9.3.2010

Tiistai

Kun heräsin minulla oli vähän sairas olo mutta lämpimän teen jälkeen (olisin juonut finrexiniä mutta se oli vanhentunut vuosi sitten) olin taas melkein terve, ainakin sen verran että pystyin menemään töihin (jossa kaikilla on jo sama tauti). Täytyy yrittää välttää liikuntaa, sen luulisi käyvän minulta helposti.

Ennen töitä (menin vasta yhteentoista) aloitin uuden laukun ompelua. Ulkotaskuja ja muutama hiuslaskos läppään. Jos kaikki sujuu hyvin siitä saattaa tulla ihan hyvä.

Bussipysäkillä minusta alkoi tuntua siltä etten ollut lainkaan varma siitä oliko silitysrauta pois päältä, vaikka muistinkin ottaneeni johdon pois seinästä. Ei sitä koskaan tiedä vaikka muistaisi väärinkin. Onneksi minulla ei ollut aikaa mennä tarkistamaan sitä.

Kävelin iltapäivällä (aika hitaasti, reiteni eivät oikein pitäneet lumikengistä) isän toimistolle Turun uusimman nähtävyydenkautta. En kyllä muista miltä se näytti ennen vajoamista.

Illalla olin yllättävän energinen, tiskasin ja tein mysliä (siihen tulee paljon paahdettuja pähkinöitä) ja sitten vain ompelin ja ompelin puoli kymmeneen. Sain laukun puolivalmiiksi.

Ei ole ehkä kovin yllättävää että en juurikaan meikkaa. Tai meikkaan melkein joka päivä mutta en kovin monimutkaisesti, tarkoitukseni on vain saada aikaan suunnilleen tasavärinen iho. Viime aikoina minusta on tuntunut siltä että voisin tehdä jotain muutakin (en tiedä onko ikä tai heteroseksuaalinen käytös tehnyt minusta heteronormatiivisemman, suunnittelen myös korkokenkien ostoa, tänä vuonna on tiedossa kaikenlaisia juhlia ja minulla ei ole kunnon juhlakenkiä. En kuitenkaan halua mitään liian "aikuisen" näköisiä, niissä pitää olla remmit) ja kun tilasin lisää meikkipohja-ainetta (pidän Everyday Mineralsista) lisäsin tilaukseen myös huulikiillon. Se on melkein saman värinen kuin huuleni, aika hurjaa.

Ei kommentteja:

Blog Widget by LinkWithin