29.3.2010

Maanantai

Niskani on ollut koko viime viikon jäykkä ja kipeä ja pelkään että syyllinen on uusi laukku, vaikka en tiedä miten, se on aika samanlainen kuin aiemmatkin. Olen jumpannut ja venytellyt ja lauantaina huonosti nukutun yön jälkeen kävelin sisustuskauppapaikkaan ostamaan uuden tyynyn. Se oli vaikeampaa kuin olin kuvitellut, joissain tyynyissä luki että ne sopivat selällään tai mahallaan nukkujille (joista kumpaakaan en ole), mutta jotkut olivat "korkeita ja raikkaita". Lopulta ostin yhden jonka sai etukortilla puoleen hintaan, siinä toivossa että halpa tyyny, joka on kuitenkin kaksi kertaa vanhan tyynyni hintainen (minulla on ollut tapana ostaa tyynyjä kaksi kympillä tarjouksista) olisi edes vähän parempi. En huomannut mitään erityistä eroa mutta nukuin kyllä heräämättä kymmenestä kuuteen (tai seitsemään uutta aikaa) joten ei se ainakaan ole kauhean huono.


En ole koristellut kotiani mitenkään pääsiäiseen, unohdin kokonaan. Toisaalta en ole pääsiäisenä kotona enkä edes erityisesti vietä pääsiäistä muuna kuin vapaana, mutta yleensä minulla on ollut rairuohoa tai narsisseja tai jotain. Täytyy muistaa pääsiäisen jälkeen. Löysin sentään tieltä yhden pienen pajunkissaoksan, vitsojen hakijoiden jäljiltä.
Minulla oli vähän suklaatakin virpojille mutta taaskaan ei käynyt ketään (tämä saattaa olla alue jossa ei välttämättä kannata soittaa vieraiden ihmisten ovikelloja), joten söin ne itse.



Sunnuntaina paketoin kaksi syntymäpäivälahjaa. Niistä ei ikinä tule niin elegantteja kuin haluaisin, sillä että käytän mieluummin nitojaa kuin teippiä ja sillä etten halua käyttää oikeita lahjapapereita saattaa olla vaikutusta. Enkä tietenkään halua käyttää mitään valmiita leimasimia (kirjaimia lukuun ottamatta, mutta nekin ovat hyväksyttäviä vain koska ne ovat vanhoja), kyllä niiden pitää olla itse pyykumeista kaiverrettuja, vaikka ne olisivatkin aika kömpelöitä.
Tunnen vähän syyllisyyttä ostolahjoista, mutta minulla ei ollut aikaa eikä energiaa tehdä niitä itse. Eikä oikein mitään ideoitakaan. Äiti saa kyllä lahjaksi myös lupauksen kirjaillusta sohvatyynystä hänen toiveidensa mukaan, jos hänen toiveisiinsa kuuluu edes kirjailtu sohvatyyny. Ja jos löydän jostain oikean väristä villakangasta.

Liisa Ihmemaassa oli hienon näköinen mutta aivan kuin sen juonesta olisi puuttunut jotain.

6 kommenttia:

anu kirjoitti...

Ihania kuvioituja papereita :)

Käsitin, että tuon Liisa elokuvan ei ollut tarkoituskaan mukailla juoneltaa sitä alkuperäistä, vaan että ideana olisi ikäänkuin Liisan paluu ihmemaahan hieman vanhempana tai jotain.

Näkymätön tyttö kirjoitti...

Kiitos :)

Niin se olikin, enkä jäänyt kaipaamaan alkuperäistä, en siitä kauheasti muistakaan vaikka olen lukenut (ja katsonut) lapsena, oikeastaan minusta oli todella hyvä että tarina oli uusi. Siitä jäi vain jotain puuttumaan, niin ettei se ollut minulle aivan loistava elokuvakokemus vaikka oli kaunis ja viihdytti sen pari tuntia. Mutta olin kyllä aika lailla samaa mieltä Avvataristakin, ehkä vika on minussa :)

Josefiina kirjoitti...

Ihanaa, NT, kun löysin viimeinkin jonkun joka ajattelee sekä Liisasta että Avatarista niin kuin minä, eli siis en ollut mitenkään kamalan ihastunut, sanoisin jopa että pitkästyin... Minua ne eivät viihdyttäneet edes sitä parituntista... En ole viitsinyt avata suutani kun on tullut puhetta elokuvista kun kaikki ovat olleet niihin niin ihastuneita. No, makuja on moneksi.

Rica kirjoitti...

Se Mörkö-kuvio on huippua.

Näkymätön tyttö kirjoitti...

Josefiina, minua ne kyllä viihdyttivät mutta jokin niistä jäi puuttumaan niin etteivät ne olleet valtavan hienoja elämyksiä. En kyllä muista milloin viimeksi joku elokuva olisi ollut sellainen joten vika voi olla minussa :) Erityisesti Liisa kyllä oli todella hienon näköinen.

Rica, kiitos :)

Anonyymi kirjoitti...

Minustakin Liisa Ihmemaassa oli sanalla sanoen huono.

Blog Widget by LinkWithin