4.1.2010

Joulun jälkeen

Joulu meni hyvin mutta vähän liian nopeasti. Söin vähän liikaa mutta en ehkä lihonut ulos vaatteistani. Sain muutaman hyvän lahjan, sellaisen josta on iloa pitemmäksi aikaa (kuten tehosekoittimen ja siskolta Amazon-lahjakortin, joka muuttui kahdeksi kirjontakirjaksi, olen nyt innostunut siitä). Ja antamani lahjat saivat hyvän vastaanoton (puputkin, mutta siskoni on sellainen ihminen joka ottaa pehmolampaan mukaan joulunviettoon). Etukäteen loma tuntui paljon pitemmältä, en ehtinyt lukea esimerkiksi kaikkia kantamiani kirjoja mutta luin kuitenkin esimerkiksi yhden tosi hyvän vähän niin kuin dekkarin (Kate Atkinson on yksi niitä harvoja "vakavia" kirjailijoita joita jaksan lukea nykyään, mikä on vähän masentavaa, varsinkin kun siskoni on myös sellainen ihminen joka lukee Alastaron salissa) ja loistavaa siskolta lainattua mangaa (kuvittelen että siinä on jotain Corto Maltese -henkistä, mutta olen luultavasti väärässä. Hyvä joka tapauksessa ja ei ehkä kaikkein stereotyyppisintä mangaa, söpöt isosilmäiset tytöt ovat aika kaukana siitä). Ja kirjoin harjoituspistoja, siihen menee yllättävän paljon aikaa. Ja kävin pitkillä päämäärättömillä kävelyillä. Ja kävin siskon luona retkellä, sielläkin oli hauskaa. Uuden vuoden vietin äidin luona, hänen ja parin työkaverinsa ja pimentyneen kuun seurassa.
Kotimatka oli hieman hermostuttava kun Tampereella olisi pitänyt vaihtaa bussia mutta kuski unohti mainita siitä ja lähdin jaloittelemaan niin kuin yleensä (taukoa on parikymmentä minuuttia) ja tavarani olivatkin poissa kun nousin uudestaan bussiin. Onneksi edellinen bussi oli paikalla ja sain tavarani. Bussissa oli yksi matkustajakin vielä, hänelle olisi saattanut käydä vähän huonosti.


Sekalaisia kuvia joululta. iPhonen kamera ei ole kauhean hyvä ja näyttää laittaneen satunnaisiin kuviin päivämäärän.

Se ei ollut niin kauhean kivaa että onnistuin kehittämään angstin loman lopulla. Syynä oli varmaan tänään ilmeisesti alkavat työt, mutta se ilmeni varmaan aika klassisena kolmenkympin kriisinä: kaikki muit ovat menestyneet ja saavuttaneet asioita kun minä vain ajelehdin ja syrjäydyn, on aika luuseria että tämän ikäinen ihminen on ollut "oikeissa" palkkatöissä vain kuukauden ja senkin 12 vuotta sitten ja silloinkin oli kyseessä vain kesätyö. Suorastaan surkeaa. Muut ihmiset tuntuvat olevan enemmän kiinni elämässä kuin minä, minä vain ajelehdin. Ei se ehkä ole niin oikeasti mutta siltä tuntuu. Toivottavasti tuo angstin helpottaa kun työt alkavat (jos alkavat, se ei tunnu todelliselta vaikka kaiken pitäisi olla kunnossa ja olin saanut loman aikana kaksi virallista kirjettä joissa viitataan työpaikkaan). Tietysti töiden laatu lisää angstia, työ vastaa koulutustani ja vaikuttaa hauskalta mutta työllistämistyöt eivät hirveästi lisää ammatillista itsetuntoa. Kun luulisi että ihminen onnistuisi löytämään jotain töitä kolme vuotta valmistumisestaan. Mutta ehkä olen kuitenkin menossa oikeaan suuntaan. Ja jos mikään ei mene vikaan niin saatan olla tammikuussa niin kiireinen etten ehdi angstaamaan.

Ei liene yllättävää että heräsin tänään kolmelta enkä onnistunut nukahtamaan varmaan pariin tuntiin. Ja sitten näin unta jossa minun piti valmistautua töiden alkuun pakkaamalla varmaan koko omaisuuteni, uudelleen ja uudelleen niin että lopulta minulla oli noin kymmenen matkalaukkua.
Väsyneenä saattaa kyllä olla vähemmän hermostunut.

5 kommenttia:

anu kirjoitti...

Sinullahan on kuitenkin ihan hyvä CV, olet tehnyt paljon erilaisia töitä freelancerina, joka ei ainakaan minusta ole millään tapaa huonompi asia kuin muunlaiset työsuhteet, jos sillä vaa itsensä elättää. (Päin vastoin, minusta se on parempi:))
Onnea uuteen työhösi!

Anonyymi kirjoitti...

"Kun luulisi että ihminen onnistuisi löytämään jotain töitä kolme vuotta valmistumisestaan. Mutta ehkä olen kuitenkin menossa oikeaan suuntaan."

Arpaonnea, arpaonnea. Ei ole ihmeellistä eikä johdu sinun taidoistasi / lahjakkuudestasi, että et ole työllistynyt täysin. Mutta viimeinen lauseesi sanoo oleellisen: suunta on oikea.

Ura-angsti on aikamme ilmiö. Se liittyy moniin muihin yhteisiin höpöangsteihimme, joilla meitä on helppo syyllistää: työ, vanhemmuus, parisuhteellisuus / -suhteettomuus, kunnianhimoisuus / -himottomuus, seksikkyys, atraktiivisuus, haluttavuus, aikuisuus, kypsyys, vaativuus, kriittisyys, neuroottisuus... huh huh! Pelkkä listan kirjoittaminen uuvuttaa. Oikeasti: älä ole huolissasi. Kaikki tuska on muiden sinuun painostamaa, ei omaasi. Sinä vain reaktiot ärsykkeeseen ja koodaat kuin SE olisi omasi, vaikka se on MUIDEN aiheuttamaa.

Kuitenkin: toivon, että sulla on hauskaa! Ja Turku on pakkasella mukava kaupunki. Muistan, kun itse siellä aikanaan elelin ja ohjailin ja kirjoittelin, että koiran kanssa oli loistoa mennä förillä, käyskennellä satamassa ja Linnanpuistossa...


T: Harri :)

Näkymätön tyttö kirjoitti...

Seeds, kiitos. Kriisin kourissa unohtaa kyllä helposti kaiken sen mitä on ja mitä on tehnyt ja keskittyy vain puutteisiin.

Harri, tuo on kyllä totta, ja tuntuu vähän siltä että on kansalaisvelvollisuus olla jossain kriisissä koko ajan.
Ja Turku on kyllä upea pakkasella. Pääsen huomenna jo puoliltapäivin töistä niin voisin hyvin tehdä pienen kävelylenkin ja mennä Förillä yli, kun minun pitää kuitenkin ylittää joki. Suoremminkin pääsisi kyllä mutta tuossa saisi vähän liikuntaakin.

-TC- kirjoitti...

Sinä sentään osaat jotain. Olet valmistunut. Sinulla on cv.
Minä en osaa mitään. En ole valmistunut. Ikinä en ole tehnyt cv:tä, sillä minulla ei ole sinne mitään laitettavaa...

Että kriiseillään yhdessä vaiks.

Katarina kirjoitti...

Aivan pakko kommentoida. :) Ihana tuo ylin kuva, tosi kaunis ja talvinen.

Blog Widget by LinkWithin