Maanantai

Olen alkanut haaveilla siitä että minulla olisi niin paljon rahaa että voisin matkustaa kesällä ulkomaille vähäksi aikaa, tasalukusynttäreiden kunniaksi. Ehkä johonkin sellaiseen paikkaan johon pääsee Turusta lentäen, Riikaan tai Kööpenhaminaan tai Budapestiin tai Varsovaan tai Gdanskiin, kaikki ihan kiinnostavia paikkoja ja Gdanskissa minulla olisi nettituttu, jonka kanssa en ole ollut kauheasti tekemisissä viime vuosina mutta joka ehkä silti haluaisi tavata minut. Tai sitten voisin mennä päiväksi Tukholmaan. Tai ehkä saan olla iloinen jos minulla on varaa mennä edes Jyväskylään (tosin Gdanskiin näköjään lentää halvemmalla kuin menee Jyväskylään bussilla). Enkä kyllä tiedä millainen kesäni on, vähän vihjaistiin että työni saattaa jatkua toukokuun jälkeen vielä ne pari kuukautta joihin minulle on myönnetty tukea, mutta pelkään ettei niin käy.
Olen käynyt viime vuosina joka toinen vuosi käväisemässä ulkomailla, nyt olisi taas sen vuoro.

Craftzinen blogi on esitellyt tammikuussa erilaisten käsillätekijöiden työtiloja, useimmiten aika hienoja mutta nyt siellä oli yksi jota kohtaan tunnen suorastaan kateutta. Ihania vanhoja lipastoja ja lokerikkoja ja laatikoita ja hauskoja esineitä. Oikeastaan minun sisustustyylini menisi hyvin helposti tuohon suuntaan.

Eksyin lauantaina pitkästä aikaa kirpputorille. Ei olisi tietenkään pitänyt mutta kun ostokseni maksoivat yhteensä kuusi euroa en jaksa tuntea kauhean huonoa omaatuntoa (varsinkin kun äitini laittoi tilille vähän rahaa, kun oli antanut Haitin hätääkärsiville lapsille niin voisi antaa omilleenkin, sanoi hän).

Virolainen keittiövaaka, joka sopii täydellisesti keittiööni (jota yritän täyttää kaikenlaisella oranssilla ja 70-lukulaisella), riisiposliinikuppi (joka sopii paremmin käsityksiini kauneudesta, keittiöni vain vaatii sen 70-luvun), pari oppikirjaa, kotiopas 98 vuoden takaa, lasten kuvakirja, joka ei ole sellainen mitä yleensä kerään mutta joka maksoi vain 10 senttiä ja uusi kirja Mary Marck -kokoelmaani (Eevan luokka ja sen jatko-osat ovat minusta aivan liian vähän tunnettuja ja arvostettuja tyttökirjoja).


Kirjojen sisällä oli lisää aarteita. Porkkanalaatikon resepti, revitty kananmunanmyyntilappu ja prässätyn kukan nimilappu.

Sunnuntaina heräsin puoli kuudelta unesta jossa skeptinen opiskelijärjestö osallistui aseelliseen yhteenottoon (unen elementteihin löytyy selitykset siitä mitä tein lauantaina, pelasin yhtä peliä ja kuuntelin skeptisiä podcasteja kirjoeassani). Onneksi sain pakotettua itseni heräämään juuri kun olin putoamassa kerrostalon katolta ja vältin varman kuoleman (jostain syystä johtajamme oli sitä mieltä että oli tosi hyvä idea seistä katolla odottamassa vihollisia).
Nukahdin onneksi uudestaan ja heräsin lopullisesti kahdeksalta. Silloin minulle tuli kiire, olin sopinut luistelutapaamisen ystävän kanssa kymmeneksi toiselle puolelle kaupunkia ja minun piti lähteä kymmentä yli yhdeksän bussilla että olisin ehtinyt.

Luistelemassa oli taas hauskaa, seura tekee siitä vielä hauskempaa. Nilkatkaan eivät kipeytyneet vaikka luistelimme yli tunnin (teoriani on että seurassa koko huomio ei ole luistelussa eikä ehkä muista jännittää).

Kotimatkabussin matkustajat tuntuivat jotenkin levottomilta. Eräällä pysäkillä joku mies alkoi karjumaan ja kiroilemaan, hänen sormensa oli jäänyt bussin oven väliin sen avautuessa. Hän vapautui ja käveli pois, bussikuski käveli bussin takaosaan ja käski erästä matkustajaa antamaan yhteystietonsa, että hänellä on todistaja jos matkustaja valittaa. Kukaan minusta osannut esittää asiaansa hyvin, tietysti voi olla että jos sormet ovat oven välissä ei ehdi olla kohtelias, mutta kuskikin vain marssi yhden matkustajan (joka ei millään tavalla liittynyt tapaukseen) luo ja sanoi ettei se ollut hänen vikansa ja mikä tytön nimi ja puhelinnumero olivat, aivan kuin hän olisi syyttänyt tyttöä tapahtuneesta. Eikä vain halunnut todistajaa (eikä hän tietenkään kiittänyt tyttöä).

Kolmas työviikko meni minusta oikein hyvin. Käytin suurimman osan ajasta (kun muita tehtäviä ei ollut) kirjoittamalla opasta taitto-ohjelmaan, se ei tullut vielä valmiiksi mutta opettaessani ohjelmaa muille tuli esiin asioita jotka olin kokonaan unohtanut vaikka ne olivat tärkeitä. Opetus meni minusta aika hyvin vaikka luulen että muut eivät välttämättä oppineet mitään mutta heille jäi kuitenkin ehkä jonkinlainen jälki muistiin ja siitä on myöhemmin hyötyä. Sovimme uuden opetuskerran ensi viikolle ja minun pitäisi keksiä heille jonkinlainen lopputehtäväkin.

Sain viikonloppuna yhden sähköpostin, jossa oli sen verran hyviä uutisia että minun oli vaikeaa uskoa että se oli tullut oikeaan osoitteeseen (sain viime viikolla yhden sähköpostin joka oikeasti oli tarkoitettu aivan toiselle ihmiselle, ei tämä ehkä kuitenkaan).