1.2.2010

Maanantai

Kirjoitin jotain blogia varten (olen alkanut hyödyntämään työmatkojani siihen) iPhonella bussissa kotimatkalla perjantaina mutta ilmeisesti unohdin tallentaa sen. Se ei ollut varmaan mitään tärkeää mutta voin nyt teeskennellä että se oli.

Päädyin kaikesta huolimatta siihen että hankin uudet lasit. Nykyiset ovat noin seitsemän vuotta vanhat enkä näe oikein kunnolla ja äitini lupasi vähän auttaa, siinä järkisyyt. Menin perjantaina töiden jälkeen optikolle, samaan ketjuun josta ostin nykyiset ja jossa niitä on vuosien varrella säädetty ystävällisesti ja ilmaiseksi (olen kuullut että jotkut veloittavat), ajattelin aloittaa sieltä. Edellinen ostokerta oli vielä hyvin mielessä kun kävin läpi koko Jyväskylän ja viimein löysin yhdet kehykset, jotka eivät olleet pienet ja kulmikkaat. Kehysmuoti on nykyään ilmeisesti monipuolisempaa, liikkeessä olisi ollut noin viidet kehykset, jotka olisin voinut ostaa. Päädyin sellaisiin, jotka ovat melkein kuin vanhat paitsi punaiset. Aika rohkeaa. Paksut muovikehykset näyttävät minusta vain vähän oudolta, pidän enemmän ohuista metallisista. En ole vielä ostanut mitään, vain varannut ja ensi tiistaina on näöntarkastus ja täytyy tehdä kehyksistä päätös. Heillä on tarjous jossa ostettuaan tietyn hintaiset kehykset saa toiset kaupan päälle, mikä on kätevää paitsi kun ei voi ottaa vakiolinssejä vaan ne pitää ohentaa ja ties mitä muuta ja minun tapauksessani yhdet kehykset maksaisivat suunnilleen 170 ja kahdet vähän reilut kolmesataa. Mikä ei ole paha hinta, nykyiset lasit maksoivat sen verran aikoinaan (ja olivat tarjouksessa), mutta en tarvitse kyllä kaksia laseja (löysin kyllä toisetkin hauskat kehykset, sellaiset jotka saivat minut näyttämään aika asialliselta ja fiksulta mutta ne olisivat päälle 200 yksinään, se on hyvin hämmentävä tarjoussysteemi). Jollain lisähinnalla voisi saada aurinkolasit vahvuuksilla mikä saattaisi olla ihan kätevää.


Kansi sai hyväksynnän ja sain siirtyä seuraavaan, Turusta matkakertomuksiin Euroopasta ja niiden sivussa tarinoihin kulttuurin ja tieteen vaikuttajista. Siihen pitäisi tulla jonkinlainen kollaasi teemoista, tällä hetkellä ideana on kokoelma rakennuksia ja maisemia ja muita. Tai ehkä talo, jossa on elementtejä kaikista paikoista. Kokoelma ihmisten kuvia sopisi melkein vielä paremmin mutta luulen etten osaa piirtää tarpeeksi hyvää Einsteinia tai Mozartia ja tyydyn taloihin. Niiden hyvä puoli on sekin ettei niillä ole ilmeitä tai liikettä.
(En voi sanoa että pidän taloista enemmän kuin ihmisistä mutta matkakuvani ovat kyllä yleensä täynnä kauniita rakennuksia, jonkun vieressä saattaa seisoa joku matkakumppanikin).

Takin vuorissa on nyt pieni reikä ja se toimii erittäin hyvin. Tosin on hyvä että se on piilossa, siitä ei tullut erityisen sievä.

Sunnuntaina kävin taas luistelemassa ja oli taas hauskaa, tosin onnistuin telomaan toisen jalkani kun otin luistinta pois.

2 kommenttia:

anu kirjoitti...

Missäs liikkeessä kävit? Kun olen tässä itsekin vähän tuota lasihommaa miettinyt...

Näkymätön tyttö kirjoitti...

Nissenillä, muissakin liikkeissä näyttää nyt olevan kaikenlaisia tarjouksia.

Blog Widget by LinkWithin