17.11.2009

Keskiviikko

Onnistuin hukkaamaan tiistain aika kokonaan. Osittain väsymyksen takia, osittain kai siksi että minun pitäisi ommella pari juttua ja jostain syystä olen vastahakoinen. Ilmeisesti ompelukoneen ottaminen esille (se asuu huoneen nurkassa ja sitä pitää kantaa ehkä puolitoista metriä) on aivan liian hankalaa. Onneksi niillä ei ole kauheaa kiirettä.
(Ennen joulua pitäisi ommella kolme joululahjaa, korjata yksi laukku ja ehkä ommella yksi hame. Päätin etten neulo tänä vuonna mitään kun siihen menee niin paljon aikaa ja stressaannun, ompelemisen piti olla nopeampaa ja stressittömämpää...)

Sain sentään käytyä aika pitkällä kävelyllä metsässä, edestakaisin puolipimeässä, melkein eksyin ja melkein satutin itseni märän sammalen kanssa (se on vähän liukasta).

Hyödyllisten asioiden sijaan käytin aivan liian paljon aikaa lukemalla yhtä keskustelua kummallisista nimistä (ensimmäinen esimerkki oli Ahhneastiy. Arvaatteko miten se lausutaan?). Joku puolusti jotain nimeä sanomalla että se heijasti vanhempien persoonallisuutta ja harrastuksia täydellisesti. Jotenkin se tuntuu minusta väärältä.
Baby's Named a Bad, Bad Thing on hauska paikka jos on innostunut oudoista nimistä. Tai niiden paheksumisesta.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

hmm. mihinkä maahan tuo lapsiraukka syntyi? Jenkkeihinkö? Suomessa on aika tiukka lainsäädäntö, mitä tulee kummallisiin nimiin. Jenkeissä ilmeisesti melkein mikä tahansa menee läpi.

Maria

Näkymätön tyttö kirjoitti...

Sinnepä hyvinkin, Suomessa ei menisi kyllä läpi. Minusta onneksi. Tuossa keskustelussa oli myös eräs nainen joka nimesi tyttärensä Miichaeliksi, kahdella ii:llä mutta lausutaan niin kuin yleensä ja hän ei millään voinut uskoa että se ei välttämättä ole kauhean hyvä idea.

Blog Widget by LinkWithin