22.1.2010

Perjantai

Eräs taho lähestyi minua ja kysyi olisinko kiinnostunut eräästä taittotyöstä, totta kai olin. Ongelmana on vain se että he kysyivät muiltakin ja eivät tainneet päätyä minuun. Olen vähän pettynyt vaikka en nähnyt edes mitään vaivaa tuon työn eteen. Yritän kuitenkin pitää hyvänä asiana sitä että minua edes harkitaan, joulun aikaan harkittiin toiseenkin paikkaan.
Sekin tarjous tuli yllättäen, ilman aktiivisuutta minun puoleltani, niin kuin melkein kaikki muutkin työni (yhden työn olen saanut hakemalla). Se on aika hassua, töiden ja miesten ei pitäisi tulla hakemaan kotoa.

Olin oikeasti lähtenyt vahingossa töistä tuntia liian aikaisin keskiviikkona. Tosi noloa. Onneksi en joutunut siitä vaikeuksiin, voi olla etten ollut aivan tolkuissani silloin.
Takki on sentään hyvä vieläkin. Tosin kokoa pienempikin olisi ehkä mahtunut päälleni, mutta tuo oli viimeinen kappale eikä varsinaisesti liian suuri.

Pääsin töissä taas sihteeriksi viikkopalaveriin. Ja tunsin itseni jotenkin poikkeavaksi kun se oli minusta melkein hauskaa.
Muuten olen käyttänyt koko viikon kirjoittamalla ylös vinkkejä taitto-ohjelman käyttämiseen, minun pitäisi opettaa sitä huomenna työkavereilleni. Ajattelin että muutama sivu riittäisi mutta tähän mennessä olen saanut aikaan 20 sivullista ruudunkaappauksia ja mahdollisesti hyödyllisiä neuvoja. Jotka saattavat vain hämmentää lukijaansa pahasti. On vaikeaa päättää mitä asioita aloittelijoiden pitäisi tietää ja mitkä ovat tarpeettomia.
Voisi kuvitella että tuollainen muiden neuvominen hermostuttaisi minua, mutta olen vain oikeastaan innoissani.




Tein töiden jälkeen hyvin pienen lenkin keskustassa, kävin katsomassa jääsiltaa, joka korvaa föriä näin pakkasaikaan.


Pääsin ompelukurssilla kankaidenleikkausvaiheeseen. Tuosta tulee monimutkaisin työni tähän mennessä, ulkoiluhousut, joissa on vetoketjutaskut ja vetoketju edessä ja vuori ja kaikkea sellaista. Ostin juuri sellaisen kankaan kuin ohjeessa käskettiin ja on hyvä että se tulee vain ulkoilukäyttöön, kankaalla on nimittäin ilmiömäinen kyky kerätä kaikenlaisia vaaleita roskia itseensä.

Kotimatkalla minä ja rusakko molemmat ylitimme tien vähän liian varomattomasti. Onneksi ei käynyt huonosti, kummallekaan.

4 kommenttia:

annakaisu kirjoitti...

Mukavaa, että olet kutienkin ehtinyt/jaksanut päivittää blogiasi töiden lisäksi :) Opetus- tai ohjaushomma voi olla ihan mukavaakin, ainakin jos opetettavat ovat motivoituneita.

Mitä siinä eilisessä Clothkits-paketissa oikein oli?

Näkymätön tyttö kirjoitti...

Olen kirjoittanut juttuja bussissakin :) Olen ollut yllättynyt siitä että minulla on ollut tarve kirjoittaa, enkä ole kirjoittanut vain siksi että kuvittelen että minun pitäisi, mikä ei tietenkään ole kannattavaa.

Voin esitellä Clothkits-juttuja kun joskus saan ne ommeltua, siinä oli yksi hame ja yksi kassi, joka ei ehkä sellaisena toimi, vaan sitä pitää soveltaa.

-TC- kirjoitti...

Mä tos facebookkia selatessani tulin miettineeks että ootkohan jo päivittäny perjantain, ja ku oot käyttäny viikonpäiviä blogipostauksien otsikoina nii aloin kirjoittaa osoiteriville "perjanta.." ja sit piti ihan miettiä et mitä oon tekemäs :| Tää päivä alkaa siten että olis parempi ottaa joku kiva romaani ja jäädä peiton alle tai ainakin vähintään sohvalle eikä tosiaan lähtee liikenteeseen :P

Näkymätön tyttö kirjoitti...

Minulta on loppunut kokonaan mielikuvitus otsikoiden suhteen :) Mutta Blogilista vaatii niitä niin pitää keksiä jotakin.
Minulla oli alkuviikosta vähän sellainen peitonallalukemisolo, onneksi rokotuksen aiheuttama kuume osui siihen ja keskiviikkona en tehnyt töiden jälkeen muuta kuin makasin ja luin.

Blog Widget by LinkWithin