Perjantai

En millään raaskisi ottaa pois jouluksi laittamaani ovikoristetta (en ole myöskään raaskinut luopua koristeoksista), se on minusta kaunis eikä lainkaan jouluinen joten luulen että se voi aivan hyvin jäädä paikoilleen. Naapureillakin on vielä tonttunallekranssit esillä.


Käytin aamun sen suunnittelemani kannen toteuttamiseen, tai toteuttamisen aloittamiseen, tuo on näköjään aika hidas työskentelytapa. Piirsin ensin suunnilleen mittakaavassa Turun keskustan tontteja puhelinluettelon kartan avulla. Sitten piirsin karttani leivinpaperille (koska se on sopivan jäykkää ja läpinäkyvää). Ja sitten etsin sopivia kohtia vanhasta lehdestäni (Turun Sanomat elokuulta 1978) ja käyttäen leivinpaperikarttaa kaavana leikkasin irti suunnilleen tonttien muotoisia paloja. Ja sitten liimasin ne kiinni maalauspohjaan. Sitten pitäisi vielä päättää värit, ehkä jotain neutraaleja vaihteeksi ja maalata päälle. Ja skannata ja asetella tekstit, niiden paikat olen samalla suunnitellut mielessäni.

Tunsin itseni hyvin noloksi töistä lähtiessäni. Minulla oli kassillinen EU-avustusruokaa (mikä sekin on tietysti tosi noloa mutta ehkä olen tarpeeksi köyhä siihen, helpottaa ajatus siitä että minun ei tarvitse ostaa leipää ehkä koko keväänä tai puurohiutaleita koko vuonna, maitojauhekin on ihan kiva), vähän liian pienessä kassissa, sellaisessa jonka sisältö uhkaa joko saada kassin ratkeamaan tai sitten vain tippua sieltä. Bussikorttini oli lompakon sisällä, tai kuvittelin että se oli mutta lukulaite ei reagoinut mitenkään ja oli tungosta kun yritin löytää korttia tippui yksi näkkileipäpaketti ja ystävällinen kanssamatkustaja nosti sen ja hämmennyin vielä pahemmin ja bussi lähti liikkeelle. Ja yritin maksaa käteisellä mutta kuski (hän oli erittäin ystävällinen ja kohtelias kaikille) sanoi että etsi korttia vain rauhassa, että ehdin kyllä maksaa. Ja siellä se kortti oli lompakossa siellä missä pitikin.
Täytyy varmaan jatkossa ottaa kortti esiin etukäteen eikä luottaa siihen että sen pystyy lukemaan lompakon läpi.

Olin alkuviikosta aika iloinen mutta keskiviikkona iski angsti. Tai ehkä paremminkin stressi. Minulla on aika paljon töitä täksi kevääksi, mikä on tietysti todella hauskaa mutta alkuvaiheessa urakkaa saattaa vähän hirvittää.
Sekin vähän ahdistaa että silmälasini ovat alkaneet käyttäytyä vähän uhkaavasti, pelkään että ne hajoavat (äitini lasit olivat kuulemma olleet juuri sellaiset ennen kuin ne katkesivat). Se olisi aika ikävä juttu, kun en oikein pysty tekemään töitäkään, paitsi jos katson tietokonetta tosi läheltä. PItää mennä huomenna käymään optikolla, jos niille voisi vaikka tehdä jotain. Ne ovat kyllä ikivanhat ja näkönikin on ehkä muuttunut joten uudet lasit olisivat hyvin ajankohtaiset.