Torstai

Olen tainnut aikaisemminkin kirjoittaa siitä miten haluaisin olla aikuinen, sisäisesti siis, en sellainen stereotyyppinen, jolla on beige jakkupuku ja beige olohuone ja astiasto, jonka kaikki osat samanlaisia. Mutta en oikeastaan tiedä haluanko, vai ajattelenko että minun kuuluu olla. Tunnen itseni valtavan lapselliseksi ja osaamattomaksi, aivan kuin minulta puuttuisi jotain oleellisia taitoja, jotka kaikki muut osaavat jo lapsina tai vähintään teini-iässä. En kyllä keksi niistä nyt yhtään esimerkkiä, muuta kuin ehkä kyvyn hankkia töitä. Tai kyvyn hallita stressiä. Tai sitten ne ovat asioita, jotka tuntuvat muille itsestään selviltä. Esim. työkavereillani kaikilla tuntui olevan käsitys siitä missä ja mitä he haluavat olla viiden vuoden päästä. Minä vain ajelehdin eikä minulle ole tullut edes mieleen tehdä jotain viisivuotissuunnitelmaa. Että muut tietävät ja osaavat asioita, joista minulla ei ole mitään käsitystä mutta jotka ovat olennaisia aikuisena olemisessa.
Saatan olla aika uusavuton. Ja vaikka tiedän että monet muutkin ihmiset ovat epävarmoja niin kuvittelen kuitenkin että minä olen se poikkeus, että kaikki muut osaavat olla paljon paremmin.
Syynä on varmasti lähestyvä syntymäpäiväni, vajaat pari kuukautta siihen kun ikäni puolesta minun pitäisi olla viimeistään ikäni puolesta aikuinen ja huomaan etten ole millään valmis. Googlekaan ei auta. "Life skills" tuo listan taidoista, jotka vaikuttavat hyödyllisiltä, mutta vaikeilta, pitää osata neuvotella ja pitää puolensa ja olla empaattinen ja niin edelleen. "What every adult should know" taas kertoi minulle sen että riittää jos osaa kokata, pestä pyykkiä, käyttää puhelinluetteloa ja maksaa laskunsa (tai ne amerikkalaisten nuorten pitäisi osata kun he lähtevät pois kotoa). Sen sentään osaan.

Kirjoitin aamulla bussissa pitkän tekstin siitä millainen ihanneaikuinen mielestäni on ja miksi minä olen niin kaukana siitä mutta päätin olla julkaisematta sitä. Se oli vähän liikaa. Luulen että kolmenkympin kriisini esiintyy tässä muodossa, tajuan aivan kuin ensimmäistä kertaa miten vajaavainen ja osaamaton olen ja joka päivä törmään merkkiin siitä miten totta se. Esimerkiksi foorumikirjoitus siitä miten hyödyllistä musiikin opiskelu on lapsille, erityisesti heidän luonteensa kehitykselle, saa minut ajattelemaan sitä miten huonosti minun luonteeni on kehittynyt kun en lapsena tehnyt juuri muuta kuin luin dekkareita ja fantasiaa ja ponikirjoja. Ja en oppinut tekemään kovasti töitä toteuttaakseni suunnitelmiani ja tavoitteitani, kun pärjäsin koulussa tarpeeksi hyvin hyvän muistin avulla ja suurin tavoitteeni oli elää jossain muussa maailmassa, tämä vaikutti vähän tylsältä (kirjat olivat korvike sille). Enkä tajunnut että minun olisi pitänyt mennä kesätöihin (sain satasen kuukausirahaa ja se riitti minulle, luin mieluummin), niin että olisin oppinut itsenäisemmäksi ja tekemään kovasti töitä ja löytämään niitä ja sellaisia taitoja, joita tarvitaan hanttihommissa. Ja niin edelleen. Olen ajatellut että ihmisenä en ole sen kummempi kuin muutkaan mutta nyt huomaan että olen ollut väärässä.

Nukuin aivan liian vähän ja olin koko päivän aika huonolla tuulella, tarvitsen selvästi enemmän unta ja epäsosiaalista aikaa ehkä. Nautin siitä että olen töissä osa työyhteisöä mutta se myös väsyttää, se on kai se introverttiys.

Onneksi on neuletapaamisia (kirjoitin ensin neula-, se sopii paremmin minun tekemisiini). Niissä on kivaa ja ne eivät jännitä niin kuin jotkut muut sosiaaliset jutut, olen käynyt niissä niin paljon että osaan olla varma, vaikka paikalla olisi uusiakin ihmisiä (se on mielenkiintoista miten paljon jännitykseen vaikuttaa se missä tapaan uudet ihmiset, minun vai heidän maaperällään. Kylään tulevat vieraat eivät jännitä juurikaan tai sellaiset jotka kohtaan minulle tutussa ympäristössä kuten vaikka neuletapaamisissa. Toisten luona käyminen ja vieraiden ihmisten tapaaminen vieraassa mutta heille tutussa paikassa on aivan eri asia). Edellisen käyntini jälkeen oli otettu käyttöön nimilaput, se on aika kätevää (minun nimilapustani näkee aivan selvästi että olen niin kuin ammattilainen...).


Sain aloitettua tyynyni ja huomasin että olin turhan optimistinen sen valmistumisen suhteen, jos saan kirjottua kaksi palloa tunnissa ja minulla on hyvin vähän aikaa käytettävissä siihen niin on aika epätodennäköistä että se valmistuisi äitienpäiväksi. Hyvä jos jouluksi. Se näyttää kyllä aika hauskalta.