Maanantai

Sairastaminen on tosi tylsää. Tämä ei ole tauti pahimmasta päästä, joku vuosi sitten minulla oli ehkä oikea influenssa ja siihen verrattuna tämä ei ole mitään. Tauti ei vain suostu lähtemään pois, ei vaikka olen viettänyt koko viikon vain leväten.

Sairastaminen on myös ahdistavaa. Minulta jäi väliin yksi niistä tilaisuuksista joita varten ostin ne hienot korkokengät ja minulta jäi pois kurssi jonka olin luvannut opettaa töissä (Powerpointin perusteet), se tuntui pahalta, vaikka se siirrettiinkin viikkoa myöhemmäksi ja vaikka siellä on aika tavallista että kursseja joudutaan siirtämään tai perumaan. Tunnen itseni vähän pinnariksi, vaikka olen oikeasti sairas mutta pääsiäisen takia olen ollut jo ikuisuuden poissa töistä. Ja muutkin työt kasaantuvat. Sairaana tuntuu olevan hyvää aikaa ajatella sitä miten huono ihminen olen, varsinkin kun kaikki Facebook-ystäväni näyttävät olevan erittäin aktiivisia ja toimeliaita ja aikaansaapia ja minä vain makaan kotona (televisio olisi aika kätevä tällaisessa tilanteessa). Olen huomannut ainakin seuraavat epäkohdat: en taida ikinä päästä normaaliin työelämään, enkä normaalipainoon, kotini on kauheassa kaaoksessa ja minun pitäisi luopua suuresta osasta tavaroitani, luen surkeita kirjoja, syön väärin, en jaksa ottaa pyörääni esille pitkään aikaan vaan aion käyttää tämän kuun bussia, en osaa pukeutua tyylikkäästi tai käyttäytyä kohteliaasti ja hyvin joka tilanteessa, en keksi mihin ammattiin voisin vaihtaa, sellaiseen jossa saisi töitä. Olen syönyt liikaa sokeria sillä perusteella että sairaat ansaitsevat herkkuja ja onnistun varmaan lihomaan takaisin kaiken jonka olen onnistunut laihtumaan (siinä ei ole auttanut ihana leipomisblogi, johon törmäsin). Ja niin edelleen, kaikki tuntuu niin surkealta, kun ei jaksa tai voi tehdä mitään.

Minulla oli kyllä hyvin miellyttävä terveyskeskuskokemus. Olin keskiviikkona lähdössä töihin, mutta kun Finrexin, Bafucin ja allergialääke eivät tehneet oloani yhtään paremmaksi (olen yleensä sitä mieltä että on aivan hullua mennä sairaana töihin, siitä ei ole mitään hyötyä ja olin vähän yllättynyt siitä miten valmis olin itse tekemään niin) niin ajattelin että ehkä minun pitääkin mennä terveyskeskukseen hakemaan sairaslomaa (en millään pysty kirjoittamaan sitä oikeaa muotoa, se näyttää minusta niin oudolta, sairausloma). Asun onneksi aivan sen naapurissa joten kävelin sinne vähän kahdeksan jälkeen, jonotin puolisen tuntia ja sain ajan terveydenhoitajalle parin tunnin päähän. Kävelin kotiin ja myöhemmin sinne uudestaan ja tapasin erittäin mukavan terveydenhoitajan (pelkään vähän lääkäreitä mutta kaikki tapaamani terveydenhoitajat ovat olleet mukavia), joka otti pienen tautini vakavasti (lievän luulotautisuuden huono puoli on että lähipiiri ei välttämättä ota), oli sitä mieltä että kurkkuni oli niin pahan näköinen että siitä piti ottaa näyte ja kirjoitti sairaslomaa. Seuraavana päivänä soitin sinne tuloksista ja onneksi ei ollut mitään tulehdusta, sekin terveydenhoitaja (ellei ollut sama) oli mukava, valitteli sitä miten ikäviä kurkkukivut ovat kun niille ei voi oikein tehdä mitään. Olen tottunut enemmän siihen että terveyskeskuksissa ei olla kauhean innostuneita jos valittaa pari päivää kestänyttä nuhakuumetta.

Lähdin tänään ikuitenkin töihin, vaikka en ollut aivan varma siitä olinko terve. Ensin ajattelin jäädä kotiin, sitten ajattelin että ehkä olen tarpeeksi terve, sitten ajattelin että pääni tuntui vielä vähän oudolta ja sitten päätin että en kestä enää yhtään päivää kotona makaamassa ja lähdin töihin. Ja stressasin siitä oliko se järkevä päätös. Ihan terve en kyllä ole mutta ehkä tarpeeksi, kuitenkin.