Messujen jälkeen

Messut ovat sitten ohi. Menivät kauhean nopeasti, on outoa miten nopeasti aika tuntuu kuluvan vaikka aika paljon joutuu vain istumaan paikoillaan ja hymyilemään (se on minun yritykseni olla myyvä, olen aivan surkea aktiivisemmassa myymisessä). Perjantaina olin melkein koko päivän osastolla, lauantaina siskonikin oli mukana ja pääsin liikkumaan enemmän ja minusta tuntuu siltä että olin osastolla aivan liian vähän, tunnen siitä vähän syyllisyyttä. Mutta kukaan ei valittanut. Ja minut vähän käskettiin kuuntelemaan paneelia sähkökirjoista, vaikka olisin kyllä voinut mennä muutenkin. Aihe on kiinnostava ja puhumassa oli esim. äitipuoleni.


Näin messuilla mukavaa ihmistäkin ja hän näki perheenjäseniäni ja pääsi/joutui kanssamme illalla syömään (ja sai perheenjäsenten hyväksynnän).

Inhoan kuittien kirjoittamista. Joudun siihen puuhaan vain messuilla ja yleensä vain yhden kerran ja vaikka se on yksinkertaista se hermostuttaa, kun asiakas odottaa ja katsoo ja pelkään tekeväni jotain väärin. Yleensä asiakas itsekin on jollain tavalla hermostuttava, kuten vaikka puolikuuluisa kirjailija. Ja sitten joudun lainaamaan asiakkaan kuulakärkikynää kun meillä on esillä vain tussi ja melkein unohdin palauttaa sen.
Onneksi pankkikorttihöylistä on jouduttu luopumaan. Vieläkin traumoja siitä kerrasta kun melkein rikoin asiakkaan kortin.

Messuilla on aina enemmänkin kuin puolikuuluisia ihmisiä. Kuten vaikka Ilkka Kanerva johon siskoni kanssa melkein törmäsimme. Onneksi väistimme ajoissa. (Paras kohtaamiseni tunnetun henkilön kanssa oli pari vuotta sitten kun Erkki Tuomioja kävi osastollamme kysymässä erästä kirjaa, josta hän keskusteli eräässä tv-ohjelmassa).
Näin niin paljon tuttujakin että minusta alkoi tuntumaan siltä että tunnen aika paljon ihmisiä. Näin entisiä naapureita lapsuuden pihasta (erään puolitunnetun kirjailijan, lapsuuden tärkeimmän ystäväni äidin ja erään vähän vanhemman naisen joka ei tunnistanut siskoani ja jota siskoni ei tunnistanut), nettituttuja (erään neulontatutun, erään blogitutun, erään foorumitutun ainakin ja sitten ihmisiä joihin olen tutustunut alun perin netin kautta mutta joista on tullut enemmänkin sen ulkopuolisen elämän tuttuja, kuten vaikka mukavan ihmisen), isäni kirjailijoita (ainakin viisi sellaista joiden kanssa ainakin tervehdin), joistain töistä tuttuja (kuten keväisen pomoni ja erään kirjailijan, joka oli siinä projektissa jossa melkein tipuin alas Tampereen ortodoksisen kirkon portaita) ja muita tuttuja, sellaisia joihin en ole tutustunut netin tai töiden kautta, heitä ei ollut kyllä montaa. Kovin sosiaalista.

Myin yhden runokorteistani, kylläkin eräälle kaverille, mikä tuntuu aika nololta. Taidan ajatella ettei rahan pitäisi liikkua ystävien välillä.

Käytin vähän liikaa rahaa. Perjantaina olin toiveikas, en ehtinyt käydä tutkimassa keräilymessuja (ne ovat suurin heikkouteni, en yleensä osta juuri mitään varsinaisilta kirjamessuilta) mutta lauantain ehdin ja löysin tavaroita, jotka minun oli aivan pakko ostaa.

Tässä ovat aarteeni:


Käyttämättömiä vanhoja kortteja, niille on aina tarvetta (esimerkiksi jos ei ole tajunnut että mummollansa oli viikonloppuna syntymäpäivä, kortista saattaa olla jotain iloa vaikkei hän ehkä tajuakaan kuka kortin on lähettänyt).
Nenäliina ja pieni pitsiliina löytyivät samalta osastolta ja näyttävät erittäin hyvältä yhdessä. Ehkä niistä pitää tehdä jonkinlainen taulu (jossa on vain valkoista).


Suuri osa valokuvakokoelmastani on peräisin messuilta, nyt ostin vain kolme. Ne ovat poseeratumpia kuin yleensä ostan mutta sen verran varhaisia että ne ovat jo siksi kiinnostavia. Keskimmäinen kuva on erityisen kiinnostava, se on vedostettu metallilevylle.


Reunimmaiset edellisen kuvan valokuvista olivat peräisin osastolta, jonka kyltissä luki jotain tyyliin "1800-luvun huvilan irtaimistoa", se oli aika erikoinen valikoima (ja luultavasti peräisin Ruotsista, ruotsinkielisestä kodista joka tapauksessa). Kävin siellä pariinkin otteeseen. Vanhat avaimet ovat kauniita ja niitä siellä oli valtavasti. Kaunokirjoitusta voi käyttää askarteluissa (luin tekstiä vähän ja siinä ei tule kuolematon kirjallisuus tuhotuksi jos leikkelen sitä) ja nuken käsiä ajattelin käyttää joskus jonkinlaiseen veistosrakennelmaan, minulla on metallilankaa josta voisi tehdä vartalon ja jotain askartelumassaa josta voisi kokeilla päätä. Ja tuo piparkakkumuotti on ehkä suloisin ikinä näkemäni, se tulee pääsemään käyttöön.


Huvilan irtaimistoa oli myös tämä kansiollinen kirjainkortteja. Oletan että niiden tarkoitus oli opettaa kirjaimia ja myös jotain arjen käsitteitä, korttien takapuolilla on numeroita ja mittayksiköitä ja rahojen kuvia, kuten tässä. Kerään kaikkea kirjaimiin liittyvää. Tai en kaikkea, mutta kaikkea hauskaa vanhaa. Kuten irtokirjasimia tai aakkospalikoita tai erilaisia kirjainkortteja (ja vanhan kivipainolaatan, jos minulla olisi vain ollut viisikymppiä ylimääräistä).


Tämä oli ensimmäinen pakko-ostos. En vain voinut jättää ostamatta vanhaa (ehkä jostain 1900-luvun alkupuolelta) korttipeliä Hollannin kaupungeista, varsinkin kun mukana on Tilburg, vaihtoaikani asuinpaikkani (joka näyttää tuossa kortissa viehättävämmältä kuin nykyään, sille ei käynyt hyvin sodan aikana). Olen käynyt ehkä kolmasosassa korttien esittämistä kaupungeista (kävin varmaan parissakymmenessä) ja harrastin paljon kirkoissa vierailua, joten olen käynyt aika monissa korttien kuvaamista rakennuksistakin. Pitäisi varmaan verrata niitä itseottamiini kuviin.


Paperimateriaalia askarteluun ja virolainen kirja jossa oli niin hauskat kannet että se piti ostaa vaikka en ymmärräkään tekstistä mitään.


Ja ainoat ostokseni kirjamessujen puolelta, lisäystä Joutomaa-kokoelmaan. Kaksi ensimmäistä on menossa vaihtopaketteihin.