Olin aamupäivällä ahkera vaihtojuttujen kanssa, erääseen vaihtoon piti laittaa mukaan jotain joka ilahduttaisi saajansa. Parini piti mustasta ja harmaasta ja 50-luvusta ja vähän kummallisista käsintehdyistä jutuista, siksi hän saa kirjankansitaulun. Teksti on osa lainauksesta joka on hänen profiilissaan ja jonka oletan olevan hänelle tärkeä.
En tiedä pitäisikö minun tuntea syyllisyyttä siitä että tuhoan kirjoja. Minulle ne ovat vain esineitä, yhtä hyvin saattaisi rikkoa vanhan lautasen johonkin askartelujuttuun (mutta ensimmäisenä sellaisen, joka on jo ennestään haljennut) mutta olen törmännyt ihmisiin, joille kirjat ovat suunnilleen pyhiä esineitä, joille ei saa tehdä muuta kuin lukea siististi istuen, ehkä hansikkaat kädessä ja se jälkeen palauttaa niiden oikealle paikalle hyllyyn. Niitä ei saa lukea ruokapöydässä eikä lainata muille eikä missään tapauksessa silpoa veitsellä. Jotkut tuntuvat olevan sitäkin mieltä että kirjat kuuluu aina ostaa uusina, että kirja on mennyt pilalle jos joku on lukenut sen aikaisemmin. Olen kuullut myös että kerran aloitettu kirja on pakko lukea loppuun, kunnioituksesta kirjailijaa kohtaan.
Lapsuuden kodissani kirjat olivat suurin viihteen muoto ja tärkeitä ja isäni oli töissäkin kirjastossa (äitinikin oli ollut jonkun aikaa) ja isäni kirjoitti silloinkin, runoja ja muuta mutta siitä huolimatta, tai ehkä sen takia suhtautuminen kirjoihin oli aika arkipäiväistä ja käytännönläheistä. Luimme koska se oli hauskaa emme osallistuaksemme pyhään toimitukseen.
Silti minäkin tuhoan mieluiten kirjoja, jotka ovat huonokuntoisia. Mutta se pätee kyllä kaikkiin esineisiin, tarpeeton tuhlaaminen tai tuhoaminen tai tärveleminen kauhistuttaa minua. Vaihtopiireissä on suosittua koristella tulitikkurasioita ja eräs nainen sanoi ostavansa normaaleja rasioita kaupasta (sen sijaan että askartelisi rasian itse tai ostaisi tyhjiä askarteluliikkeistä) ja vain heittävänsä tikut roskiin, minä en pystyisi.
Kävin iltapäivällä metsässä, siellä oli vähän kylmää mutta hauskaa. Poimin puolukoita ja karpaloita (melkein ensimmäistä kertaa enkä ole ihan varma siitä minkänäköisiä niiden olisi pitänyt olla) ja vähän saniaisia yhteen askartelujuttuun.
Tänään pitäisi valmistautua jotenkin huomiseen työhaastatteluun. Esimerkiksi keksiä mitkä vaatteet antaisivat kuvan minusta reippaana ja ystävällisenä ja hyvin ihmisten kanssa toimeentulevana, ne olivat työn ainoat vaatimukset (sen lisäksi että osaa keittää kahvia). Työpaikka on sosiaalialalla, en tiedä onko heillä erilaisia käsityksiä reippaudesta. Minä olin kuulemma ollut reippaan näköinen kirjamessuilla, mutta siellä olin omassa maailmassani ja verrattuna joihinkin ihmisiin joita olen tuntenut, hyvin ei-reipas. Työhön voidaan valita vain pitkäaikaistyöttömiä, ehkä hekään eivät ole niin kauhean reippaita.
Viikonloppuna tajusin että oikeastaan minulla ei ole vaaleanpunainen kausi vaan vaaleanpuna-harmaa. Minulla on kahdet samanlaiset paksummat sukkahousut, harmaat ja vaaleanpunertavat. Ja kahdet samanlaiset neuletakit ja trikoopaidat, harmaat ja vaaleanpunertavat. Ja harmaa hame ja sen vaaleanpunertava alushame. Uusin ostos on vaaleanpunertava toppi, jonka laittaisin muuten mutta en tiedä onko pitsi liian ei-reipasta tai paheellista työympäristöön ja sellaiseen työympäristöön (järjestö on tekemisissä lasten kanssa), Ehkä vaaleanpunainen ylipäätään on huono vaihtoehto, ehkä minulla pitäisi olla reippaita perusvärejä? Harmaa hame on pakollinen, se on siistein vaatteeni. Siistein neuletakki on musta, mutta se voi olla liian synkkä, varsinkin jos välttelee vaaleanpunaista, silloin siistein toppi olisi hyvin tummanharmaa. Ja sitten vielä tummanharmaat sukkahousut, ei kovin reipasta. Ehkä otan riskin pitsin ja vaaleanpunaisen kanssa ja laitan uuden topin ja harmaan neuletakin ja harmaat sukkahousut. Hankalaa. Neuvot ovat tervetulleita.
Tekstit
6 kommenttia:
Sanoisin, että harmaa hame, musta neuletakki ja värillinen toppi voisivat olla siisti mutta reipas yhdistelmä. Ja kenties joku värillinen kaulakoru sopisi sosiaalialan tyyliin?
Kaulakoru olisi kyllä kätevä mutta minulla ei taida olla sopivan väristä ja kun en muutenkaan käytä koruja niin ehkä se tuntuu kuitenkin liian epäluontevalta.
Kirjoista en tiedä, mutta mua harmittaa tässä nykysessä tuunausinnostuksessa erityisesti se kun kirjottuja vanhoja liinoja leikellään ja tärvellään ja tehdään vaikka joku toppi jota sitten käytetään ehkä kerran. Harmittaa niiden ihmisten puolesta jotka ne liinat on joskus kirjonut, kirjokaa omat liinanne ja leikelkää ne jos on pakko leikellä. Ja vaikka ne olis reikäsiä tai läiskäsiä, niin nekin voi paikata ja korjata. Mullakin on liinoja jotka on moneen kertaan paikattu.
Jep, tiiän että tästä on moni eri mieltä, mutta mua tuollanen harmittaa, anteeksi purkaukseni.
Joo ja tsemppiä työhaastatteluun!:)
Minä olen kyllä vähän syyllinen siihenkin :) Tai pitsiliinojen ja nenäliinojen ja kirjottujen tyynyliinojen käyttämiseen askarteluprojekteissa. Minulla ei ole kyllä mitään tarvetta niille niiden aikaisemmassa olomuodossa.
Laittaisin hillittyjä värejä työhaastatteluun (ellei se paikka sitten sattuisi olemaan jotenkin taiteellisuutta ja räväkkää persoonallisuutta vaativa). Tumma villatakki, jonka alla voisi ehkä olla joku värikkäämpi paita tms.
Maria
Facebookissa on ryhmä, joka ottaa kantaa vessapaperirullan oikeaan ripustustapaan. Siellä on myös keskustelu siitä, kuuluuko paahtoleivästä syödä kantapalat ja monet sanovat, että heittävät roskiin. Olen järkyttynyt (samoin tuosta tulitikkujutusta). Olen järkyttynyt siitäkin, jos joskus menee vaikka leipää homeeseen ja se on pakko heittää pois. Mutta en vaan ymmärrä ihmisiä, joille ei tee pahaa tuhlata luonnonvaroja.
Lähetä kommentti