika kauan sitten ehkä (ainakin ne ovat malliltaan vanhanaikaiset mikä ei tietenkään todista mitään, varsinkaan kun täällä ei tainnut olla juuri mitään ennen 70-lukua), paistinpannu ja karkkipaperit on paljon helpompi selittää.

Näyttää siltä että pidän kaikenlaisista jutuista joilla voi leikata.

En tiedä onko jotenkin erikoista että omistaa kolmetoista paria saksia. Tai että kaikille on oma käyttönsä. Mukana kangassakset, kahdet harkkosakset (joista toiset kirpputorilta, ne eivät toimi kauhean hyvin, siksi myös toiset), kahdet kynsisakset (jotka toimivat erittäin huonosti), kahdet pienet terävät sakset (käsityöjuttuihin), kangassakset (joilla ei ikinä leikata paperia), oudot askartelusakset (joita ei käytetä oikein ikinä), hiustenleikkuusakset (otsatukan tasoittamiseen, joskus käytin kynsisaksia mikä voi selittää niiden tylsyyden), punapäiset sakset (jotka asuvat postituslaatikossani), tylpät askartelusakset, yleissakset ja Ruotsin armeijan sakset (jotka asuvat keittiössä). Myös askarteluveitsiä ja tuollainen isompi, jonka ostin viikonloppuna ja joka on kätevä kirjojen tuhoamiseen ja pyöröleikkuri, joka ei ole kovin hyvä ja suuri aarteeni, viivotinleikkurijuttu, jossa on keraaminen terä. Tekee suorien reunojen leikkaamisen käteväksi.

Näin unta että minun piti muuttaa pois, mikä oli aika hankalaa kun minulla ei ollut millään varaa takuuvuokraan (ei olisikaan, yksi syy miksi muutin tänne oli se että näissä asunnoissa sitä ei vaadittu). Se taisi johtua siitä että mietin eilen sitä miten mukavaa täällä on asua. On tietysti huonojakin puolia ja isot kerrostalot lähiön toisella laidalla (kotini kuuluu kaupunginosaan mutta on kai oikeastaan osa pienempää aluetta jolla on niin hilpeä nimi että yleensä sanon vain asuvani tässä lähiössä) ovat kai aika rauhattomia, tai niin olen kuullut. Mutta palvelut ovat kuitenkin lähellä ja mikä parasta, se metsä. Olen ajatellut että haluaisin asua lähempänä keskustaa mutta en tiedä voisinko luopua lähimetsästä.



Sain eilen melkein valmiiksi pitkään suunnittelemani projektin. Tein kirjankansista kortteja, teksteinä on pätkiä Eino Leinon runoista (hän kuoli sopivasti niin että tekijänoikeudet ovat umpeutuneet. Sopivasti siis minun kannaltani, ei hänen). Tarkoitus oli yrittää myydä niitä kirjamessuilla, mutta en osaa kuvitella miksi joku haluaisi ostaa niitä (ne ovat kyllä ihan hauskan näköisiä, vaikka jostain syystä lakkaus ei toiminutkaan niin kuin se on joskus toiminut, ehkä käytin eri ainetta). Luulen että otan ne mukaan sinnekin mutta yritän myös myydä niitä isälleni painettavien postikorttien aiheiksi. Jos originaalit eivät käy kaupaksi, niin kuin luulen, niin niitä voi käyttää lahjoina sopivissa tilanteissa.