Maanantai

Tämä merkintä on kirjoitettu pikkuhiljaa viikonlopun aikana, siksi siitä puuttuu ainakin draaman kaari.

Luin perjantaina ruokalassa yhtä kirjaa. Joku mies kysyi mitä luen kun vaikutan niin uppoutuneelta kirjaan (sankaritar sai kuulla juuri että hänet teloitetaan jos hän ei auta asevoimia). Sanoin "Yhtä trilleriä". Se on helpointa. Ja tavallaan totta. Kyllä se kattaa "romanttisen jännitysviihteenkin".

Kenkien ostaminen on hermostuttavaa (koska ne ovat kalliita eikä ikinä tiedä ovatko ne oikeasti hyviä) ja vaatteiden ostaminen turhauttavaa (ne ovat väärän värisiä, tajusin että oliivinvihreä kauteni johtuu siitä että tämän vuoden muotivärit ovat outoja, tai huonoa kangasta tai saavat näyttämään vielä paksummalta tai jotain) mutta alusvaatteiden ostaminen on piristävää. Se kyllä vaatii oikean alusvaateliikkeen, sellaisen jossa myyjä tulee sovituskoppiin katsomaan miten liivit istuvat. Vielä parempi on jos löytää liikkeen josta saa isoissakin ko'oissa hauskoja vaatteita eikä vain pelkkää mustaa ja puuteria. Tai ylipäätään isoja kokoja.

Vaatteista eroon pääseminen on aika vaikeaa. Löysin pari laatikollista vaatteita, joita en ole käyttänyt vuosikausiin mutta joita en ole raaskinut heittää poiskaan. En ollut lainkaan muistanut niiden olemassaoloa joten nyt olen valmis luopumaan niistä mutta en tiedä minne. Mukana on esimerkiksi nilkkapituinen oliivinvihreä trikoomekko (minulla on ollut paljon joskus noita värejä joita nyt yritän vältellä), joka ei ole lainkaan nykyistä tyyliäni (johon ei kuulu mitään nilkkapituisia hameita), se voisi mennä kirpputorikasaan (en kyllä saa varmaan ikinä järjestettyä mitään kirpputoripöytää niin ehkä se menee vaatekeräyslaatikkoon). Sitten on musta puolivillainen hame, joka oli kiva mutta johon en ikinä enää mahdu. Kirpparille. Samoin sininen nahkahame (jo sen takia ettei tyyliini enää kuuluu sininen nahka). Musta villaliivi, jossa on ruskeaa kirjailua (se oli osa joulujuhla-asuani joskus vuonna 1994) on vaikeampi. Se sallii vain kemiallisen pesun ja sitä ei ole varmaan ikinä pesty joten sitä ei voi antaa pois. Jos se olisi hauskemman värinen sen voisi yrittää huovuttaa ja käyttää johonkin käsityöjuttuun, mutta en pidä mustan ja ruskean yhdistelmästä. Sitten on musta neule joka oli suosikkejani joskus 2000-luvun alussa ja joka on käyttökelpoinen mutta epäpukeva ja sen verran nuhjuinen ettei sitä voi antaa pois (roskiin varmaan). Ja yksi lukioaikojen suosikkipaidoista, kirpputorilöytö joka on hyvin mairittelevan mallinen mutta jotenkin en näe itseäni enää tekokuituisessa paitapuserossa jossa on sinisiä ja oransseja kukkia mustalla pohjalla.
Ja sitten on pari itsetehtyä neuletakkia, jotka ovat niin rumia ettei niitä voi käyttää. Ne pitäisi ehkä vain purkaa mutta se ei oikein innosta. Ja t-paitoja joilla on muka tunnearvoa. Niistä voisi ehkä ommella jotain, olen nähnyt paljon ohjeita mutta paidat eivät oikein edes sovi yhteen. Ja missä vaiheessa aion tehdä kaikki suunnittelemani käsityöt, en tiedä.



Tein lauantaina tyhmän bussiretken ostoskeskukseen kaupungin toiselle puolelle. Tyhmä se oli lähinnä sen takia että lauantain voisi käyttää paremminkin ja minun pitäisi lopettaa vaatteiden ostaminen (mutta kun tarvitsen ohuen neuletakin). Ja samat liikkeet löytää keskustastakin. Ja luin bussiaikataulua väärin ja päädyin odottamaan ensimmäistä bussia noin vartin kylmässä ja seuraavaa saman verran keskustassa. Paluumatkallakin piti odottaa varmaan sen verran sateessa, onneksi oli katos. Ja löysin sentään aika kivan mekon joka ei ole valju, siltä varalta että aurinko näyttäytyy vielä ja mustan viskoosisen v-kaula-aukkoisen neuletakin. Ne eivät ilmeisesti ole muodissa, piti käydä läpi aika monta liikettä ennen kuin löysin yhden.

Luin perjantainakin vähän väärin bussiaikataulua ja tajusin että pääsen lähelle kotia bussilla, jonka kuvittelin menevän ties miten kauaksi. Sillä on kaksi reittiä, toisen päätepysäkki on vajaan kilometrin päässä ja menen joskus sillä jos haluan kävellä vähän. Toinen reitti menee kauempaa, kuvittelin ennen kuin vahingossa päädyin siihen ja huomasin että sen lähin pysäkki on toistakin reittiä lähempänä. Nyt minulla on vähän enemmän vaihtoehtoja niinä aikoina kun vakiobussini menee vain kolme kertaa tunnissa.

Törmäsin uuteen (siis minulle) podcastiin (tai oikeastaan radio-ohjelmaan, NPR olisi sellainen kanava, tavallaan, jota kuuntelisin varmasti jos asuisin siellä päin), erittäin kiinnostavaan. Pidän formaatista, jossa kerrotaan tarinoita (ei-fiktiivisiä, yleensä) teeman ympäriltä This American Lifen tyyliin.

Jatkoin sunnuntaina vaateurakkaani. Ja sitten aloin tuntea syyllisyyttä siitä etten siivonnut enemmän ja minun piti järjestellä vielä loppukin vaatehuone. Ja sitten vielä loput keittiön kaapit.
Ja sitten tunsin syyllisyyttä siitä etten ollut ulkona nauttimassa auringosta, muuta kuin ehkä tunnin kävelyn.

Kuvassa osa käsityötarvikkeista.