15.12.2009

Keskiviikko

Sain kysyttyä mahdollisesta työpaikasta että pääsenkö sinne ja ilmeisesti pääsen. Ellei vielä yksi juttu epäonnistu, sellainen jonka ei pitäisi. Mutta sähköpostissa luki että työt alkavat 4.1. Aika hauskaa. Mutta en uskalla toivoa ennen kuin kaikki on aivan sataprosenttisen varmaa. Mutta tuon pitäisi olla jo aika varmaa. (Olipa tuossa monta muttaa)

Ennen joulua minun pitäisi vielä:

Päättää kuinka monta kirjaa tarvitsen mukaan lomalle. Riittääkö kymmenen? Vai onko se liikaa? Voin käydä Jyväskylässäkin kyllä kirjastossa, niin että ehkä en tarvitse kuin viisi. Minulla on pari kirjaa, jotka ovat sellaisia etten luultavasti saa niitä luettua kotona, ne pitää ainakin ottaa. Ja muutama kevyt. Sitten olisi pari 1800-luvulla sijoittuvaa dekkaria, jotka vaikuttavat hyvältä joululukemiselta mutta en tiedä tekeekö niitä kuitenkaan mieli lukea. Kotona saan tuskin niitäkään luettua. Vaikeaa.

Pakata ja siivota ja pyykätä ja paketoida lahjoja ja täyttää yksi lomake ja tehdä töitä ja ulkoilla ja vaikka mitä. Kuten muistaa kastella kukkarukat jotka jäävät yksin jouluksi.


Pitää päättää mitä käsityöjuttuja tarvitsen mukaan. Päätin perehtyä tarkemmin kirjontaan ja erilaisiin pistoihin, lainasin kirjastosta kirjan jossa on 200 erilaista. Mukaan voisi ottaa ehkä koko pienen laatikollisen jossa minulla on kirjontalankoja ja ehkä jotain villalanganpätkiä ja tietysti neuloja ja pienet sakset. Ja kangasta, vanhaa lakanaa harjoitteluun ja vanhoja nenäliinoja, joita olen kerännyt jotain tarkoitusta varten, luulen että niiden tarkoituksena on tulla kirjotuiksi. Yritän olla ajattelematta että minun pitää kirjoa joku kuva, aion vain kokeilla erilaisia pistoja, ilman mitään sen kummempia suunnitelmia.
Voisin tietysti ottaa mukaan myös yhden villatakin jota olen tehnyt viime keväästä mutta se ei oikein innosta joten jätän sen kotiin.


Ostin äitini puolesta suklaita, sellaisia joita ei Jyväskylästä saa. Ne ovat olleet meillä perinteenä siitä asti kun aloin käydä Turussa jouluna, belgialaiset konvehdit ovat minusta parhaita (pidän myös venäläisistä kääreellisistä suklaista, sellaisista, joissa on jotain outoa tahnaa sisällä) ja noissa on hyvä hinta-laatusuhde. Ellei ole sitä mieltä että 14 euroa suklaarasiasta on aivan liikaa, olivat ne mitä tahansa.

Ihana aurinko. Olen yrittänyt viime aikoina julkaista blogikirjoitukset aamulla mutta tänään odotin valoisaa aikaa.

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Tunnistin pinostasi Nora Robertsin Tribute-kirjan; vinkkinä, että se tulee lauantaina kakkoselta iltakymmeneltä leffana :)
Itse otan aina valtavan pinon kirjoja mukaan reissuun, ja yleensä löydän paikan päältä matkalukemista...Mutta iso kirjakassi rauhoittaa, aivan kamalaa olisi olla ilman lukemista.

Näkymätön tyttö kirjoitti...

Olisin lauantaina jopa paikassa jossa on televisio mutta luulen että se ei ole sellainen elokuva, joka sopii minun perheeni katsottavaksi :)

Anonyymi kirjoitti...

Aina kelvottomia vinkkejä lukijoilta.

Blog Widget by LinkWithin