30.6.2010

Keskiviikko


Tilasin jossain mielenhäiriössä netistä vesipullon, Amerikasta asti. Onneksi se ei ollut kauhean kallis (heräteostokseksi, vesipulloksi oli) ja se saa Turun vesijohtoveden (joka maistuu lähinnä Aurajoelle ja kloorille) maistumaan ehkä vähän paremmalle ja se on tehty kierrätetystä muovista ja siihen ei ole käytetty kiinalaista orjatyövoimaa ja niin edelleen mutta vähän hölmö ostos kuitenkin. Myyjä oli merkinnyt lähetyksen lahjaksi tullilomakkeeseen, mikä oli minusta vähän ärsyttävää, vaikka jotkut niin haluavatkin. Ongelmana on vain se että lähettäjän nimestä voi päätellä kyseessä olevan yrityksen ja he ovat painaneet pakkaukseen (jossa lähettivät pullon) isolla pullon nimen ja tietoa siitä, niin että vähemmänkin epäluuloinen tullimies huomaisi kyseessä olevan kaupallisen tuotteen, mikä saattaisi saada vastaanottajan vaikeuksiin. Mikä olisi vähän hölmöä kun tuo oli niin halpa ettei siitä peritä tullia tai veroa.

Jostain syystä postileimassa viitattiin Uuteen-Seelantiin, mikä on vähän outoa. Ja saa minut nolostumaan siitä että oletin yhden aikaisemman paketin tulleen sieltä postileiman perusteella ja jätin palautetta jossa kummastelin sitä ja ehkä kyseessä onkin vain joku tosi outo systeemi nimittäin vesipullo ainakin tuli USA:sta, tai ainakin luulen niin. Google ei löytänyt muuta kuin jonkun aucklandilaisen firman, josta voi hankkia itselleen virtuaalisen osoitteen, jos haluaa kääntää postinsa Uuteen-Seelantiin jostain syystä. Jotenkin tuntuisi vähän hassulta lähettää vesipulloja Pohjois-Carolinasta Aucklandin kautta Suomeen. Paketti tuli tavallisen postin kautta mutta voi tietysti olla että joku uusiseelantilainen kuriirifirma tarjoaa edullista lentopostitusta. Tai jotain.
(En tiedä olenko jotenkin tavallista kiinnostuneempi postinkulusta.)

Sain sen verran rahaa syntymäpäivälahjaksi että voin tehdä jonkun pienen retken. Alkuvuodesta minun teki mieli mennä ulkomaille mutta sitten rahat loppuivat ja nyt kun rahaa olisi vähän, en jaksa suunnitella mitään. Päätin kuitenkin että voin lähteä päiväksi jonnekin, Helsinkiin (haluaisin käydä Suomenlinnassa uudelleen) tai Tampereelle (se on niin lähellä mutta en ole ollut usein siellä turistina) tai vaikka Raumalle (se ei ole hirveän kaukana ja vanha Rauma).
Edistyin sentään niin paljon suunnitelmissani että sain kysyttyä kuinka paljon minulla on lomaa pitämättä. En kyllä ymmärtänyt vastauksesta muuta kuin sen että voin pitää ainakin viikon (jotenkin siihen liittyi se että jos pitää perjantain on myös lauantai, mutta en tiedä mihin se liittyy), lopusta voin huolehtia myöhemmin kun lähin pomoni palaa lomalta.

Muuten oli vähän turha päivä. Olin jo aivan kyllästynyt ennen kuin menin töihin. Kävin heti aamusta katsomassa olisiko isäni toimistolla niin että voisin jatkaa yhtä työtä. Kun ei ollut päätin mennä pankkiin hoitamaan yhtä asiaa, joka hoituisi parhaiten puhelimella mutta silloin joutuisi soittamaan sinne. Pankki aukesi kuitenkin vasta vajaan tunnin päästä, samoin kuin melkein kaikki kaupat ja päädyin Akateemiseen etsimään jotain sopivaa lahjaa siskolleni, sitäkään ei löytynyt. Ja sitten pankki aukesi ja siellä oli niin kauhea jono että päätin jättää väliin, ehkä saan soitettua sinne. Ja sitten kävin alennusmyynneissä katsomassa jos kauppoihin olisi ilmestynyt jotain hauskoja vaatteita, turhaan. Ja sitten piti mennä jo töihin ja sieltä toisiin töihin (joiden aloittaminen oli vaikeaa, kirjoitin mieluummin tätä). Olisi voinut vain yrittää nukkua pitkään niin olisi välttänyt paljolta ärsytykseltä.

Yhdessä kaupassa oli pieni poika joka oli karannut vanhemmiltaan. Näin hänet ja sitten kuulin jonkun huutavan Vilppua, kävin sanomassa naiselle että näin jonkun yksinäisen lapsen, joka tosin ei kärsinyt yksinäisyydestään, omasta mielestään (kuvittelen). Hän ei nimittäin suostunut pysymään vanhempiensa luona ja sen jälkeen kuului vain läps, läps (lapsella oli jotkut varvastossut jalassa) "Vilppu!" läps, läps "Vilppu" läps, läps ja niin edelleen. Tuntia myöhemmin talutin pyörääni kävelykadulla kun ohi juoksi jotenkin tutun oloinen poika ja takaa kuului "Vilppu, odota meitä!".
Hieman huvittavaa ohikulkijasta mutta aika ärsyttävää varmaan jos sattuu olemaan Vilpun äiti tai isä.

6 kommenttia:

Paula kirjoitti...

Valtiolla (ja kunnalla?) oli ainakin sellainen systeemi, että jokaiseen lomaviikkoon meni laskennallisesti kuusi lomapäivää, eli lauantaihinkin piti uhrata yksi lomapäivä. Ihan hölmö homma. Ehkä pomosi tarkoitti juuri tätä.

Näkymätön tyttö kirjoitti...

Luulen että se on jotain sellaista, vanhempanikin olivat sitä mieltä. Lopulta muistin sen että palkanlaskija sanoi vain "14 päivää, tasan kaksi viikkoa" mutta en tiedä oliko se ennen pitämiäni lomia ja lauantait mukaan luettuina. Mutta ehkä se selviää kun varsinainen ohjaaja tulee lomalta ja ainakin minulla on tuo yksi viikko, enemmänkin varmaan.

anne-mari kirjoitti...

Vilppu on aika vilpertti :)

Tuo vesipullohan on mainio! Puhdasta vetta missa vaan ilman, etta pitaa ostaa pullovetta. Pitanee hommata tuollaiset meillekin.

Näkymätön tyttö kirjoitti...

Tuo on kyllä aika hyvä vesipullo, voittaa entiset lähdevesipullot joita olen aiemmin käyttänyt. Eli ehkä ei ihan turha ostos.

Anonyymi kirjoitti...

Millä tavalla tuo puhdistaa vettä?

t. Maria

Näkymätön tyttö kirjoitti...

Näin: http://www.wakkanet.fi/~timvih/vesiluento/puhdistus.html

Blog Widget by LinkWithin