Keskiviikko

Kuuluisa kiireisyyteni on saanut minut melkein unohtamaan sen että lupasin arpoa jotain käsintehtyä 5-vuotissynttäreiden kunniaksi. Voittajaksi arpoutui Tuazophia ja Lintulainen, onnea ja palkinto saapuu joskus (määrittelemättömän ajan kuluttua kunhan Kiire helpottaa, kesäkuussa ehkä, valitettavasti), jos toimitatte minulle osoitteenne, sähköpostiosoite löytyy profiilista.

Jouduin bussissa kuuntelemaan takana istuneen tytön koulutraumoja. Ala-asteen opettaja oli ollut aivan kamala, takavarikoinut soineet kännykät ja oli vielä rumakin. Niin että kun hän oli nukahtanut luokkaretkibussissa hänestä oli otettu kuvia joita oli muokattu ja laitettu nettiin. Olen aika iloinen siitä etten ole yläasteella tällä vuosikymmenellä.

Kiire näyttää jakuvan ainakin ensi viikon. Minun pitäisi varmaan keksiä tapoja selvitä sen aiheuttamasta stressistä. Onko teillä hyviä keinoja selvitä siitä? Ulkoilu varmaan ainakin on yksi. Toinen voisi olla viikonloppujen vapauttaminen kokonaan töistä, nytkin olen kyllä yrittänyt vältellä sitä.

Tiistaina ei kyllä ahdistanut vaikka päivä olikin aika täysi: menin poikkeuksellisesti aamuvuoroon iltavuoroviikolla kun minua kehotettiin menemään eräälle kurssille, sen jälkeen oli yksi kokous ja sen jälkeen piti tehdä vielä vähän töitäkin (tunnen itseni niin normaaliksi kun ei ehdi tehdä töitä kun pitää vain käydä kokouksissa), sitten kävelin keskustaan ja kävin yhdessä siemenkaupassa ostamassa äitienpäivälahjan (peltonätkelmää ja sinimarattia) ja sitten menin isän toimistolle tekemään yhtä työtä, noin neljään asti. Sitten tapasin yhden ystävän kahvilla (teki hyvää) ja sitten menin takaisin toimistolle kun yksi tekemätön juttu jäi vaivaamaan. Kotona olin kahdeksalta, sitten piti syödä ja kirjoittaa blogia ja tehdä loppuun äitienpäiväkortti jonka piirsin jossain vaiheessa, en muista missä. Ja sitten piti jo mennä nukkumaan.

Olen viime aikoina piirtänyt vain lapsenomaisia kukkia. Sopii ehkä hyvin äitienpäiväkorttiin.

Tänä keväänä on ilmeisesti trendikästä olla aivan blondi ja pukeutua valkoisiin kenkiin, mustiin legginseihin, vaaleanharmaaseen tunikaan ja lyhyeen kitinväriseen takkiin. Ainakin päätellen siitä että kaksi sellaista seisoi bussipysäkillä näyttäen siltä etteivät he tunne toisiaan.

Č on viholliseni. Jostain syystä suuri osa töistäni liittyy itäänpäin ja niihin liittyy yleensä tarve käyttää erikoismerkkejä, joita useimmista fonteista ei löydy. Vanha kunnon Times on hyvin kätevä mutta joskus kaipaa groteskia.