13.1.2010

Keskiviikko


Kuvassa sumun alla on Aurajoki ja keskustan isot talot (Flickristä löytyi tällainen suunnilleen samasta paikasta otettu kuva, josta näkee mitä yleensä sieltä näkyy).

Pidän sumusta. Se on jotenkin niin rauhoittavaa ja pehmeää ja lempeää (huomaa että olen vain päässyt nauttimaan sumusta).
Ennen joulua huomasin kyllä ajattelevani samoin marraskuisesta pimeydestä. Ehkä kaipaan lempeyttä ja piilopaikkaa?

Työpaikan hyviä puolia on sekin että tulen liikkuneeksi keskustan liepeillä paikoissa, jotka ovat hauskoja mutta joissa en yleensä saa aikaiseksi käytyä. Kuten vaikka nuo Aurajoen lähistön puistoiset mäet. Tällä kertaa olin Samppalinnan tienoilla.

Tulin kotiin oikealla ruuhkabussilla, sellaisella jossa joutuu seisomaan. En muista milloin viimeksi, busseja tänne lähiöön kulkee niin usein että yleensä ne ovat vain introvertin mielestä täysiä (=joutuu lähietäisyydelle tuntematonta). Jos olisin tajunnut miten täysi se oli olisin odottanut seuraavaa, ison lähiön hyvä puoli on se että busseja menee tiuhaan. Jaksoin kyllä hyvin seisoakin sen.

Kela lähestyi minua kahdella kirjeellä. Molemmat koskivat samaa asiaa, toisessa kuoressa oli kolme paperia, toisessa yksi. Ehkä kuoresta oli unohtanut jotain ja se oli huomattu vasta kun ensimmäinen kuori oli jo suljettu.

5 kommenttia:

-TC- kirjoitti...

Tai sitten se neljäs paperi samassa kuoressa olisi rikkonut painorajan eikä olisi näin ollen sopinut postin ja kelan tekemään postitussopimukseen, ja se olisi pitänyt postittaa erikseen, joten oli helpompi postittaa kaksi erillistä, kevyempää kirjettä.

Näkymätön tyttö kirjoitti...

Voi olla, tosin esim. asumistukipäätöksissä on minusta vielä enemmän papereita, tuossa ei ollut palautuskuortakaan.

-TC- kirjoitti...

Voihan se olla postittajasta kiinni.. Mutta niin, eikö se raja ole 100g tai jotain, äkkiäkös nuo uteliaisuuttaan punnitsisi.
Mutta juu, itsekin joskus vastaanotan ja lähetänkin yli 4 a4-kokoista arkkia postissa normimaksulla, joten todennäköisesti unohtaminen on parempi teoria =)

Anonyymi kirjoitti...

joo, tai kaksi eri virkailijaa lähettänyt jotain.

Näkymätön tyttö kirjoitti...

TC, kirjepostimerkillä pystyy kyllä lähettämään yllättävän paljon tavaraa, tosin 20 grammaa näyttää olevan siinä rajana.

Anonyymi, se olisi vähän outoa, tuossa oli kyse saman päätöksen eri sivuista, aiemmassa vastaavassa päätöksessä yksinäinen sivu on ollut yhden paperin toisella puolella, nyt se oli yksinään. Tuo ei kyllä ole mikään valtavan kiinnostava mysteeri mutta minusta jotenkin lievästi huvittavaa, tekee Kelasta inhimillisemmän.

Blog Widget by LinkWithin