Keskiviikko

Olen taas onnistunut kehittämään stressiä jostain. Olen ollut useamman viikon lomalla tai vain puolipäivätöillä, mikä tuntuu melkein lomalta mutta lähiaikoina on tulossa taas kiireistä, vähän epävarmasti mutta ainakin kirjoja pitäisi tehdä. Se on tietysti hyvä asia mutta myös hirvittävää, olen hukannut rutiinini ja ikinä ei tiedä miten onnistuu.

Kesäkin on lopuillaan (ainakin kalenterin mukaan) ja en ole ehtinyt tehdä mitään ja minun pitäisi kai käyttää viimeiset kiireettömät ajat hyödyksi jotenkin, eikä vain levätä tai lukea. Sekin stressaa etten tiedä mitä se hyödyksikäyttäminen olisi edes, varmaan kaikenlaista kodin järjestelyä ja rästitöiden tekemistä (en kyllä muista onko minulla kauheasti mitään) tai liikuntaa tai paikoissa käymistä tai ihmisten näkemistä tai sellaista.

Onneksi tiistaille ilmestyi mukava iltakävely uudessa paikassa, se kadotti stressini jonnekin.

Minulla on vähän nostalginen olo. Lukioaikojen paras ystäväni (ei kyllä siinä mielessä kuin teinitytöillä yleensä, mutta lähin ja luotettavin) lähetti ystäväpyynnön Facebookissa. Hän muutti pois kesken lukion ja sen jälkeen näimme ehkä kerran pari vuodessa ja aina tuntui siltä kuin aikaa ei olisi kulunut lainkaan kunnes sitten joskus viisi vuotta sitten yhteys ei toiminutkaan enkä ole nähnyt häntä sen jälkeen. Olen välillä ajatellut häntä ja miettinyt mitä hänelle kuuluu, hänellä on vain aika yleinen nimi enkä
ole kehdannut laittaa ystäväpyyntöjä kun joku on kuitenkin väärä ihminen. Minut löytää helpommin, olen ainoa lajiani (minusta on jotenkin hauskaa ajatella että olen ensimmäinen ihminen koko maailmassa, hyvin suurella todennäköisyydellä, jolla on ollut tämä nimiyhdistelmä. Sama etunimi ja sukunimi on ollut vain yhdellä ihmisellä, hänkin kuoli joskus vuosikymmeniä sitten).

Toinen nostalgian syy on lapsuudenpihani 25-vuotisjuhlat kuun lopussa. Luulen että menen sinne (edellisissä juhlissa oli aika hauskaa, minäkin kuvassa mustassa hatussa ja vanhoilla hiuksilla. Ne olivat aika pitkät.) vaikka tajusinkin että muutin pois sieltä kymmenen vuotta sitten ja että jälkeeni sinne muuttaneet, jotka tuntuvat minusta uusilta (koska he eivät ole alkuperäisiä) ovat kohta asuneet siellä yhtä kauan kuin me asuimme. Tajusin myös että olen tainnut unohtaa asuntomme numeron, ainakin melkein enkä enää muista puhelinnumeroamme.

En enää oikein muista millainen olin noihin aikoihin, olen nykyään niin erilainen, tai tunnen olevani.